Taidepajoja mielenterveyskuntoutujille, tanssia muistisairaille, musiikkihetkiä keskosille – Eeva Mäkinen oivalsi henkisen jaksamisen merkityksen, kun oma lapsi sairastui

Jaa kaverilleTilaa Seura
Eeva Mäkinen tekee palavasti töitä
© Pekka Nieminen/Otavamedia
Kehitysjohtaja Eeva Mäkinen tekee palavasti töitä, jotta heikossa asemassa olevat voisivat saada voimaa musiikista, tanssista ja kuvataiteista.

Syksyllä 15 vuotta sitten kuopiolainen Eeva Mäkinen oli viimeistelemässä cembalonsoittoa käsittelevää väitöskirjaansa. Perheen neljästä lapsesta kolme oli jo koululaisia, nuorin oli aloittanut esikoulun.

Mäkinen oli jo vuosia opettanut Kuopion konservatoriossa barokkimusiikkia ja pianonsoittoa. Vaihto terveysalalle oli jossain vaiheessa mielessä, mutta hän oli päättänyt kouluttautua musiikin saralla niin pitkälle kuin pystyy.

Oli koulujen syyslomaviikko, väitöstyö korjauksia vaille valmis. Työ keskeytyi, kun kuusivuotias kuopus joutui sairaalaan sunnuntai-iltana.

Kovien vatsakipujen aiheuttajaksi paljastui Burkittin lymfooma. Se on imusolmukesyöpä, johon tyypillisesti sairastuu juuri lapsi tai nuori.

Hoidot ja leikkaukset aloitettiin välittömästi.

Kriittinen hetki toi hyvinvointia edistävän oivalluksen

Leikkauksia jouduttiin tekemään kaiken kaikkiaan viisi. Aika sairaalassa kului hitaasti. Lapsi pelasi videopelejä ja katsoi elokuvia, vaikka leluja ja askartelumahdollisuuksia oli tarjolla.

Nopeasti aloitetut hoidot onneksi tehosivat. Juhannuksen aatonaattona Eeva Mäkinen väitteli.

”Olin silloin maailman onnellisin, pojallani oli pieni sänkitukka päässään”, Eeva Mäkinen, 61, muistelee nyt.

Kun lapsi pääsi kotiin toipumaan, äiti hyödynsi opettajan taitojaan, jotta sai tämän liikkeelle. Hän luki, soitti, lauloi ja vei lasta ulos. Liikkuminen teki hyvää pienen potilaan mielelle.

Suurimman muutoksen lapsen mielialassa äiti huomasi, kun kotona kyläili esikoulun opettaja muutama terve lapsi mukanaan. He viettivät pari tuntia kerrallaan potilaan kanssa.

”Kun näin, miten tärkeää eskarikavereiden seura oli pojalleni, oivalsin henkisen jaksamisen merkityksen. Oivallus tuli kriittisellä hetkellä urani kannalta. Oman lapsen vakava sairastuminen sytytti sisäisen palon. Halusin lähteä edistämään ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.”

Seuraavan vuoden syksynä kuopus aloitti koulun ja äiti työt. Eeva Mäkinen ymmärsi, että oli sielultaan kehittäjä ja rajapintojen yhdistäjä.

Sen työn pariin hän pääsikin. Häntä pyydettiin suunnittelemaan Kuopion konservatorioon avoin konservatorio, jossa kuka tahansa voisi omakustanteisesti opiskella musiikkia ja tanssia, ilman sisäänpääsykokeita.

Suunnitelmissa oli myös yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa.

Ajatus aikaansa edellä – rahoitus kiven alla

”Aloitin siitä, että kirjoitin kehittämissuunnitelman. Tavoitteeksi asetin sen, että tulisi yhdistää sosiaali- ja terveysalojen sekä kulttuurialojen osaamista ja koulutusta. Kulttuurin tulisi olla kaiken läpäisevä teema, kun puhutaan hyvinvoinnista.”

