Eturauhassyöpää sairastava Kari elää jatkoajalla: ”Ensimmäiseltä lääkäriltä sain elinaikaa noin kolme vuotta – Se tuli täyteen viime kesänä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kari Vainio
Turun Aurajoki on Kari Vainiolle rakas voimaantumispaikka. Föri-lautalla hän kulkee joen yli melkein joka päivä ja antaa samalla mielen levätä.
Kun Kari Vainio sai kuulla sairastavansa levinnyttä eturauhassyöpää, edessä oli toinenkin shokki: hänelle luvattiin vain tautia hidastavaa hoitoa. Vainio ei tyytynyt siihen.

Kahdeksan. Asteikolla yhdestä kymmeneen Kari Vainion, 63, eturauhassyövän vakavuusaste oli kahdeksan. Yliopistosairaalan lääkäri selitti, että syöpä oli edennyt myös luustoon ja sisäelimiin.

Ainoa hoito, jota annettaisiin, oli testosteronin tuotantoa ehkäisevä hormonihoito. Sen avulla syövän etenemistä voisi ehkä hidastaa muutamalla vuodella.

Vainion sydän hakkasi rinnassa, ja koko ympäristö tuntui kadonneen. Sellaisessa paniikissa hän ei ollut aikaisemmin ollut.

Jostakin vierestä Vainio kuuli naisystävänsä Satu Aarnion kysyvän, eikö syövän hoitoon käytettäisi lainkaan sytostaatti- tai sädehoitoa. Lääkäri vastasi ei, muttei perustellut asiaa tarkemmin.
Vainion mielessä laukkasi vain yksi ajatus: hän oli kuolemassa. Mutta kuinka pian?

”Tivasin moneen kertaan lääkäriltä, paljonko elinaikaa minulla oli jäljellä. Lopulta hän suostui vastaamaan, että luultavasti noin kolme vuotta.”

Sinä heinäkuisena keskiviikkona vuonna 2015 Vainiosta tuntui, että se oli aivan liian vähän vasta 59-vuotiaalle miehelle.

Hoidon aloitus

Kaksi päivää myöhemmin turkulainen Vainio istui ylilääkäri Timo Joensuun vastaanotolla syöpäsairaala Docratesissa Helsingissä. Asiat olivat edenneet vauhdilla. Vainion ystävä oli vinkannut, että Helsingissä on yksityinen sairaala, jossa hoitoon voi päästä heti. Sen jälkeen Vainio ei tuhlannut aikaa miettimiseen.

”Kuusi päivää Tyksin käynnin jälkeen olin jo ensimmäisessä hoidossa yksityissairaalassa. Heti tuli olo, että olen osaavissa käsissä. Aloin uskoa paranemisen olevan mahdollista.”

Ensimmäisissä hoidoissa Vainiolle annettiin testosteronin tuotantoa estävää hormonihoitoa, jonka tarkoituksena oli hidastaa eturauhassyövän etenemistä. Kolme viikkoa myöhemmin aloitettiin sytostaattihoidot.

”Silloin lähtivät hiukset. Työkaverit vinoilivat, että olin saanut uudenlaista katu-uskottavuutta.”

Sytostaattihoitoja annettiin kuukauden välein joulukuun 2015 alkuun asti. Sen jälkeen alkoivat sädehoidot, joita Vainio sai kahden kuukauden aikana 40 kertaa.

”Ajoin joka arkipäivä Turusta Helsinkiin hoitoja varten. Pystyin käymään normaalisti töissä.”

Muuten Vainion olo alkoi olla todella kamala. Sädehoito oli polttanut virtsatiet, minkä takia hän joutui yölläkin ravaamaan vessassa reilun tunnin välein. Lisäksi hormonihoito oli sekoittanut koko elimistön. Hän sai joka yö voimakkaita hikoilukohtauksia.

”Hikoilin niin paljon, että jouduin vaihtamaan peiton ja lakanat jopa 5 kertaa yössä. Olo oli niin huono, että kieltäydyin jatkamasta hormonihoitoja enää pitempään.”

Karin pelastusrenkaat

Huumori

Ilman huumoria ja ystäviä en jaksaisi elää. Sairastumisen jälkeen huumorini muuttui vähän mustemmaksi. Olen esimerkiksi ajatellut järjestää omat hautajaiseni, kun olen vielä elossa. Söisimme porukalla hyvin ja pitäisimme puheita. Kuvassa ystäväni Jukka Vesalainen.

Kari Vainio ja Jukka Vesalainen

Kari Vainio ja Jukka Vesalainen. © SUVI ELO / OTAVAMEDIA

Työ

Olen onnekas, sillä nautin työstäni rakennusmestarina ja työkavereistani. Sairauslomaa olen pitänyt koko sairauden aikana vain muutaman viikon, kun kunto on ollut huono. Muuten olen käynyt normaalisti töissä. Joka kerta kun tulen hoitojen jälkeen töihin, työkaverit tulevat kysymään, mitä minulle kuuluu. Heiltä saamani tuki on ollut valtavan tärkeää.

