Leena Harjunpään unelma toteutui – Nyt vanhan pohjalaistalon pihapiirissä seisoo myös Suomen pienin kivikirkko
Martti Nykäsen, 60, ja Leena Harjunpään, 67 kesäkoti on vanha, kunnostettu pohjalaistalo. Se on Leenan unelma, johon Martti sitoutui.
Martti ja Leena tykkäävät suunnitella ja ideoida yhdessä, olipa kyseessä keskiaikiaset vaatteet tai uusi aitta. Kun toinen aloittaa, toinen jalostaa ideaa heti eteenpäin.
Seurakuntakoti-kyltti opastaa hieman eri paikkaan kuin luulisi. Heinäseipäistä tehdyn portin takaa avautuu erikoinen spa. Sauna on Miehikkälän kunnan Lapjärven koulun vanha piharakennus, joka myytiin aikoinaan Leenalle ja Martille hirsikasana.
Nyt siinä on kylvetty tyytyväisenä jo kymmenen vuotta. Isäntä vilvoittelee Kaustisen seurakunnalta saadulla vanhalla kirkonpenkillä ja emäntä ottaa viimeisiä löylyjä lauteilla olevassa korituolissa istuen.
Tässä taloudessa kerätään vanhoja istuimia, ja Leenalla on nilkassaankin tatuoitu tuolinkuva, 50-vuotislahja Martilta.
”Mielipaikkani kesäkodissamme on sauna, sillä sen ja vesipadan lämmitys on rauhoittavaa puuhaa. Syksyllä se vie aina vähän enemmän aikaa. Oikeastaan saunominen kertoo, milloin kesäkausi lähestyy loppuaan. Kun maha hikoilee löylyä heittäessä, mutta selkään puhaltaa seinäraosta kylmä tuuli, on pikkuhiljaa aika siirtyä kaupunkikotiin,” Martti nauraa.
Keskiaika on läsnä pariskunnan elämässä
Saunan jälkeen Leena ja Martti pukeutuvat mukaviin pellavakaapuihin, joissa on vaikutteita keskiajalta. Keskiaika on läsnä pariskunnan elämässä ja harrastuksissa, sekä myös konkreettisesti pienenä kivikirkkona pihalla.
”Sain vaimoltani 50-vuotislahjaksi pienoismallin keskiaikaisesta Pyhtään Pyhän Henrikin kirkosta, jossa toimin pappina 21 vuotta. Se on kiitos siitä, että muutin hänen kotiseudulleen Pohjanmaalle. Pidämme joka ilta yhdeksältä hartaushetken kirkossa. Laulamme virren, luen muutaman jakeen Raamatusta ja sitten hiljennymme”, Martti kertoo.
Saunanlämmitys on Leena Harjunpäälle ja hänen miehelleen Martti Nykäselle jokapäiväinen ilo kesäisin. Pohjalaistalo oli suuri unelma. Päivi Karjalainen
Paluu Pohjanmaalle yllätti
Leena toteaa yllättyneensä, kun Martti 2002 ehdotti muuttamista loppuelämäksi vaimon kotiseudulle, tasapuolisuuden vuoksi. Martin kotimaisemissa Kotkan ja Pyhtään seudulla oli asuttu jo 25 vuotta.
Päätöstä seurasi kuuden vuoden prosessi, jonka aikana ostettiin kerrostalokoti Kokkolasta ja tontti 12 km päästä Yli-Sokojan kylästä.
Tonttia myyvä isäntä tarjosi tontille siirrettäväksi 400 metrin päässä olevaa, 200 vuotta vanhaa taloa.
”Kun astuin vanhaan taloon sisään, minulta pääsi itku. Mummoni koti Halsualla oli ihan tämän näköinen! Unelma vanhasta talosta Pohjanmaalla eli syvällä sisälläni, vaikka en ajatellut sitä. Sisään astuessani unelma heräsi eloon ja palasin lapsuuden maailmaan,” Leena kertoo.
Kaupat tuli.
Pohjalaistalo oli Leenan unelma
Ensimmäisinä vuosina Leena ihmetteli, miksi Martti ei hehkuta taloa yhtä paljon kuin hän. Epäili miehen innostustakin.
