Sohvaperunasta kuoriutui maratoonari – Timo Marjomäki jätti baarit ja on nyt juossut 576 maratonia
Kauhajokinen Timo Marjomäki, 59, juoksi Tukholmassa 576. maratoninsa. Hän epäilee, ettei ehkä olisi enää hengissä, jos ei olisi alkanut juosta.
Lähtölaukaus on ammuttu ja yli 20 000 maratoonaria säntää paahtavassa helteessä pitkälle taipaleelleen.
Tukholman Östermalmin kaupunginosassa velloo ihmismeri. Kun 23 000 maratoonaria on ryhmittynyt lähtöviivalle, ei ihmismassan toista päätä Lidingövägenillä näy.
Vähän ennen puoltapäivää lämpötila on noussut jo hellelukemiin. Ilma väreilee juoksijoiden yllä, asfaltti hehkuu ja näyteikkunat häikäisevät.
Lidingövägenin ylittävällä kävelysillalla ruotsalainen laulajatähti Molly Hammar nousee jakkaralle juoksijoiden ja kadunvarrelle kokoontuneen yleisön eteen laulamaan Ruotsin kansallislaulun. Hämmästyttävän korkealla sävellajilla esitettyä hymniä seuraa kiihtyvää rummutusta, lähtölaukaus ja pyrotekniikkaa.
Maratoonarit säntäävät matkaan punaisen savuverhon alta.
Numerolla 18 141 starttaava kauhajokinen Timo Marjomäki, 59, seisoo vielä paikoillaan, kun etummaisista riveistä matkaan lähteneiden nopeimpien juoksijoiden selkämykset keikkuvat jo kohti Valhallavägeniä.
Marjomäen ensimmäiset tungoksessa ottamat askeleet ovat lyhyitä. Käynnistyvä juoksu on massan keskellä köpöttelyä, mutta matkan edetessä maratoonareiden tiivis joukko repeää ja Marjomäki pääsee vauhtiin.
Reilun 42 kilometrin ja 195 metrin taivalluksen jälkeen edessä siintää Tukholman Stadionin maaliportti. Sinne on vielä pitkä, kovin pitkä matka.
Väärä nimi johti hylkäykseen
Kun maratonristeilyn laiva irtoaa Helsingin Olympia-terminaalista toukokuun viimeisen päivän iltana, yhdeksännen kannen hytissä suhisee. Timo Marjomäki vetää ylleen Firenzen maratonilta aikoinaan hankkimansa muoviponchon.
”Viileällä ilmalla lihakset lämpenevät nopeammin, kun ne on kääritty muoviin”, Marjomäki kertoo.
Hänen hyttikaverinaan matkustavalla seinäjokisella postityöntekijällä Jukka Kalliokoskella, 57, on varattu samaa tarkoitusta varten musta jätesäkki, jonka pohjaan on leikattu pään mentävä reikä.
”Säkkiin tuskin tarvitsee pukeutua, sillä huomiseksi on luvattu hellettä”, Kalliokoski sanoo.
Hän juoksee Tukholmassa kaikkiaan 140. maratoninsa. Marjomäellä on takanaan 575 maratonia, joihin sisältyy myös 37 maratonia pidempää ultrajuoksua.
Nykyään hieronta-alan yrittäjänä ja matkanjärjestäjänä työskentelevän Marjomäen edellisestä Tukholman maratonista on vierähtänyt jo kaksitoista vuotta. Kaikkiaan hän kuitenkin juossut maratonin Tukholmassa jo neljätoista kertaa.
Vuonna 2007 Marjomäki lähti maratonmatkalle pelkästään huoltajaksi. Kun jalkakivuista kärsinyt kauhajokinen Antti Oksanen ei kyennytkään lähtöviivalle, Marjomäki lähti taipaleelle hänen tilalleen.
”Suoritus hylättiin, koska juoksin väärällä nimellä”, hän naurahtaa.
Maratoonari tarvitsee rasvaa
Silja Symphonyn kuudennen kannen hierontapisteessä käsitellään tamperelaisen Katriina Myllyniemen, 38, jalkojen triggerpisteitä.
Ilta-aurinko käy vielä kirkkaana sisälle pyöreistä ikkunoista. Kuulutus kertoo, että laivan Grande Buffet on avattu. Urheiluhieroja ja osteopaatti Heikki Pirhonen nostaa hierontapöydällä vatsallaan makaavan Myllyniemen jalkaa ja löytää hänen pohkeidensa sisäosista kireyttä.
”Valmistavalla käsittelyllä vähennetään pohkeiden kramppiherkkyyttä”, Pirhonen sanoo. ”Tarvittaessa toinen käsittely tehdään maratonin raskaan rasituksen jälkeen.”
