Sörnäisten Kurvi tunnetaan huumeongelmistaan – Tällaista on arki pahamaineisella Piritorilla: ”Kaikki me ollaan monimutkaisia komplekseja”
Helsingissä sijaitseva Sörnäisten Kurvi tunnetaan pahamaineisena huumeongelmaisten alueena. Kävimme seuraamassa, millaista elämä siellä oikeasti on.
Sörnäisten Kurvissa jalkautuvat päihdetyöntekijät Outi Partti, Jenny Kaasinen-Wickman ja Saara Lappeteläinen kohtaavat päivittäin kadulla aikaa viettäviä päihdesairaita. Heidän kauttaan nämä ihmiset tulevat kuulluksi.
Kello on vaille neljä iltapäivällä, ja iltapäiväruuhka on jo alkanut. Ohi ajaa satunnaisia autoja ja kuuluu raitiovaunun ryskettä. Shortseihin ja t-paitaan pukeutunut parikymppinen mies kävelee yhdessä kesämekkoon sonnustautuneen, saman ikäisen naisen kanssa.
”Aina, kun menee tästä ohi, muistaa, miten hyvin omat asiat ovat”, mies sanoo naiselle vilkuillen ympärilleen.
Olemme Helsingissä, Sörnäisten Kurvissa. Autotien toisella puolella on metroaseman sisäänkäynti ja sen takana remontissa oleva Vaasanpuistikko eli kansankielellä Piritori.
Jalkautuvaa päihdetyötä
Kurvin alue ja Piritori on vuosikymmeniä tunnettu päihteidenkäyttäjien ja kodittomien oleskelupaikkana. Lähistöllä sijaitsee pitkäaikaisasunnottomille tarkoitettuja asumisyksiköitä ja päihdepoliklinikka sekä matalan kynnyksen päiväkeskus Sörkän Symppis.
Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeen projektityöntekijöiden Jenny Kaasinen-Wickmanin ja Outi Partin sekä OmaStadi-projektin jalkautuvan sairaanhoitajan Saara Lappeteläisen työpäivä alkaa seuraavana aamuna Symppikseltä. He pakkaavat kukin oman rinkkansa eli ”kannettavat toimistonsa”. Rinkka painaa helposti kymmenen kiloa, kun se täytetään puhtailla neuloilla, hygieniatavaroilla, seksisuojilla, sukilla, alusvaatteilla ja suklaalla.
Tukialuksen työntekijät Jenny ja Outi tekevät jakautuvaa päihdetyötä ja kiertävät työssään ympäri Helsinkiä. Sörnäisten Kurviin he saapuvat muutaman kerran viikossa. Saaran työ puolestaan keskittyy Helsingin keskiselle alueelle, jossa seuraamme tänään kolmikon työpäivää.
”Mekin olemme ulkopuolisia ja katsomme tätä tilannetta ulkopuolisten silmin, vaikka paljon tuttuja ihmisiä tapaammekin”, Jenny muistuttaa.
Päivän aloitus
Ensimmäinen pysähdyspaikka on Piritorin vieressä oleva S-Market. Paistopisteellä Outi ojentaa lihapasteijoita Saaran auki pitämiin paperipusseihin, jotka Jenny rullaa kiinni ja laittaa ostoskoriin. Kolmikko vitsailee siitä, kuinka monta päihdetyöntekijää hommaan tarvitaan. Outi ottaa juomahyllyltä matkaan lavallisen pieniä vichypulloja, ja ennen kassaa Saara nappaa mukaan laatikollisen suklaanmakuisia proteiinijuomia.
Kun ostokset on maksettu, kohtaamme kaupan edessä nuoren pariskunnan, joille päihdetyöntekijät tarjoavat aamupalaa. On tulossa lämmin päivä, joten kummallekin kelpaavat vichypullot. Pariskunta jatkaa matkaansa Helsinginkatua kohti.