Aurajoki

Käyn joka ilta kävelemässä Aurajoen rannassa Turussa. Teen melkein aina saman kierroksen. Menen Föri-lautalla joen yli, ja kävelen vastakkaista rantaa takaisin. Välillä istun penkillä ja vain ihailen maisemia. Siten saan ladattua akut. Naisystäväni Satu tietää, että haluan usein mennä yksin.

Matkustaminen

Matkustaminen on ihanaa. Olen reissannut paljon ympäri maailmaa, viimeksi olin katsomassa tytärtäni Siiriä Australiassa. Muuten minusta tuntuu, että kaukomatkat on jo tehty. Nykyään tykkään koluta Euroopan kaupunkeja, joista suosikkini ovat Wien, Budapest ja Barcelona.

Aurajoen ranta.

Aurajoen ranta. © SUVI ELO / OTAVAMEDIA

Kokeiluasteella olevaa hoitoa

Maaliskuussa 2016 ylilääkärillä oli onneksi hyviä uutisia. Vainion kaikki arvot olivat hyvät, ja syöpä näytti olevan poissa. Hoidot lopetettiin, ja kontrollikäyntejä oli muutaman kuukauden välein.

”Oloni parani nopeasti. Nautin elämästä ja ympärilläni olevista ihmisistä.”

Puolitoista vuotta terveen papereilla hurahti ripeästi. Sen jälkeen synkät uutiset yllättivät jälleen: vuosi sitten kontrollikäynnillä huomattiin, että syöpä oli edennyt selkärankaan.

”Vaarana oli, että syöpä etenisi selkäytimeen asti. Silloin minulla olisi ollut vain kuusi viikkoa elinaikaa jäljellä”, Vainio kertoo.

Edessä olivat uudet hoidot. Kuuden sytostaattihoidon avulla syöpäpesäkkeet lähtivät selkärangasta. Kallonpohjassa ja niskanikamassa syöpää sen sijaan oli vielä jäljellä.

Silloin Timo Joensuulla oli Vainiolle uusi ehdotus, vielä kokeiluasteella oleva Lutetium-PSMA-hoito. Kyse oli hoidosta, jossa verenkierron kautta kuljetetaan radioaktiivista lääkettä syöpäkasvaimeen ja etäpesäkkeisiin. Hajotessaan Lutetium-isotooppi lähettää säteilyä, joka tuhoaa kasvainta.

”Oli myös hyvä uutinen, että hoito säästäisi ympärillä olevan terveen kudoksen”, Vainio kertoo.

Kokeellinen hoitomuoto kuulosti kiinnostavalta, mutta hinta kauhistutti Vainiota. Hän oli vuosien varrella säästänyt eläkepäiviä varten, mutta kahden vuoden hoidot olivat maksaneet jo noin 100 000 euroa. Lutetium-PSMA-hoito oli vielä edellisiäkin kalliimpi; ensimmäinen kerta oli 13 000 euroa ja sen jälkeiset kerrat 11 000 euroa. Kelan korvausta hän sai 138 euroa kerralta.

”Vastasin kuitenkin kyllä. En halunnut antaa periksi.”

Käytännössä hoito ei tuntunut sen kummallisemmalta kuin aikaisemmatkaan. Vainio istui tunnin suonensisäisessä tiputuksessa, minkä jälkeen hänet ohjattiin muutamaksi tunniksi tarkkailuun.

”Ainoa ero aikaisempiin hoitoihin oli se, että poskia alkoi kuumottaa niin, että niitä piti viilentää jääpalapussin avulla. Lisäksi loppupäivän oli kova jano. Pelkästään kotimatkalla join 4,5 litraa vettä.”

Jatkoajalla

Syyskuun alussa syöpä oli kadonnut kallonpohjasta kokonaan. Niskanikamassa sen sijaan on vielä pieni etäpesäke jäljellä.

”Jos asiat menevät hyvin, viimeinen hoito hävittää syövän kokonaan. Jos niin ei käy, hoitoa jatketaan jollain tavalla.”

Vainiolla on jo suunnitelmissa nauttia keväällä alkavista eläkepäivistä laskemalla vene vesille.

”Minusta tuntuu, että elän jo onnellisesti jatkoajalla. Ensimmäiseltä lääkäriltä sain elinaikaa noin kolme vuotta. Se tuli täyteen viime kesänä, kun olimme tapaamassa Australiassa asuvaa tytärtäni.

Juhlimme ”kuolinpäivää” syömällä ja juomalla hyvin.”

Kuolemasta puhuminen ei ole Vainiolle vaikeaa. Hänellä on ollut aikaa tottua ajatukseen.

”Olen jo saanut elää pitkän ja hyvän elämän. Tällä hetkellä kirjoitan jäähyväiskirjeitä perheelleni ja ystävilleni. Niiden kirjoittaminen on mukavaa, sillä ympärilläni on upeita ihmisiä.”

Toivoaan hän ei ole kuitenkaan menettänyt. Jäähyväiskirjeet ehtii postittaa ajallaan, ehkä vasta vuosien päästä.

”Syövän myötä olen alkanut nauttia elämästä yhä enemmän. Kaikki epäolennainen on jäänyt pois. Jäljellä ovat vain rakkaat ihmiset ja asiat. Niiden kanssa haluaisin jatkaa vielä pitkään.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/18.

X