Oli vuosi 2008. Mäkinen käveli yliopistolle tutun professorin, Juha Kinnusen, huoneeseen ja ehdotti yhteistyötä.

”Ideani oli, ettei kannattaisi kilpailla niukkenevista varoista vaan yhdistää resursseja. Tuolloin meillä jo oli Kuopiossa hyvinvointitutkimuskeskus, voisiko rinnalle tehdä hyvinvoinnin osaamiskeskuksen?”

Ajatus sai kannatusta, ja Mäkinen aloitti selvitystyön. Hän kiersi Pohjois-Savoa ja tapasi päättäjiä.

”Oivalsin, että liikkeelle pitää lähteä isommista johtajista. Voimme toki mennä yksittäiseen päiväkotiin tai hoivakotiin ja innostaa henkilöstöä tekemään kulttuurityötä, mutta mikään käytäntö ei juurru, jos johdon tukea ei ole.”

Ensimmäisenä mukaan tuli Kuopion kaupunki, sittemmin kumppaneiksi on saatu muun muassa Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.

Alkuun työ eteni hitaasti. Mäkinen teki sitä opetustyönsä ohessa.

”Olimme niin paljon aikaamme edellä, että rahoitusta oli erittäin vaikea saada vielä vuonna 2009, kun ensimmäisen kerran kävimme opetus- ja kulttuuriministeriössä. Vuonna 2012 Suomen kulttuurirahasto sitten lähti tukemaan toimintaamme.”

Kehitysjohtaja Eeva Mäkinen

Taide on tulossa osaksi sosiaali- ja terveyspalveluja, ainakin jos Eeva Mäkiseltä kysytään. Pohjois-Savon luotsaama valtakunnallinen Kulttuurisote-hanke sai juuri 180 000 euron avustuksen Taiteen edistämiskeskukselta. © Pekka Nieminen/Otavamedia

Musapaja lasten osastolla Kimmo Timosen lahjoituksena

Taidepajoja mielenterveyskuntoutujille, tanssia muistisairaille, musiikkihetkiä keskosille. Toimintaa on nykyään muun muassa sairaaloissa, päiväkodeissa, neuvoloissa ja hoitokodeissa Pohjois-Savon alueella.

Eeva Mäkisen idean pohjalta on syntynyt Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, joka toimii yhteistyöverkostona kulttuurin ja hyvinvoinnin aloilla. Voimala mahdollistaa uudenlaisia kehitysprojekteja, joissa taidetta käytetään terapeuttisesti.

Mäkinen on Voimalan kehitysjohtaja. Voimalaa johtaa Kuopion konservatorion rehtori Esko Kauppinen.

”Erikoissairaanhoitoon emme olisi todennäköisesti lähteneet mukaan ilman sitä kokemusta, että lapseni sairastui vakavasti.”

Sairaalatyöskentely aloitettiin lasten veri- ja syöpätautien osastolta, juuri sieltä missä Mäkisen kuopus kymmenisen vuotta aiemmin sai hoitoa. Kuopiolaisen jääkiekkoilijan Kimmo Timosen lahjoittamien varojen turvin sinne järjestettiin vuonna 2013 musapaja, joka toimii edelleen.

Siinä musiikkipedagogi sekä lasten ja nuorten klinikan psykologi muodostavat työparin, joka käy lasten osastolla viikoittain. Musapaja alkaa aulassa yhteisellä tekemisellä ja jatkuu eristyshuoneissa, joissa moni lapsi joutuu olemaan hoitojen aikana.

Myös potilaiden vanhemmat ja sisarukset voivat osallistua musiikkituokioon. Jos potilas on ennen sairastumistaan käynyt muskarissa ja harrastanut esimerkiksi kanteleen soittoa, hän pääsee jatkamaan harrastustaan sairaalan musapajassa.