Dallapénpuisto on hiljaisempi kuin kolmikko osasi odottaa. Ainoa henkilö koko puistossa on Harjun nuorisotalon portailla istuva parrakas mies. Hänellä on jalkojensa juuressa Leijona-pullo ja suussa sammunut tupakka.
Outi sytyttää miehen savukkeen samalla, kun tämä kertoo päässeensä opioidikorvaushoitoon. He keskustelevat miehen kanssa siitä, miten tämä aikoo kulkea klinikalle. Talon julkisivu on graffitien peitossa. Yhdessä niistä lukee ”Purra ja Orpo helvettiin”.
Piritorilta moni haluaa hoitoon
THL:n mukaan vuonna 2021 valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmä Hilmon summatason poiminnan mukaan opioidikorvaushoidossa oli 7 198 potilasta. Opioidikorvaus – tai ylläpitohoidossa potilaalle annetaan lääkityksenä metadonia, buprenorfiinia tai buprenorfiinin ja naloksonin yhdistelmää.
Kävellessämme takaisin Kurvin suuntaan Saara kertoo, että moni käyttäjä haluaa korvaushoitoon. Reitti hoitoon pääsystä saatetaan vain kokea raskaana ja nöyryyttävänä, kun kipeistäkin asioista pitää puhua useampaan otteeseen hoitohenkilökunnan tapaamisissa. Saaran mukaan tämän tarkoitus on kuitenkin hahmottaa asiakkaan kokonaistilanne ja rakentaa korvaushoito kokonaisuudeksi. Eteen saattaa tulla myös käytännön ongelmia.
”Jos asiakkaalla ei ole pankkitunnuksia, puhelinta tai osoitetta, niin miten tavoitetaan ihminen? Suurilta osin kyse ei ole siitä, että ei huvita mennä, vaan siitä, ettei ole tietoinen asiasta tai ei muista.”
”Ja jos sä heräät vihreästä vessasta huonosti nukutun yön jälkeen, niin ensimmäisenä on mielessä, miten saa vieroitusoireet pois eikä se, miten pääsisi terveydenhuollon kanssa sovittuun tapaamiseen”, Jenny täydentää.
Jennyn, Outin ja Saaran työnkuvaan kuuluu myös terveys- ja sosiaalihuollon tapaamisista muistuttaminen ja jopa asiakkaan vieminen niihin. Heidän tärkein tehtävänsä on kuitenkin omien sanojensa mukaan olla läsnä ja kuunnella. Päihdesairaat ihmiset ovat usein kohdanneet kaltoinkohtelua, joten päihdetyöntekijöinä he haluavat, että ihmiset tulevat kuulluksi edes heidän kauttaan.
Lidlin edessä vastaan tulee kolmikolle tuttu lippispäinen mies. Nuorukainen kertoo kuulumisiaan ja kiinnostuu kuvaajamme kamerasta. Miehellä on itselläänkin taiteellista taustaa.
”Onko tuo 15-millinen objektiivi?” hän utelee kuvaajalta.
Ennen kuin jatkamme matkaa, Jenny huikkaa hänelle:
”Muista, että me ollaan olemassa, jos voidaan jeesata jotenkin!”
Ihmisen monet puolet
Katri Valan puiston edessä olevalla tiiliaidalla istuu rivissä muutama ihminen. Outi, Saara ja Jenny jakavat heille aamupalaa ja kysyvät, haluaisiko joku antaa haastattelun. ”Aki” selkeästi epäröi mutta suostuu lopulta juttelemaan kanssamme. Hänelle on tärkeää pysyä jutussa tunnistamattomana, ja siksi hän ei avaa tarinaansa kovin yksityiskohtaisesti.
Siirrymme istumaan portaille sivuun muusta porukasta. Aki kertoo käyneensä aamulla Kalasataman päihdepoliklinikalla ja tulleensa sen jälkeen Kurviin tapaamaan kavereitaan.