”Silloin minä muistutin Leenaa, että tämä on sinun unelmasi, ei minun. Mutta olen sitoutunut siihen,” Martti toteaa.
Tämä lause on parisuhteen kannalta erittäin arvokas kiteytys. Toisen unelmaa ei tarvitse elää, riittää että sitä tukee ja ymmärtää.
Leenan lempipaikka on tuvan nurkka, jonka ikkunasta voi katsella varisten hyppimistä pihalla. Tuvan seinät ovat verenpunaiset alkuperäisen mallin mukaan. Se paljastui yhdestä hirrestä pinkopahvin alta. Päivi Karjalainen
Perinnetalo vuodelta 1820 on ikuisuusprojekti
Vuonna 1820 rakennettu perinnetalo on ikuisuusprojekti, joka ei koskaan valmistu. Huoltoa ja maalaamista riittää koko ajan. Myös Yli-Sokojan kyläläiset ovat osallistuneet talkoisiin. Moni oli katsomassa, kun talo siirrettiin talvella 2006 kahdella nosturilla lavetille ja tuotiin mittojen mukaan tehdyn uuden kivijalan päälle.
”Löysimme vanhan 3o-luvun valokuvan, jossa näkyi talon hienot kiviraput. Onneksi alkuperäiset kolme, isoa ja litteää kiveä löytyivät talon kuistin alta. Neljäs löytyi lähimetsästä, sillä talon myynyt isäntä muisti lapsena leikkineensä sellaisen päällä”, Leena kertoo.
Talo on saanut Leenan ja Martin hoidossa uuden elämän. Nytkin punaseinäisen tuvan takassa ritisee tuli ja puuhellalla porisee kasviskeitto.
Restaurointisepän kädenjälki näkyy mööpeleissä
Pitkän pöydän ääressä istutaan Pietarsaaresta löytyneen rukoushuoneen ja Kaarlelan keskiaikaisen kirkon penkeillä. Se on Leenan lapsuuden kotikirkko. Tallessa on myös vanhin talosta löytynyt esine, kangaspuiden vihinpuu vuodelta 1777.
Nurkassa seisoo harvinainen lautaskaappi, joka ostettiin Härmästä erään talon irtaimiston mukana. Kaappi löytyi puolimädänneenä aitasta. Pariskunnan tytär, artesaani ja restaurointipuuseppä Fiina Harjunpää entisöi sen komeaksi. Fiinan kädenjälki näkyy talossa joka paikassa.
Leena osti lempituolinsa Raul Pohjosen huutokaupasta, vaikka oli oikeastaan hakemassa kelloa. Tuolitatuointi on lahja Martilta, samoin toisessa jalassa oleva Yli-Sokojan talon kuva. Päivi Karjalainen
Huutokauppojen aarteita
Leena kerää myös vanhoja nukkeja, joista osa on katossa riippuvassa vanhassa puukehdossa. Vanhoja puutuoleja hän on kerännyt aina, ja taloudessa on nyt 30 tuolia ja kymmenen kirkonpenkkiä.
”Tuoli kuvastaa minulle myös hetkeen pysähtymistä ja levähtämistä.
Leenan harrastus tarttui tyttäreen jo nuorena.
”Kävimme tyttäreni kanssa huutokaupoissa jo hänen ollessaan teini. Kun kaverit halusivat meikkejä, Fiina osti talonpoikaistyökaluja. ”
Leena kertoo, että vanha tupa on terapeuttinen.
”Kun Martti on lähtenyt papin töihinsä, voin helposti istua kaksi tuntia aamupalalla lehteä lukemassa, tai olen vaan. Olen eläkkeellä, mutta teen jonkin verran työnohjausta ja TYKY- eli työkykypäiviä. Otan ryhmiä tänne maallekin. Usein ihmiset haluavat vain olla hiljaa ja aistia menneen ajan tunnelmaa”, Leena sanoo.
Talossa ei ole lainkaan suihkua, peseytymispiste on ulkosaunalla. Leena Harjunpää ja Martti Nykänen käyvät saunassa päivittäin. Päivi Karjalainen
Taidetta ja historiaa
Leenan ja Martin 4 000 neliön pihakaan ei ole siitä tavallisimmasta päästä. Pienen kivikirkon lisäksi siellä on useita vanhoja aittoja, 25 ihmis- ja eläinpatsasta kirsikkatarhan keskellä ja kaiken kukkuraksi Nooan arkki Ararat-vuorella eli leikkimökki kivien päällä. Kaikkea tätä ympäröi 300 vuotta vanha kiviaita. Voi vain kuvitella, kuinka raskasta niiden kaivaminen lähipelloista on ollut.