Musiikki vähentään kipua ja lievittää ahdistusta

Musiikin vaikutuksia hyvinvointiin on tutkittu paljon, ja sen on havaittu vähentävän ahdistuneisuutta ja jopa lievittävän kipua.

”Muskari virkistää potilaita mutta myös henkilökuntaa. Klinikan psykologi on oppinut pedagogisia taitoja, ja pedagogi taas saanut uudenlaisia valmiuksia erityislasten kohtaamiseen.”

Tärkeää on sekin, että musapajaan osallistuminen on lapselle vapaaehtoista.

”Lapsella on oltava oikeus kieltäytyä. Ne muut asiat siellä osastolla tehdään joka tapauksessa.”

Monesti kokemukset ovat rankkoja työntekijöillekin, ja siksi heidät valitaan tarkoin. Työ ei perustu vapaaehtoisuuteen, koska sen halutaan rakentuvan vakaalle pohjalle.

”Jokaisella meistä on vahvuutemme. Minusta ei olisi työskentelemään osastolla. Jonkun pitää olla kipinän sytyttäjä.”

Kyyneleet kihoavat kehitysjohtajan silmiin.

”Joka ikinen kerta, kun puhun tästä asiasta, sytyn.”

Ja Mäkinen puhuu paljon, esimerkkejä on valtavasti. Kun vastasyntyneiden teho-osastolla musisoidaan, kyse ei ole esiintymisestä vaan siitä, että vanhempia innostetaan laulamaan – tai edes hyräilemään – lapsilleen.

”Jokaisella meillä on ääni. Vauva ei välitä siitä, oletko koulutettu laulaja. Äidin tai isän ääni rauhoittaa vauvaa, tutkitustikin. Pulssi laskee ja happisaturaatio kohenee.”

Hän kertoo kätilöopiskelijoista, jotka ovat tehneet opinnäytetyönsä vastasyntyneiden musiikkituokioista. Hän tietää psykologin, joka oli innostunut tanssista ja toimi tanssipedagogin työparina nuorten naisten tanssityöpajassa eräänä syksynä. Seuraavana keväänä psykologi pystyi vetämään tanssityöpajaa niin, että pedagogia tarvittiin enää vain työpariksi.

Intoa työelämään hybridiammateista

Eeva Mäkinen näkee tulevaisuuden, jossa on hybridiammatteja. Niitä syntyy, kun hyödynnetään työntekijöiden harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita.

”Nuoret eivät välttämättä halua töihin vanhustenhoitoon, mutta jos työelämä olisi kiehtovampaa, sinne voisi saada tekijöitä helpommin. Se ei edes maksaisi mitään, koska jos ihmiset viihtyvät työssään, sairauspoissaolot vähenevät ja tuottavuus kasvaa”, Mäkinen sanoo.

”Kun yhdistämme eri alojen osaamista, voimme saada työelämään uutta hyvää, joka tuo myös säästöä.”

Tämän haastattelun jälkeisenä päivänä Mäkinen on menossa tapaamiseen Opetushallitukseen. Hän on työryhmineen luomassa mallia ”kulttuuri-sotelle” eli kulttuurihyvinvointipalvelujen sisällyttämiselle yhteiskunnan rakenteisiin. Maakuntauudistus on tulossa, sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat – eikä siinä rytäkässä kulttuuri saa unohtua.

”Meillä kaikilla on lakisääteinen oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. On varmistettava, että oikeudet kirjataan maakunta- ja sote-uudistusta ohjaaviin asiakirjoihin.”

Ikkunasta siivilöityvä valo saa Mäkisen oranssinpunaiset hiukset syttymään. Kampaus loistaa yhtä tulisieluisena kuin kantajansakin.

Kuopus toipui aikoinaan, eikä lasten KYSin veri- ja syöpätautien osastolla tarvitse enää tyytyä pelaamiseen tai leffojen katseluun. Tarjolla on monenlaista ohjelmaa.

X