Timo Marjomäki ja Jukka Kalliokoski valmistautuvat omaan maratoniinsa buffet-pöydän äärellä. Lautaset on täytetty kanalla, kalalla, lohkoperunoilla ja vihanneksilla. Palan painikkeena on olutta ja punaviiniä.
Marjomäki taputtelee vatsaansa.
”Lyhyemmät matkat juostaan hiilihydraattien voimalla, mutta maratoonarit tarvitsevat rasvaa”, hän sanoo.
Tänä vuonna Suomesta lähti Tukholman maratonille arviolta noin 600 juoksijaa. Vielä vuosikymmen sitten lähtijöitä oli kymmenkertainen määrä ja maratoonarit täyttivät koko laivan.
”Syyskuussa juostavasta Tallinnan maratonista on tullut Tukholmaa suositumpi”, Marjomäki kertoo. ”Tallinnan maratonille pääsee halvemmalla, ja siellä on nykyään parempi palvelutaso kuin Tukholmassa.”
Marjomäki on hieman huolissaan omasta jaksamisestaan aamulla koittavalla maratonilla. Hän on kevään aikana kärsinyt vyöruususta, pitkittyneestä flunssasta ja jalkapohjan luupiikistä. Harjoituskilometrejä on viime kuukausilta takana vain parisen sataa.
Hyttiin palattuaan Marjomäki pakkaa vyölaukkuunsa varusteiksi energiageeliä, suolatabletteja ja puhelimen. Toiseen sukanvarteen hän ujuttaa pari palaa vessapaperia.
”Massamaratonien bajamajojen seinillä roikkuu usein pelkkiä tyhjiä pahvihylsyjä.”
Aamulla ennen lähtöä Marjomäki rasvaa vielä nivuset, varpaat, kainalot ja nännit hiertymien estämiseksi.
”Huomenna juostaan tunteen voimalla. Ei Tukholmaan lähdetä keskeyttämään, mutta saa nähdä, miten käy.”
Ensimmäisen juottoaseman vesi loppu
Timo Marjomäki postaa maratonilta ensimmäisen Facebook-päivityksen, kun hän on juossut vajaat seitsemän kilometriä. Marjomäki kertoo juoksun käynnistyneen hyvin, vaikka on joutunut lukuisien hänen jälkeensä lähteneiden ohittamaksi.
”Ensimmäiseltä juottoasemalta oli vesi loppunut. Toivottavasti sitä riittää seuraavalla”, Marjomäki huohottaa videoklipillä.
Tukholman ydinkeskustan kadunvarret pursuavat yleisöä. Maratoonareita juoksee ohi katkeamattomana jonona. Kärjessä kiitäville kenialaisjuoksijoille hurrataan, mutta hitaampiakin kannustetaan. Huutojen lomassa kuuluu räpsytystä, kun mustilla pahviviuhkoilla vihdotaan omia käsivarsia.
Tukholmalainen Julia Walentowoticz ryntää juoksijoiden sekaan ja syöttää vauhdissa banaanin maratonia juoksevalle ystävälleen Kajsa Langille.
Tukholman vanhankaupungin juottopisteellä on jatkuva tungos. Lyhyestä letkusta roiskuu vettä suihin, pulloihin, hartioille ja lippalakkeihin. Hikiset ihot kiiltelevät. Tyhjiä pahvimukeja litistyy juoksutossujen alle.
Timo Marjomäen ja Jukka Kalliokosken hölkässä on sama tahti.
”Tähän mennessä kaikki hyvin”, Marjomäki huikkaa, käy juottopisteellä ja jatkaa matkaansa. Pitkänhuiskean miehen askel on lyhyt ja matala. Kädet heiluvat ja olkapäät keinuvat. Sininen paidanselkämys loittonee suoran päässä näkymättömiin.
Voittajaolo tappohelteessä
Ensimmäisenä Tukholman olympiastadionin maaliviivan ylittää täyden pääkatsomon hurratessa kenialaisjuoksija Fredrick Kibii. Hänen loppuaikansa on 2.14.17. Timo Marjomäki häviää hänelle kolme tuntia, yhden minuutin ja yhden sekunnin ja sijoittuu sijalle 11 748.
Marjomäen loppuaika on liki kaksi ja puoli tuntia enemmän kuin hänen ennätyksensä, joka on kolme tuntia ja 23 minuuttia.
Marjomäki vaikuttaa kuitenkin stadionilla hyvävoimaiselta. Hän tuulettaa ja puree sinikeltaisessa nauhassa kaulaansa ripustettua mitalia.
”Se on tehty”, hän julistaa.
Jukka Kalliokoski sinnittelee maaliin reilut kolme minuuttia Marjomäkeä myöhemmin sijalla 11 853.
Satamassa Kalliokoski on viimeinen, joka nousee laivaan ennen kuin terminaalin portit suljetaan.