”Tämä paikka tuli tutummaksi, kun menin korvaushoitoon vuonna 2011. Täällä olevat ihmiset ovat kokeneet samanlaisia asioita kuin itse”, Aki sanoo.
Korvaushoito on jo kestänyt pidempään kuin aika, jonka Aki käytti päihteitä. Hän on huomannut, että ulkopuolisilla on paljon ennakkoluuloja korvaushoidosta.
”Moni ei uskalla hakea hoitoon, sillä häpeää sitä. Pelätään, että se aiheuttaa ongelmia.”
Päihdeongelmaiset kaipaavat Akin mielestä enemmän ymmärrystä. Hän muistuttaa, että ihmisissä on useita puolia, päihdeongelma on niistä vain yksi.
”Kaikki me ollaan monimutkaisia komplekseja.”
Akille terapiassa käynti teki täysmuutoksen elämään ja auttoi häntä parantumaan. Hän kertoo joutuneensa ”vääntämään” pitkään ennen kuin pääsi yksilöterapiaan. Ennen sitä Akille oli suositeltu vain tukiryhmiä, joissa hän koki hiljaisten jäävän helposti äänekkäämpien varjoon.
Toisen polven Kurvin kundi
Aki palaa istumaan kavereidensa kanssa aidalle, ja me suuntaamme takaisin Piritorin kulmille. Siellä sekavan oloinen mies lähestyy ja kysyy, että onko meillä myydä huumeita. Outi selittää rauhallisesti, että hän, Jenny ja Saara ovat töissä ja että he voisivat antaa miehelle puhtaita käyttövälineitä. Mies ei ota niitä vastaan vaan alkaa huutamaan ympärilleen:
”Haluaako joku myydä kovalla hinnalla huumeita?”
Tummatakkinen mies nappaa huutelijan kainaloonsa ja vie hänet kauemmaksi tekemään kauppoja. Poliisiauto ajaa vähän väliä ohitsemme mutta ei tällä kertaa pysähdy seuraamaan tilannetta tarkemmin.
Harri ja hänen naisystävänsä kävelevät luoksemme Lepakkomies-pubin suunnalta. Harri kertoo, että he ovat viettäneet yön Auroratalon asumisyksikössä. Koko päivää pariskunta ei viitsinyt kuluttaa asuntolassa, joten he lähtivät kävelylle sekä Alkoon ostamaan viskiä.
”Mulla on ollut sellainen mielikuva, että jos on ihan persaukinen ja tosi epätoivoinen, niin sitten tulee tähän pyörimään”, Harri sanoo katsellen Piritorin suuntaan.
Naisystävä työntää hänen tatuoituun käteensä pienen Jack Daniel’s -pullon samalla, kun mies kertoo olevansa toisen polven ”Kurvin kundeja”.
Alue on hänelle siis tuttu, vaikka elämästä onkin mennyt yhteensä 34 vuotta vankilassa. Vankilaan Harri joutui ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana, omien sanojensa mukaan myöhäisellä iällä. Kyseessä oli tutkintavankeus liittyen useisiin rikoksiin, kuten autojen ja lompakoiden varastamiseen ja viinan myyntiin.
”Mä olin oppinut jo pentuna, että kun on alle 15-vuotias, niin kukaan ei voi mitään. Mä olin jo valmiiksi laitoksessa! Mut laitettiin suoraan synnytyslaitokselta lastenkotiin.”
Huumekulttuuri on muuttunut
Harrin mukaan Piritori ja Kurvin alue on ollut tunnettu huumeiden myynnistä, vaikka aiempina vuosikymmeninä viinan myynti oli yleisempää.
”70-luvullakin käytettiin kamaa, mutta kulttuuri oli erilaista. Mä sanoin pokalle, että ’mulla on gramma vauhtii, ostaks sä, se on teipillä kiinni tossa seinässä’. Ei tarvinnut pitää kamoja mukana, kun siitä voisi tulla hallussapitosyyte”.
