Talvipuutarha lumoaa vehreydellä ja historiallaan – Näyttävän sisäpuutarhan rakennutti Helsinkiin kenraalimajuri, jonka vaatimusta kunnioitetaan yhä
Helsingin Kaupunginpuutarhan kasvihuoneissa kasvatetaan kohinalla kaupungin kesän kukkaloistoa. Talvipuutarhassa, vieressä, rehottaa jo kaikille ilmainen kesä.
Lasse Kuismanen leikkelee pistokkaita pelargonioista. Joitakin historiallisten kasvien pistokkaita vaihdellaan eri kaupunkien välillä.
Kevättalvi päättyy yhteen askelmaan, sillä Talvipuutarha tulvii vihreyttä jo ovelta sisään astuessa. Ja puheensorina on kuin keväistä linnunlaulua.
Yllättävän moni kaupunkilainen on tullut etsimään sisäpuutarhasta varaslähtöä kevääseen. Perheitä ja ystäväporukoita on asettunut piknikille pitkin rakennuksen kaarevia syvennyksiä.
Suurten ikkunoiden ääreen on vetäytynyt piirtäjiä luonnostelemaan vihkoihinsa kasvien ääriviivoja ja muutamia vierailijoita istuskelee lueskelemassa palmujen katveessa. Vihreys selvästi houkuttelee, kun ulkona maata peittää vielä osin jäinen hanki kovana kuin marenkikuorrutus.
Keväinen puutarha kutsuu piirtäjiä. © Sampo Korhonen
Piirtäjiä löytyy Talvipuutarhan lukuisista nurkista ja syvennyksistä. Malla on tullut verestämään puutarhaan vanhaa piirustusharrastustaan. © Sampo Korhonen
Historia, kulttuuri ja kasvit
Rauni Vesterinen katselee kevättalven kirkkaassa valossa kylpeviä kasveja. Matkailualalta eläkkeelle jäänyt Vesterinen innostui työuransa jälkeen jatkamaan samalla alalla, ja niin hän on viime vuodet tarinoinut Helsinki-oppaana kaupungin eri kohteista, Talvipuutarha on yksi niistä.
Talvipuutarha yhdistää monta Vesteriselle mieluista asiaa: historian, kulttuurin ja kasvit. Innokkaana harrastajapuutarhurina hänestä on hauskaa kuulla, kuinka ihmiset opaskierroksilla innostuvat kertomaan omista kasveistaan ja niiden kasvatuksesta.
Rauni Vesterinen nauttii Talvipuutarhan tunnelmasta. Useiden kasvien tarina on kiehtova ja kietoutuu kaupungin historiaan. © Sampo Korhonen
Tarinoita liittyy Talvipuutarhankin kasveihin, joista osa on hankittu eri puolilta maailmaa, osa saatu lahjoituksina kaupunkilaisilta.
Rauni Vesterinen osoittaa kaktushuoneen päätyseinää, johon on ripustettu kukkaruukkuja seinän korkeuden mitalta. Ruukuista rönsyilee valkoisia, helokämmeköihin kuuluvan lumikuningattaren kukintoja.
”Näiden emokasvi asusti vuosikymmeniä kalliolaisessa kodissa. Talvisodan aikaan, kun perheen oli lähdettävä Helsingistä pommituksia pakoon, perheen äiti oli työntänyt rakkaan lumikuningattarensa turvaan kakluunin pesään. Kun perhe sitten palasi maaliskuussa takaisin kotiinsa, lumikuningatar oli aukaissut valkoiset kukkansa siellä uunissa.”
Niin myös Talvipuutarha on tehnyt vuosikymmeniä. Valkoista kukintoa rönsyilee juurin näin keväisin kuin seinä olisi ripustettu täyteen pieniä rauhanlippuja.
Lumikuningatarten hehkein kukinta alkaa olla tältä keväältä ohi, vaikka edelleen valkoiset kukkaset koristivat sinnikkäästi kaktushuoneen päätyseinää. © Sampo Korhonen
Kylpylä vaihtui puutarhaan
Anopinkieliä, mehikasveja, palmuja, kahvipensaita. Rauni Vesterinen viittoilee pitkin puutarhan käytäviä ja kertoo kasvien historiasta. Hänen oma suosikkinsa on keskimmäisen huoneen, palmuhuoneen, kamelia, jonka latva lähes hipoo korkeaa lasikattoa.