Vielä ennen peseytymistä Marjomäki, Kalliokoski ja seinäjokinen Jari Hakala, 60, kohottavat kuudennen kannen Promenadin varrella tuopit onnistuneen maratonin kunniaksi.
”Tiukan rutistuksen jälkeen tulee aina voittajaolo”, Marjomäki sanoo. ”Sen vuoksi kannattaa juosta yli 40 kilometriä tappohelteessä.”
Kolmikko on selvinnyt maratonistaan ilman suurempia vammoja. Matkan aikana jalkoihin tuli lieviä kramppeja, mutta kenellekään ei tullut hiertymiä eikä kukaan pyörtynyt kesken matkan.
Vedenjakeluun kolmikko ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Reitin vesipisteitä ei saatu tankattua, koska säiliöauto ei pystynyt pumppaamaan jakelupisteitä tarpeeksi nopeasti.
”En tiedä, olisinko selvinnyt maaliin saakka, jos en olisi käynyt 28 kilometrin kohdalla ostamassa pikkupuodista 105 kruunulla kolajuomaa”, Marjomäki kertoo.
Maratoonari kuoriutui isän esimerkistä
Timo Marjomäki kertoo olleensa tuhti sohvaperuna ennen kuin aloitti juoksuharrastuksensa. Tuolloin autoalan yrityksen osakkaana työskennellyt Marjomäki oli rapakunnossa. Painoa kertyi ja olut maistui.
Kun hän sitten näki Kauhajoen Hyypänkylän baarin terassilta, miten hänen nykyään 91-vuotias isänsä Mauno kiersi Hyypänlahden juoksun reittiä, Marjomäki mietti, että eikö hänen olisi korkea aika lähteä baarista lenkille.
Ensimmäisen maratoninsa hän juoksi Alajärvellä 11. heinäkuuta vuonna 1998.
”Se meni loppujen lopuksi aika helposti”, Marjomäki muistelee. ”Kun harjoittelimme ja kiersimme isän kanssa yhdessä maratoneja, meistä tuli hyvin läheisiä toisillemme.”
Marjomäki sanoo olevansa ikuisesti isälleen kiitollinen.
”En tiedä, olisinko enää hengissä, jos en olisi alkanut juosta.”
576. maratoninsa jälkeen Marjomäki sanoo yhä, että hän ei ole koskaan harjoitellut vakavasti vaan käynyt ainoastaan lenkillä. Maratontapahtumissa häntä kiehtoo juoksijoiden välillä vallitseva yhteisöllisyys.
”Vaikka kysymys on kilpailusta, kaveria ei jätetä. Olen useamman kerran hieronut matkan varrella krampeista kärsineiden kanssajuoksijoiden pohkeita.”
Maratonjuoksu ei kuitenkaan ole ollut Marjomäen perheessä pelkästään isältä pojalle periytynyt harrastus. Myös Marjomäen vaimo on juossut yli 70 maratonia.
”Kun vaimoni Anne täytti 50 vuotta, kävimme yhdessä juoksemassa Karibianmeren Antillien saarilla Curaçaon maratonin.”
Kohti Karijokea
Paluumatkalla Helsinkiin maratoonarit erottuvat laivan muista matkustajista sinisissä paidoissaan, jotka he ovat saaneet maalialueella lahjaksi juostuaan urakkansa loppuun.
Hitaasti käytävällä askeltava kouvolalainen, Tukholmassa ensimmäisen maratoninsa juossut Valtteri Metsälä, 18, sanoo olevansa uupunut. Jalat ovat kipeät koko mitaltaan.
”Nautin juoksemisesta, mutta nyt menen suihkun kautta hyttiin nukkumaan”, Metsälä sanoo.
Tampereen seudulta kotoisin oleva Aukusti Koivisto, 28, läpsyttelee laivan Promenadella sandaaleissaan.
”Jalat ovat turvonneet ja arat, mutta eivät niin kipeät kuin etukäteen oletin”, Koivisto kertoo.
Myös hän juoksi Tukholmassa ensimmäisen maratoninsa.
”Tavoitteeni maaliin pääsystä täyttyi. Itseni olen ylittänyt jo harjoitusvaiheessa.”
Suihkussa käyneet ja juoksuasunsa kevyisiin kesävaatteisiin vaihtaneet Timo Marjomäki ja Jukka Kalliokoski suuntaavat taas kohti buffet-pöytää. Kaksikko suunnittelee syövänsä hyvin ja jatkavansa mahdollisesti iltaa vielä yökerhossa.
”Seuraava maraton saattaa olla edessä Karijoella heinäkuun lopulla”, Marjomäki sanoo.
Kun hän astuu portaalta alas, hän näyttää ontuvan vasenta jalkaansa. Seuraavalla askelmalla jalka ei kuitenkaan näytä huteralta.
Maratoonari vain horjahti.