”Meille tarjotaan ostettavaksi usein vanhaa tavaraa. Yksi aitoista on 1700-luvulta.”
Lapsenlapset Nooa, 9, ja Iita-Mirjami, 5, viihtyvät hyvin tummun ja tutan luona Sokojalla. Kolmivuotiaasta lähtien he ovat saaneet jäädä sinne ilman vanhempiaan.
”Nooalla on omat kirveet, sahat ja porat täällä. Voi sitä iloa, kun hän sai sahata lahonnutta puuta. Iita leikkii mielellään nukeillani ja toteaa pikkuvanhasti tietävänsä tummun nuket antiikkisiksi, ja lupaa olla varovainen,” Leena nauraa.
Lapsenlapset nukkuvat aitassa yli kaksi metriä leveässä sängyssä tummun ja tutan keskellä. Iltaisin Martti kertoo heille muistumia ja tarinoita omasta lapsuudestaan. Lapsenlapset jaksaisivat kuunnella niitä ihan loputtomiin.
Piha on täynnä patsaita, mutta luomaansa Nooaa Leena haluaa vielä parannella, sillä jalat ovat liian lyhyet. Päivi Karjalainen
”Täällä käy myös kylän lapsia ja muitakin lapsia leikkimässä. Nooan arkissa on 375 lelueläintä. Toivomme vain, että leikin jälkeen ne nostetaan paikoilleen. Pihalla on myös jouluseimiasetelma vanhan traktorin peräkärryn päälle rakennetussa pienessä tallissa lasin takana. Laitamme sinne syksyn saapuessa valot,” Martti kertoo.
Piha on täynnä eri taiteilijoiden veistoksia. Osa on kuvanveistoa ja keramiikkaa harrastavan Leenan tekemiä.
”Nooa ja hänen vaimonsa ovat vielä hiukan kesken. Seuraavaksi teen Martin toivomuksesta Eevan ja Aatamin. Olen jo hommannut kaksi mallinukkea niiden pohjaksi.”
Kun veteliläinen taiteilija Leena Salmela kuoli, häneltä jäi kotiinsa 25 patsasta. Leena ja Martti ostivat ne perikunnalta. Hevospatsas on erityisen suosittu leikkipaikka, ja siihen hankittiin siksi kunnon satulakin. Isot kirahvit, lampaat ja sika ovat lohtajalaisen ite-taiteilija Risto Honkalan tekemiä.
Leena tekee lastenlasten kanssa keramiikkaa yhdessä piha-aitoista. Nämä taideteokset ovat pian lähdössä polttoon. Päivi Karjalainen
Arki kauniimmaksi
Kauniit rakennukset toimivat myös monen arkisen asian peittona. Kirkon vieressä oleva Pyhtään kirkon kellotapulin miniversio kätkee alleen likakaivon tyhjennyspaikan.
Rumasti törröttänyt putki on siististi tapulin sisällä. Pappispariskunnan pihalla on myös Raamatusta tuttu Liiton arkki, pieni talo, joka peittää likakaivon kannen.
Kirkon vieressä olevaa puutarhaa Leena kutsuu Tšehovin kirsikkapuistoksi. Sinne on istutettu kirsikkapuita, lintujen iloksi enimmäkseen. Siellä on myös Tšaikovskin joutsenlampi betonijoutsenineen.
Yli-Sokoja on ruotsinkielinen noin 70 asukkaan kylä. Asukkailla on mutkattomat välit, ja joka taloon voi mennä etukäteen soittamatta. Talkooperinne elää, ja kyläläisillä on yhteinen savusauna, jossa järjestetään saunailtoja, lettukestejä ja muikunpaistoa.
”Meitä pyydettiin pitämään adventtihartaus kirkossamme. Tänä vuonna se on jo kymmenettä kertaa. Hartaudesta on tullut perinne, johon osallistui eräänä vuonna 44 kylän 76 asukkaasta. Paikalliset ovat ottaneet muutenkin Yli-Sokojan kirkon omakseen. Se on aina auki kävijöille. Vieraskirjassa on jo yli 15 000 nimeä.”