”Tämä tuotiin tänne Aurora Karamzinin Hakasalmen huvilasta 1900-luvun alussa.”
Kameliat saattavat luonnonvaraisina elää jopa 400-vuotiaiksi, mutta noin 120-vuotias komea kameliapuuvanhus on luultavasti Suomessa vanhin lajiaan.
Vesterisen mielestä puutarhan historia konkretisoi hienosti, kuinka sattumanvaraista ja yksittäisten ihmisten ideoiden varassa suuri pala kaupungin historiaa saattaa olla. Talvipuutarha on samassa veneessä.
Talvipuutarha on Helsingin ensimmäisiä nähtävyyksiä ja se oli lähes ainoa lajiaan 1900-luvun alussa. Suomen Puutarhayhdistyksen Talvipuutarha avattiin yleisölle lokakuussa 1893. Omistus siirtyi kaupungille 1907. © Sampo Korhonen
Talvipuutarhassa jäiset kadut ja räntäsateet ovat kaukana pois mielestä. © Sampo Korhonen
Aikansa mahtimies, kauppaneuvos Henrik Borgström, alkoi suunnitella 1800-luvun puolivälissä Töölönlahden pohjukkaan ja sen ympärille ajan muodin mukaista vesiparantolaa. Hän kuivasi alueen soita ja rakensi laajan puistoalueen, jolle hän suunnitteli jopa eläintarhaa.
Parantolahanke kuitenkin kariutui, kun alueen ja siitä löytyneen kivennäisvesilähteen läpi vedettiin rautatie. Borgström vaihtoi suunnitelmia ja innokkaana puutarha-aatteen kannattajana perusti kaupunkiin puutarhayhdistyksen.
Yhdistys vuokrasi samaiset Töölönlahden puistoalueet ja perusti paikalle puutarhakoulun. Borgströmin vävy, Venäjän armeijasta eronnut kenraalimajuri Jaakob Julius af Lindfors, varakas mies ja kasvien ystävä hänkin, rakennutti puutarha-alueen rinteeseen teräsrakenteisen Talvipuutarhan.
”Hän lahjoitti sen puutarhayhdistykselle, joka puolestaan rahavaikeuksissa myi rakennuksen ja tontin kaupungille. Silti af Lindforsin ehdoton vaatimus, että Talvipuutarha olisi avoinna ilmaiseksi kaikille, on onneksi pitänyt”, Vesterinen toteaa.
Riikka Terävä on tullut miehensä ja tämä jälkipolven kanssa Talvipuutarhaan piknikille. © Sampo Korhonen
Talvipuutarha on monipuolinen kohde. Se tarjoaa mukavan kokoontumispaikan ystäväporukoille, vehreät tilat etätyöntekijöille sekä mainion taustan valokuvaukselle. © Sampo Korhonen
Melkein salainen puutarha
Aivan kohta Talvipuutarhassa alkaa trooppisten kasvien seasta pilkottaa keltaista, kun aluskasvillisuuden sekaan istutetaan pääsisäisliljoja ja tulppaaneja. Ne tuodaan kulman takaa, sillä entisen puutarhakoulun alueella on toiminut vuodesta 1907 Kaupunginpuutarha, jonka uudistetuissa tuotantokasvihuoneissa kasvatetaan nykyisin kaupungin puistojen kesäinen kukkaloisto.
Helsingin kaupungin Staran puutarhapalvelun viher- ja kasvikausisuunnittelija Kirsti Oksanen odottaa Talvipuutarhan ja kaupungin puutarha-alueen toisistaan erottavan portin luona. Oksasen työpaikka on siinä mielessä todellinen salainen puutarha, ettei se ole koskaan avoinna yleisölle, vaan siellä keskitytään täysin kasveihin.
Juuri nyt kasvuvauhdissa ovat vapun aikaan kaupungin puistoihin istutettavat orvokit.
”Niitä lähtee täältä vuosittain noin 20 000 kappaletta”, Oksanen sanoo ja avaa kasvihuoneen oven.
Vielä kukkimattomia orvokin taimia on kasvatuspöydillä satoja. Niitä kasvatetaan aina pari tainta samassa ruukussa.