”Läpikulkijoille, asukkaille ja liikkeenpitäjille tämän alueen muutos on näkynyt siten, että niiden ihmisten määrä, joilla on vakava päihdesairaus, on lisääntynyt ja he vaikuttavat silmämääräisesti päihtyneemmiltä”, Jenny puolestaan sanoo.
Huumeita on helpompi saada kuin koskaan ennen. Keskusrikospoliisi kertoi vuonna 2021 tiedotteessaan, että verkossa tapahtuvassa huumekaupassa Suomi on yksi kärkimaista.
”Hakukoneeseen pystyy kirjoittamaan ’mistä voin tilata huumeita’. Saa useita osumia, kirjalliset ohjeet ja YouTubesta voi katsoa videoita, miten se tapahtuu. Kuka tahansa voi tilata kotiovelle tai puiston kulmalle mitä tahansa”, Jenny kuvailee.
Yhä useampi kokeilee huumeita ja yhä useampi myös alkaa käyttää niitä säännöllisesti. Sosiaaliluokalla tai lompakon paksuudella ei ole väliä. Vain pieni osa käyttäjistä päätyy pyörimään Piritorin kaltaisille alueille.
”Ihmiset, jotka viettävät paljon aikaa kaduilla ja joilla on vakava päihdesairaus, eivät käytä sitä määrää kokaiinia, ekstaasia ja amfetamiinia, mitä jätevesitutkimuksista löytyy. Kyllä se määrä käytetään jossain muualla ja muissa tuloluokissa. Se on niin helppo osoitella sormella näitä meidän kohtaamia ihmisiä.”
”Meillä on Piritori”
Päivä on lämmin, joten Jenny ehdottaa, että käymme ostamassa jäätelöä sekä lisää vichyä. Tötteröt herättävät selvästi iloa Helsingin Pantin eteen kerääntyneessä joukossa. Ei aikaakaan, kun kaikki jäätelöt ovat tehneet kauppansa.
”Tää on niin hyvää, kun tää on niin kylmää”, sanoo paidaton nuorimies, jolla on naamassa ikävän näköinen ruhje.
Pantin edessä tapaamme ”Jessen”, jonka mukaan päihdesairaita ei kohdella lainkaan inhimillisesti. Hänellä on vahvoja mielipiteitä muun muassa Suomen tavasta hoitaa korvaushoitoja. Mallia tulisi ottaa muista maista, kuten Ruotsista ja Virosta.
”Tanskassa on vittu oma herskamesta, mutta meillä on Piritori, saatana.”
Tanskassa aloitettiin vuonna 2010 tarjoamaan heroiinihoitoa, jossa huumeidenkäyttäjille annetaan ilmaiseksi heroiinia valvotuissa sairaalaolosuhteissa. Hoidon tarkoituksena on pitää ihmiset poissa rikollisuudesta ja prostituutiosta.
Jesse kertoo itse saavansa rahaa prostituutiolla. Tienaustapa olisi kuulemma erilainen, jos hän olisi terve. Poliisi huikkaa autonsa etupenkiltä Jesseä laittamaan kädessään oleva oluttölkki piiloon.
”On tässä nyt vittu probleemia, jotka ei mene mun korvien väliin. Eikä varmaan mene ton sinipukuisen Mikki Hiirenkään, kun ei sillä mene mikään muukaan”, Jesse tuhahtaa.
Kello on kolme iltapäivällä, kun kävelemme Symppiksen suuntaan, jossa Saaran, Outin ja Jennyn työpäivä jatkuu. Outi ja Jenny kertovat, että heillä on edessään vielä asiakastapaaminen toisella puolella kaupunkia. Piritorille he palaavat taas parin päivän päästä.
Osa haastateltavista ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluontoisuuden takia.