Reportaasi: Arkeologiset kaivaukset veivät neuvostokenraalin maanalaiseen komentokeskukseen Hangossa – ”Korsun löytyminen oli yllätys”
Arkeologisilla kaivauksilla Hangossa pääsee tutkimaan esimerkiksi neuvostokenraalin maanalaista komentokeskusta vuodelta 1941. Palkaksi saa löytämisen ilon.
Arkeologian opiskelija Elisa Melasniemi tarkkailee, kun Tuomas Vitikainen (vas.) ja Kenneth Nyqvist siistivät kaivausta dokumentointia varten.
Arkeologiset kaivaukset ovat vieneet väkeä kuopan pohjalle, josta kuuluu iloinen puheensorina. Suhina vain käy, kun lapiot iskevät maahan ja kauhovat multaa ämpäreihin.
”Irtotiilet voi laittaa tuonne”, ohjeistaa sota-arkeologiaan perehtynyt arkeologi Jan Fast kaivauksen reunalta.
Käynnissä on Hangö Sommarunin (Hangon ruotsinkielisen kansalaisopiston) konfliktiarkeologian kenttäkurssi. Viiden päivän ajaksi Hangon Kylpyläpuistoon, ravintola Casinon kupeeseen, on ilmestynyt parinkymmenen neliön kuoppa. Sitä kaivaa nyt kymmenkunta kurssilaista ja kaksi arkeologian opiskelijaa.
Heidän tehtävänään on saada lisää tietoa toisen maailmansodan aikaisesta maanalaisesta komentokeskuksesta. Sieltä neuvostokenraali Sergei Kabanov johti Hankoniemen vuokra-alueella olevia joukkojaan vuonna 1941.
Arkeologi Jan Fast antaa ohjeita, kun kaivinkoneen kuljettaja poistaa pintamaata. Kaivinkone tekee työn parissa tunnissa. Lapioimalla samaan menisi ainakin pari päivää. © Laura Baarman
Oulussa arkeologiaa opiskeleva Jaakko Ervasti viimeistelee parhaillaan graduaan. Häntä kiinnostaa ennen kaikkea sota-arkeologia. © Linda Baarman
Kurssia johtava Jan Fast seuraa silmä tarkkana työn edistymistä kaivauksen reunalta, muiden yläpuolelta. Sieltä näkee paremmin kokonaiskuvan.
”Tuossa on luontainen hiekkakerros, mutta täällä on selvää täyttömaata. Veikkaan, että rakenne jatkuu tänne. Tuo vaalean hiekan ja nokisen maan rajan on omituinen. Onkohan siinä jätekuoppa?” Fast pohdiskelee.
Hän tietää jo, missä korsun jäännökset ovat, noin suurin piirtein. Toukokuussa Fast ryhmineen teki samalla paikalla ensimmäiset koekaivaukset. Alueelle tehtiin kolme testikuoppaa kohtiin, joissa maatutkauksessa näkyi viitteitä rakennelmista. Yhdestä tärppäsi. Noin metrin syvyydeltä maan alta tuli esiin tiilimuuri, puolitoista metriä alempaa lautalattian jäänteet.
”Korsun löytyminen oli yllätys, sillä moni hankolainen museota myöten oli sanonut minulle, ettei sitä todennäköisesti ole enää olemassa,” Fast kertoo.
Toisissa koekaivauksissa on tarkoitus selvittää, millainen korsun pohjapiirros on.
Totta vai tarua?
On aurinkoinen, mutta tuulinen lokakuun viikonloppu. Hangon turistikausi on ohi. Silti kaivauksella poikkeaa ohikulkijoita lähes koko ajan.
Koska Kabanovin korsu on ainoa sodan ajalta säilynyt maanalainen komentokeskus Suomessa, se herättää paljon kiinnostusta. Kävijöiden joukossa on monta historian harrastajaa, joilla on kysymyksiä saamistaan tiedoista, valokuvista tai omasta teoriastaan. Fast kuuntelee kaikkia.
”Vaikka muistitieto onkin todella tärkeä osa arkeologista tutkimusta, siinä on sudenkuoppansa.”
