Näin koronavuosi 2020 koetteli hoitoalaa – Ammattilaiset kertovat arjestaan pandemian kourissa: ”Työmoraalilla ja omallatunnolla me tätä pyöritetään”
Vuosi 2020 muutti hoito- ja pelastusalan arjen. Palomies-ensihoitaja, tehohoitaja ja lasten sairaanhoitaja kertovat, mitä korona opetti ja millä eväillä uudesta vuodesta selvitään.
”Pandemian lieveilmiöt näkyvät jo nyt kuiluina hyvinvoinnissa. Veikkaan, että se tulee näkymään myös meidän työssämme,” sanoo Jarno Lehtoranta.
Koronavuosi 2020 laittoi hoitajat tekemään ihmeitä. Koronavuosi teki myös selväksi, että ihmeidentekijöistä olisi pidettävä huolta muutenkin kuin Finlandia-taloa valaisemalla. Kolme hoitajaa kertoi Seuralle, miten ja miksi he jaksoivat.
”Rokotusta odotellessa”
Palomies-ensihoitaja Jarno Lehtoranta Helsingin pelastuslaitokselta aloittelee vuotta naamari nenällä. Turnauskestävyys on tarpeen: työvuoro kestää 24 tuntia, ja sen aikana maski riisutaan lähinnä syödessä ja saunoessa.
”Kyllähän maski joskus kutittaa ja on ärsyttävä”, Lehtoranta myöntää.
”Tässä taannoin olin menossa kauppaan. Olo tuntui oudolta, ja tajusin, että maski puuttuu. Käännyin ympäri. En lähde tuonne heilumaan naama paljaana.”
Suojautumisen brankkarit aikovat ottaa vakavasti jatkossakin, vaikka maskien pito ja autojen jatkuva desinfiointi on puuduttavaa.
Työyhteisö on kuin toinen perhe: on totuttu siihen, että vuoron vaihtuessa halataan, istutaan vierekkäin ja kahvitellaan. Työkavereita tavataan ja töissä piipahdetaan myös vapaa-ajalla. Nyt kaikki keskinäiset kontaktit on minimoitu.
Työkaverin terveys on etusijalla, ja sitä on myös onnistuttu rajoituksilla suojelemaan.
”Pahin skenaario oli se, että sairastuisimme kaikki. Meillä on erikoisosaamista, jota ei ole missään muualla koko maassa. Kaikilla ei ole varaa sairastua yhtä aikaa.”
”Pandemian kuormittavuus on aivan jumalaton”
”En ole stressannut enää pitkään aikaan mistään. Mutta kyllä tämän pandemian kuormittavuus on aivan jumalaton”, Jarno Lehtoranta puuskahtaa.
Hän toivoo, että keskustelua hoito- ja pelastusalan palkkakuopasta jatkettaisiin nyt ratkaisuja etsien. Helsingin brankkareilla on maan huonoin peruspalkka, alle 1900 euroa kuussa, eikä kannusteita ole jaeltu. Palomiesyhdistys sentään antoi tsemppisatasen.
”Vaihtuvuus on kova, ja nuoria tyyppejä on lähtenyt muualle töihin. Se, että saman palkan saa muualla helpommalla, on meidän kannalta tosi huono juttu. Ilman Helsingin pelastuskoulua oltaisiin korvia myöten suossa. Sieltä onneksi saadaan osaavia työntekijöitä suoraan vahvuuteen.”
Toisaalta vuosi opetti, että yhteisö on tiukan paikan tullenkin vahva, ja laitoksen johto on toiminut avoimesti.
”Meidät on haluttu pitää kartalla alusta asti. Viime hetken tiedot viranomaisilta saatiin viivytyksittä. Kolmelta iltapäivällä tiesimme, mitä kymppiuutisissa tänään puhutaan.”
Lehtorannan ulkomaalaiset tutut pyörittelevät silmiään Suomen ongelmille – muualta katsottuna asiat ovat täällä vieläkin hyvin.
”Isoisäni on 94-vuotias, ja hänelle tämä on vaikeaa. Vankilassakin on paremmat vierailuajat kuin hoivakodissa! Pappa elää elämänsä ehtoota, mutta häntä ei voi viedä edes mökille, joka on hänelle tärkeä paikka.”
Koronavuosi 2020 jäi taakse – Nyt koronakrapula painaa kansaa
Koronavuosi 2020 nostaa Jarmo Lehtorannan mieleen sekalaisia ajatuksia. Ilmassa on koronakrapulaa: monelle ei ole enää mitään väliä, vaikka sairastuisikin.
”Olen ihmetellyt näitä täysiä ostoskeskuksia. Muualla Euroopassa on tiukka meininki: saat tuhat euroa sakkoa, jos liikut ilman maskia. Suomalaiset ovat yhteistyökykyisiä. Useimmille riittäisi, jos huomauttaisi marketin ovella, että laitapa maski päähän.”
Myös tartuntojen jäljittämistä on yhä jatkettava. Lehtoranta kertoo tositarinan yhdestä ketjusta.
”Tuttu sai tartunnan jääkiekkohallilta. Työkaverit laitettiin eristykseen. Osalle heistä tuli oireet ja positiivinen tulos vasta yhdeksäntenä päivänä altistumisen jälkeen. Jos he olisivat jatkaneet arkea entiseen tapaan, heillä olisi ollut yli viikko aikaa levittää tautia ympäriinsä.”
Mutta milloin kriisi on ohi?
”Voi, kunpa olisikin se kristallipallo! Meitä eturintamassa työskenteleviä rokotetaan toivottavasti jo pian. Mutta eiväthän ne maskit ja kumihanskat tipu siihen paikkaan. Sen verran uskallan ennustaa, että maski tulee olemaan alkavan vuoden trendijuttu. Tulemme näkemään paremmin istuvia ja mukavampia maskeja”, Lehtoranta nauraa.