”Niin ne näyttävät istutuksissa runsaammilta. Olemme yrittäneet löytää sellaisia orvokkilajikkeita, joissa on kunnon tuuheat lehdet, ei vain suuri kukinto. Silloin kasvi ei näytä niin kaljulta vaan peittää myös maata”, Oksanen kertoo.
Kirsti Oksanen rakastaa puistoja. ”Mitä enemmän ja moninaisempia istutuksia, sen parempi. Toivoisin paljon lisää kukkivia kasveja puistoihin. Moni löytää rauhan luonnosta, minä laajoista vanhoista puistoista, niin kuin Ruusutarhasta, Kaivopuistosta tai Itä-Helsingin kartanopuistosta.” © Sampo Korhonen
Vielä ei ihan tarkkaan tiedetä, miten väistyvä talvi vaikuttaa kevättöiden edistymiseen. Taimet ovat kasvihuoneissa kuitenkin hyvässä kasvussa.
”Kevätnarsissien istutusta vähän jännitetään ja vielä ainakin multa on kukka-astioissa aika jäistä. Kylmä ja lumeton joulukuu ja nyt tämä pitkään maata peittänyt lumi ovat painaneet maan ja mullan syvään routaan.”
Vaikka kevätkukkien kasvatus on kasvihuoneissa jo pitkällä, Oksanen myöntää, että puutarhurille tämä aika vuodesta herättää levottomuutta – ja ennen kaikkea malttamattomuutta kevään heräämistä odotellessa.
”Puutarhurille parasta aikaa on toukokuun alusta juhannukseen, kun kesä kunnolla käynnistyy ja kasvillisuus on raikkaan vihreää. Se on aina kaikessa kiireessäkin esteettinen elämys.”
Uusia ja vanhoja kukkia
Puutarhuri Lasse Kuismanen leikkaa kasvipöydän äärellä reheviä pelargonioita.
Pöydällä on muun muassa komealehtisiä Madam Salleron -pelargonioita, jota kaupungissa on kasvatettu 1920-luvulta saakka.
”Näin keväisin otetaan emokasveista pistokkaita. Toisinaan vaihtelemme kaupunkien välillä pistokkaita, mutta suurin osa kasveista tietysti ostetaan joko taimina tai siemeninä.”
”Värejä me tarvitsemme, loistavia, silmäänpistäviä värejä, jotka herttaisesti hymyilevät meille.” – Jenny Elfving © Sampo Korhonen
Kasvien hankinta on kansainvälistä puuhaa ja kasveilla on jopa omat kasvipassinsa. Niiden käyttö on ehkäissyt ennen kaikkea kasvitautien leviämistä.
”Pahojen tuholaisten määrä tuntuu vähentyneen viime vuosina ja meillä panostetaan biologiseen torjuntaan.”
Jos tänä keväänä routa mietityttää kaupungin puutarhureita, viime keväänä jännitettiin, miten taimitoimitukset onnistuisivat koronan takia.
”Melkein kaikki taimet ja siemenet lopulta saatiin, mutta sen jälkeen meillä olikin edessä todella kuiva ja kuuma kesä, joka haittasi jo kesäkukkien istutusta.”
Kukkaistutuksien kevät–kesäsesongin voi laskea alkavan pääsiäisen tienoilla. Huhtikuun alussa puutarhalta lähtevät pikkunarsissit. Varhaisia istutuksia tehdään myös kaupungintalon parvekkeelle ja yksittäisiin astioihin. Kesäkukat ovat paikoillaan juhannukseen mennessä.
”Kevät on ennen kaikkea orvokkien aikaa, mutta myös tulppaaneja ja helmililjoja istutetaan niiden seuraksi. Viime vuosina olemme opetelleet käyttämään kevätistutuksissa kultalakkaa, samoin lemmikkejä. Ja vaaleanvihreitä sypressejä olemme myös jonkin verran ostaneet varhaisiin istutuksiin, sillä niillä saadaan kivasti vaaleanvihreää kevään väriä.”’
Niittymäiset istutukset kiinnostaa
Viher- ja kasvikausisuunnittelija Kirsti Oksasella riittää suunniteltavaa, sillä hän vastaa kaupungin puistojen ja torien kukkaistutusten ilmeestä. Muutoksia tehdään istutuksiin vuosittain, uusia kasveja kokeillaan ja seurataan trendejä.