– Jan Fast
Harrastajahistorioitsijoiden kautta saatu tieto on joskus harhaanjohtavaa. Otetaan esimerkiksi komentokeskuksen pohjapiirros. Sellaista ei rakennelmasta ole löytynyt. Eräs paikallishistorioitsija piirsi 1980-luvulla korsusta kuitenkin pohjakuvan, mutta mihin se perustui, ei ole tiedossa. Fast epäilee, että kuva on piirtäjän muistikuva korsusta tämän lapsuudesta eikä ole tarkka.
”Vaikka muistitieto onkin todella tärkeä osa arkeologista tutkimusta, siinä on sudenkuoppansa. Muistitieto muuttuu ja muiden ihmisten tarinat sekoittuvat siihen.”
© Linda Baarman
Paikallisten tiedoista on Fastin mukaan kuitenkin ehdottomasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Kabanovin korsun kaivausta suunniteltaessa Fast sai esimerkiksi paikallishistorioitsija Tomy Karlssonilta apua vanhojen lehtiartikkeleiden etsimisessä. Paikallislehden uutisista kävi ilmi, että korsusta käytiin sodan jälkeen kovaa keskustelua.
Toiset halusivat purkaa rapistuvan rakennuksen, toiset kunnostaa sen matkailunähtävyydeksi. Purkamispäätös tehtiin vuonna 1948, kun uuteen päiväkotirakennukseen tarvittiin rakennusmateriaalia. Korsussa laskettiin olevan yli 30 000 tiiltä.
”Purkaminen jäi kuitenkin kesken. Uskon, että korsusta ehdittiin purkaa katto ja ylimpiä tiilikerroksia, ennen kuin sade- tai sulamisvesi täytti sen ja sisusta jäätyi,” Fast sanoo.
Teoriansa tukena hänellä on valokuva, jossa näkyy korsun osa jääpeitteen alla. Lopulta korsu täytettiin maalla.
Korsussa kylpyamme ja kattokruunu
Myös aikalaiset ovat antaneet oman osansa huhuihin. Esimerkiksi Kabanov itse kertoi 1970-luvulla kirjoittamissaan muistelmissa, että metallivahvisteinen betonikatto oli kolme metriä paksu ja tuotti kuivuessaan niin paljon lämpöä, että hän antoi miestensä työskennellä sortseissa. Korsussa käyneet kertoivat kylpyammeesta ja kattokruunusta.
Fast suhtautuu kertomuksiin suurella varauksella, vaikkei olekaan vielä päässyt tutkimaan kuin pientä osaa seinä- ja lattiarakenteista.
”Lattia oli puuta, eikä huonekorkeus ole ylittänyt kahta metriä. Kattokaan ei ollut kolme metriä paksu betonikatto, vaan parin metrin paksuinen hiekkakatto, jonka päällä oli kivikerros. Huoneeseen tuskin olisi mahtunut kristallikruunua.”
Fast miettii, onko Kabanov sekoittanut muistelmissaan Hangon korsun ja myöhemmän bunkkerinsa Porkkalan vuokra-alueella. Tai sitten hän halusi jättää jälkeensä hienon tarinan.
”Sellaiseen törmää kaivauksilla jatkuvasti.”
Espanjalainen José Antonio Botella Mantínez näyttää löydöstään Jan Fastille. Mantínez on intohimoinen sotahistorian harrastaja ja osallistunut Fastin kaivauksille vuodesta 2016. © Laura Baarman
Maan seasta löytyy muun muassa lasia ja keramiikkaa. Ne voivat liittyä kenraali Sergei Kabanoviin tai sitten eivät. © Laura Baarman
Löytöjä eri ajoilta
Irtotiilien seasta alkaa ilmestyä muitakin löytöjä. Yksi kaivajista nostaa esiin lasisen lääkepullon, toinen kengänpohjan. Maa-aineksen seassa on eläinten luita, kattohuopaa, posliinia ja kaakelia, jossa on venäläisiä kirjaimia.
”Voisiko tämä olla kaakeliuunin pala?” yksi kaivajista pohtii.
Kaikki otetaan talteen. Kiinnostavimmat kiikutetaan Fastin nähtäväksi.
”Minusta tämä on perusarabiaa, krakeloitunut kuumuudessa. Joku on ehkä pistänyt sen uuniin. Se voi liittyä Kabanoviin tai sitten ei. Käyttiväthän neuvostoliittolaiset kaikkea, mikä hankolaisilta jäi evakkoon lähtiessä jälkeen,” Fast sanoo tutkiessaan posliinin palaa.