Pohjalaistalo on samassa pihapiirissä kuin Suomen pienin kivikirkko, joka on Kokkolan Yli-Sokojan kylässä aina avoin ihmisten tulla. Päivi Karjalainen
Keskiaikaleikkejä
Leena ja Martti ovat keskiaikaharrastajia ja vahvasti mukana Kokkolassa yhdeksättä kertaa järjestettävillä Keskiaikapäivillä. He ideoivat yhdessä muiden kanssa jo vuosia sitten tapahtumaan 12 kilometrin pyhiinvaelluksen, joka tehdään jalan Yli-Sokojan kivikirkolta Kaarlelan kirkolle.
Aamukuudelta on vielä hämärää, kun 30 ihmistä pakkautuu pieneen kirkkoon aamurukoukseen. Virren veisuun, kynttilöiden sytyttämisen ja matkaan siunaamisen jälkeen vaeltajat lähtevät kävelemään.
Keskiaikaharrastaja Seija Sture lähti vaeltamaan 12 kilometrin matkaa Martin ja Leenan siunaamana. Päivi Karjalainen
”Vuonna 2011 vietettiin Kaarlelan kirkon 500-vuotispäiviä ja Keskiaikapäivät alkoivat silloin yhteisestä, monen toimijan innostuksesta. Se jatkuu edelleen, ja kaupunki, museo, kotiseutuyhdistys ja seurakunnat ovat vahvasti mukana, ” Martti kertoo.
Keskiaikaharrastus on hauskaa aikuisten leikkiä. Jokainen voi luoda itselleen keskiaikahahmon. Martti on Tararantin kylän päällikkö Martinus ja Leena on Magdaleena Karl Arvitjaurin. He esittäytyvät Kaarlelan kirkon nurmikolla yhdessä muiden keskiaikaisten ammatin edustajien kanssa.
Kirkon luona on keskiaikaisen kylän värikästä meininkiä: jousiammuntaa, miekkailunäytös, teatteriryhmän yllätysdialogeja, syysmarkkinat, balladilaulua, käsitöitä, keskiaikainen ruokailu ja lasten turnajaisrata. Tapahtumassa oli paljon kaupunkilaisia, jotka olivat huvikseen pukeutuneet keskiaikaisiin vaatteisiin.
Elia Lahti, 5, temppuradalla keskiaikapäivillä. Päivi Karjalainen
Lohtajalaisen Koiviston tilan Leena ja Jari Huhtala myivät keskiaikapäivillä juureksia. Päivi Karjalainen
Keskiaika elää Leenan ja Martin elämässä muulloinkin. Kuvitteellisen Tararantin kylän sisällä järjestetään erilaisia tapahtumia. Seurakunnalla on toisinaan keskiaikainen ruokailu. Martti piti keskiaikaista maailmankuvaa valottavan luennon. Luentoja on pidetty myös vaakunoista, pukeutumisesta, ruokailuvälineistä ja ajan tavoista.
”Olen tehnyt keramiikasta keskiaikaiset astiat. Ne olivat käytössä, kun pyysimme kokkolalaista eri aikakausien aterioihin perehtynyttä Solveig Kaviloa järjestämään täydelliset keskiaikaruuat ystäviemme 50-vuotisen avioliiton kunniaksi Yli-Sokojalla,” Leena kertoo.
Samaa aihepiiriä on luvassa ensi vuonnakin. Kokkolan kaupunki täyttää 400 vuotta, ja juhlissa nähdään aikakauden alun asioita. Kaarlelan kirkon pihalla pariskunta tulee sopimaan Martin kanssa häistä, jotka järjestetään tietysti keskiaikateemalla heidän kotonaan ensi vuonna.
Pikkuhiljaa Yli-Sokojan talo jää talvilepoon. Leena ja Martti käyvät siellä läpi vuoden lämmittämässä rakennusta kerran viikossa.
”Talvella voi olla nuotio lumihangessa, naapurin mies tekee lumityöt ihan rappujen eteen. Kirkossa käy porukkaa. Huhtikuussa taas palataan!”