”Nyt yhä voimakkaammin kasvava trendi on erilaiset niittymäiset istutukset, joista on iloa pölyttäjille ja perhosille”, Oksanen kertoo ja antaa vinkin:
Kukkamaailman uusia virtauksia voi käydä tarkistamassa Kaupunginpuutarhan Vauhtitien puoleiselta kulmalta. Sen kukkaistutuksissa kokeillaan aina uusimpia lajikkeita. Samoin Helsingin Kaivopuistosta ja Karhupuistosta voi bongailla trendikkäitä niittymäisiä istutuksia.
”Lopulta kuitenkin kukkavalintoihin vaikuttaa moni seikka, kuten kasvupaikka, tuuliolosuhteet ja ympäröivien rakennusten tyyli.”
Kesäkukkaistutuksissa kukkivat kasvit ovat aina pääosassa, vaikka koristeheiniä käytetäänkin nykyisin runsaasti. Monilajikkeiset istutukset miellyttävät Kirsti Oksasen silmää. © Sampo Korhonen
Joissakin kohteissa, kuten vaikkapa Suomen pankin edustan istutuksissa Snellmanin aukiolla tyyli- ja värimaailma on lyöty melko tarkkaan etukäteen lukkoon, kun taas kukka-astioissa ympäri kaupunkia kasvit ja värit voivat vaihdella vuosittain melko paljonkin.
Suurin yksittäinen kukkaryhmäkohde Helsingissä on Kalliossa sijaitseva Karhupuisto. Sen kukkapenkkien koko on yhteenlaskettuna suuren omakotitalon verran, 310 neliötä.
”Sen jälkeen suurin on melko uusi kohde, Makasiininpuiston istutukset, jotka jäävät Musiikkitalon ja Oodin kirjaston väliin.”
Silti kokonaisuutena tärkein on Esplanadin puisto, se on puistoalueista Oksasen mukaan Helsingin ykköskohde.
”Esimerkiksi Runebergin patsaan ympärille vaihdetaan kasvit kolmesti kesässä, joten siellä kukkii taatusti läpi kesän värikkäästi.”
Pölyttäjien ja ihmisten iloksi
Matka jatkuu kasvihuoneesta seuraavaan. Niitä on pystytetty vähän yli kolmen hehtaarin tontille kaikkiaan viisi. Sen lisäksi alueelta löytyy seitsemän kausihuonetta.
Kaikkiaan puutarhassa kasvaa vuosittain noin 130 000 tainta.
Puutarhassa kasvatettuja kasveja löytyy kesällä perinteisistä kantakaupungin puistoista, mutta myös yksittäisistä vähän syrjäisemmistä kohteista, joita kannattaa Oksasen mielestä käydä ihan varta vasten katsastamassa.
”Esimerkiksi Maatullin aukiolla Tapulikaupungissa on aika kivan näköinen betoninen allas, jossa on runsaat istutukset, samoin Munkkiniemessä, vanhan kadettikoulun edustalla, on liikenneympyrässä näyttävät ja värikkäät kukat.”
Oksanen myöntää itse pitävänsä värikkäistä istutuksista. Hänestä suomalaiseen puistomaisemaan sopivat hyvin vaaleapunaisen ja -sinisen eri sävyt ja raikkaat värit, kuten iloisen keltaiset ja oranssit kukat. Tyyliltään taas romanttiset ja luonnonmukaiset istutukset ovat juuri nyt muodissa.
Oksanen työskennellyt kukkien kanssa jo useana vuosikymmenenä, mutta edelleen hän nauttii työstään ja puistoista. Hän kokee tekevänsä siinä mielessä etuoikeutettua työtä, että sen lopputulokset tuntuvat tuottavan vain iloa.
”Kesäkukat ja puistot ovat niin monin tavoin tarpeellisia. Jo 1920-luvulla puutarhakoulutuksen uranuurtaja Jenny Elfving kiteytti niiden merkityksen hyvin toteamalla: Onhan luontomme kaunis, mutta se on niin yksitoikkoinen. Onhan kesämme ihana, mutta se on liian – viheriä. Silmämme etsii vaihtelua ja missä tapaa – värejä, herää mielenkiinto ja iloisuus. Värejä me tarvitsemme, loistavia, silmäänpistäviä värejä, jotka herttaisesti hymyilevät meille ravistaen meitä alakuloisuudestamme.”