Toistaiseksi hänen arvionsa perustuvat valistuneisiin arvauksiin ja 30 vuoden kokemukseen arkeologina. Tarkempia arvioita tehdään vasta sitten, kun löydöksiä tutkitaan kunnolla sisätiloissa. Sellaiseen arkeologeilla on hyvin aikaa talvisin, kun kaivauksia ei tehdä.
Löydökset analysoidaan ja luetteloidaan, ja Hangon museo saa pitää niistä haluamansa. Loput laitetaan todennäköisesti takaisin kuoppaan maa-aineksen kanssa. Ne jäävät osaksi paikan historiaa.
Fast uskoo, että kiinnostavimmat esineet löytyvät korsun lattiatasosta, kunhan sinne asti päästään. Pintakerroksen löytöjen alkuperää on vaikea arvioida.
”On ihan luonnollista, että tällaisissa paikoissa on esineitä eri aikakausilta.”
Kaivauksen alue on nähnyt jos jonkinlaista elämää. Nimensä Kylpyläpuisto sai 1800-luvun lopulla alueelle rakennetusta terveyskylpylästä, jossa Venäjän ylimystö ja äveriäät suomalaiset hoitivat vaivojaan ja nauttivat elämästä. Suomen itsenäistymisen jälkeen kylpylärakennus alkoi rapistua, ja talvisodassa se paloi.
Talvisodan jälkeen Hangon valtasivat kymmenettuhannet neuvostosotilaat ja heidän perheensä, kun kaupunki vuokrattiin Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi. Kenraali Kabanov, jonka komentokeskusta nyt tutkitaan, saapui Hankoon keväällä 1941. Siihen aikaan komentopaikkana toimi puuhuvila, mutta Kabanov rakennutti uuden, turvallisemman komentokeskuksen maan alle.
Neuvostojoukot lähtivät Hangosta joulukuussa 1941, jonka jälkeen alkoi jälleenrakennus. Siihen käytettiin kaikkea, mitä kaupungista löytyi, luultavasti myös Kabanovin korsun tiiliä.
Kartografi Aleksi Rikkinen ottaa kaivausten aikana tuhansia kuvia. Fotogrammetrian avulla tutkimusalue saadaan paikannettua senttimetrin tarkkuudella ja siitä saadaan 3D-malli. © Laura Baarman
Arkeologiset kaivaukset koukuttavat
Puoliltapäivin on lounastauko. Valtaosa osallistujista lähtee pitsalle. Sellaista mahdollisuutta arkeologisilla kaivauksilla kun harvemmin on.
Marjo Karppanen ja Minna Lavio asettuvat tottuneesti kuopan reunalle, avaavat retkituolinsa ja ottavat repuista eväät. Kuuma kahvi lämmittää mereltä puhaltavassa viimassa. Naiset ovat jo kokeneita kaivajia. He osallistuivat ensimmäisille kaivauksilleen kesällä 2015 Tikkurilan Jokiniemessä.
”Siitä tuli hinku. Parhaimpina vuosina olemme olleet viidellä eri kaivauksella,” Karppanen kertoo.
Aluksi he osallistuivat lähinnä kivikautisiin kaivauksiin. Viime aikoina he ovat tutkineet myös sodanaikaisia kohteita.
”Joka paikassa on vähän erilainen systeemi. Täällä kaivetaan toistaiseksi aika ronskisti lapiolla. Kivikautisissa kohteissa olemme kaivaneet omaa palstaamme lastan ja sudin kanssa.”
Naisten mukaan tärkeä osa harrastusta on hyvä porukka. Kaivauksilla tutustuu saman henkisiin ihmisiin, joihin törmää yhä uudestaan. Nytkin osallistujien joukossa on monta tuttua.
Kaikkia yhdistää kiinnostus historiaan, halu oppia uutta ja osallistua tieteen tekemiseen. On eläkkeellä oleva historianopettaja, luonnonmaantieteilijä, kartoittaja, matkaopas ja sotahistoriasta innostunut espanjalainen. Yksi omistaa metallinilmaisimen ja opiskelee työn ohessa arkeologiaa. Toinen kuuluu harrastaja-arkeologien yhdistykseen ja on kaivanut Suomen lisäksi ainakin Virossa.
Moni haaveili lapsena arkeologin ammatista. Niin myös Lavio.
”Äiti kuitenkin sanoi, ettei sillä elätä itseään.” Laviosta tuli sairaanhoitaja.
”On jännittävä ajatella, että joku on 5000 vuotta sitten pidellyt löytämääni esinettä käsissään.”
– Minna Lavio
Kabanovin korsun kaivauksiin osallistujat ovat matkustaneet omalla kustannuksellaan. Karppanen ja Lavio esimerkiksi Vantaalta. Moni maksaa yöstä hotellissa. Ruoat kustannetaan itse. Kurssimaksu on 20 euroa viideltä päivältä. Osallistua saa niin moneen päivään kuin haluaa, tai pystyy. Työt haittaavat monen harrastusta.
Tärkeää on tietenkin myös esineiden löytäminen. Lavio kertoo silmät kirkkaina kivikautisista kirveistä ja kivikirveen reiästä, jotka hän on aiemmilla kaivauksilla löytänyt.
”On jännittävä ajatella, että joku on 5 000 vuotta sitten pidellyt löytämääni esinettä käsissään.”
Vantaalainen Marjo Karppanen nostelee muiden kaivajien maalla täyttämiä ämpäreitä ja tyhjentää ne kasaan. © Laura Baarman
Kohtalokas saariretki
Mutta miten Jan Fast oikein päätyi tekemään arkeologisia kaivauksia juuri Kylpyläpuistoon? Se tarina alkaa oikeastaan 1960-luvun lopulta, jolloin Fast oli seitsemänvuotias.
Hän vietti paljon aikaa Hangossa, koska isovanhemmat olivat sieltä ja Espoossa asuvalla perheellä oli siellä kesäkoti. Kerran naapurissa asuva kalastaja kysyi, kiinnostaisiko Fasteja lähteä saarille katsomaan sodanaikaisia paikkoja. Kiinnostihan se, ja seurue lähti ulkosaaristoon.
”Sodanaikaisia esineitä oli vielä silloin pitkin kallioita. Minua ei kuulemma meinannut saada sieltä pois ollenkaan,” Fast nauraa.
Retki teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän alkoi kaivaa milloin missäkin. Hän kertoo vieneensä ensimmäisen tyttöystävänsäkin 1980-luvulla katsomaan sota-ajan nähtävyyksiä.
Nyt Fast on päässyt arkeologin uralla väitöskirjavaiheeseen. Sitä hän kirjoittaa Hangon Tulliniemellä 1942–1944 olleesta saksalaisten sotilaiden kauttakulkuleiristä. Moni Kabanovin korsun osallistujista, on ollut kaivamassa myös siellä.
Lisäksi Fast on tutkinut muitakin Hangon rintaman kohteita osana laajempaa Hanko 1941 -hanketta, jossa selvitetään rintaman tapahtumia eri tutkimuskeinoin. Hankkeen näyttely on tarkoitus pitää vuonna 2025.
”Kabanovin korsu on hankkeen kohteista suurin ja merkittävin. Kaupungin täytyy nyt miettiä, mitä tällä löydöksellä jatkossa tehdään,” Fast sanoo.
Kaivaukset kahdeksi seuraavaksi vuodeksi rahoittanut yksityishenkilö haluaisi korsusta matkailunähtävyyden.
Odotus jatkuu
Tutkimuspäivä alkaa olla pulkassa. Kolmen päivän aherruksen tuloksena on saatu esiin noin kuusi metriä suoraa tiiliseinän harjaa. Kahteen otteeseen apuna on ollut kaivinkone.
Ensimmäisenä päivänä se kauhoi pois puolen metrin kerroksen pintamaata. Pari päivää myöhemmin kuljettaja saapui uudestaan, kun Fast halusi laajentaa tutkimusaluetta.
Alueen suurentamisesta huolimatta seinän päätyä ei löydy. Se harmittaa. Fast ei edelleenkään tiedä, onko kyseessä ulkoseinä vai sisätilan kantava seinä. Edelleenkään ei voi arvioida, kuinka suuri komentokeskus on ollut.
Kahtena viimeisenä tutkimuspäivänä kaivausalue siistitään juurista ja irtohiekasta ja se kuvataan tarkasti. Sen jälkeen muurin päälle vedetään pressu ja kuoppa täytetään taas maalla. Ensi kesänä se kaivetaan kiinnostuneiden voimin jälleen auki. Ainakin siihen asti Kabanov saa säilyttää salaisuutensa.
Lähteet: hanko1941.com ja hangosommaruni.fi