Toivo pitää kiinni työssä
Keväällä 2020 hoitajien kunniaksi siniseksi valaistusta Finlandia-talosta tuli alalla suosittu vitsi: voiko valoa käyttää myös ostosten maksuun?
Meilahden teho-osastolla työskentelevä sairaanhoitaja Mikaela Verspoor sanoo olleensa usein väsynyt, välillä pettynyt ja vihainenkin.
”Kun pandemia alkoi, se oli pelottavaa, mutta kannustimme toisiamme: tästä selvittäisiin. Työtehtävät paikoin jopa tuplaantuivat: valmiuksia lisättiin, hoidettiin tartunnan saaneita ja perehdytettiin satoja uusia työntekijöitä tehohoitoon. Se, että tätä ei lopulta haluttukaan korvata millään tavalla, oli kova isku”, hän kertoo.
Suomalaishoitajille tarjotaan lisätyötunnista 16 euron korvausta. Pitkä rivi kokeneita ihmisiä onkin uupunut taakan alle tai lähtenyt muihin töihin. Osaavaksi tehohoitajaksi kasvaminen kestää vuosia.
Mikaela Verspoor kaipaa matkoja sukulaisten luo, yhdessäoloa ja juhlia ystävien kanssa. ”Kun tämä on ohi, menemme ensimmäiseksi tapaamaan rakkaita.” © Pekka Nieminen/Otavamedia
”Kun kolmenkymmenen vuoden kokemus kävelee ovesta ulos, se on ihan hirveä tragedia. Sitä ei voi paikata vain ottamalla tilalle joku uusi.”
Verspoor hoitaa pääosin tavanomaisia tehopotilaita, mutta välillä hän menee koronateholle.
”Elämme poikkeustilassa”
”Hoitoon on kehittynyt rutiinia ja osaamista. Nyt tiedetään jo, että suojavarusteet riittävät, ja että ne myös estävät viruksen tarttumista. On kuitenkin ihan turha sanoa, että tämähän on teidän normaalia työtänne. Ei tässä tilanteessa ole mitään normaalia. Elämme poikkeustilassa”, Mikaela Verspoor muistuttaa.
Välittäminen lämmittää. Monet haluavat muistaa hoitajia. Osastoille on lähetetty pizzoja, hedelmälaatikoita ja välipaloja.
”Ihmiset ovat ihania. Mutta eihän meistä huolehtimisen pitäisi olla heidän hommaansa, vaan työnantajien!”.
Veerspoorin mielestä tilanteen voi vielä pelastaa – mutta nyt on kiire.
”On kuitenkin ihan turha sanoa, että tämähän on teidän normaalia työtänne. Ei tässä tilanteessa ole mitään normaalia.” – Mikaela Veerspoor
”Juuri nyt viesti tuntuu olevan se, että hoitoalan ammattilaisille ei tarvitse maksaa työstä kunnon korvausta, vaan heidät voidaan pakottaa töihin. Käskyttämisen on loputtava, ihmisten jaksaminen ja arvostus on nostettava keskiöön. Koronatukia jaettiin bloggaajille ja netin hyvinvointiasiantuntijoille. Ei ole olemassa lakia, joka olisi estänyt jakamasta niitä myös hoitajille.”
Mikä saa jatkamaan työtä?
”Työmoraalilla ja omallatunnolla me tätä pyöritetään. Siksi, että potilaat saisivat apua, että työkaverilla olisi helpompi päivä, ja että selviäisimme tästä. Rakastan työtäni ja ihmisten auttamista. Tämä on se, mitä haluan tehdä. Minulla on maailman ihanimmat työkaverit, jotka auttavat jaksamaan. Meissä elää vielä pieni toivo siitä, että jokin muuttuu tänä vuonna. Siksi jaksamme.”
Mikaela Verspoor on yksi etulinjan rokotettavista. Hän seuraa rokotevastustajien salaliittoteorioita mielenkiinnolla, mutta myös kauhulla.
”Välillä se on naurettavaa ja älytöntä, välillä raivostuttavaa. Ajattelen, että kunpa tietäisitte, miltä se ‘olematon pandemia’ näyttää. Kun seuraan keskustelua siitä, kuinka moni aikoo kieltäytyä rokotteesta, meinaa epätoivo vallata. Tässä mennään samalla tyylillä vielä pitkään, mutta jos emme huoli rokotetta, tämä tilanne ei häviä ikinä.”
”Emme tajunneet, että tästä tulisi näin pitkä juttu. Kyllästyttää jo koko korona. Mutta meidän on oltava tässä yhdessä tänäkin vuonna, muuten emme selviä.”
”Pandemia, joka sekoitti koko maapallon”
Koronavuosi 2020 nostaa lastensairaanhoitaja Mikko Viitasen päällimmäiseksi muistoksi epäuskon.
”Pandemia, joka sekoitti koko maapallon. Kuka olisi uskonut? Tässä on eletty niin outoja aikoja, että sitä pitää varmaan pysähtyä miettimään vielä monta kertaa.”
Viitanen työskentelee Turussa lasten ja nuorten klinikalla sissinä eli kiertävänä hoitajana. Kun lasten teholle alkoi ilmestyä uudenlaisia suojavarusteita, hän muistaa kysyneensä, mitä nämä ovat.
”Huhuttiin jostain Kiinassa olevasta viruksesta. Se tuntui aivan hullun kaukaiselta. Ajattelin, että tuota settiä ei kyllä varmaan ikinä tarvita. Toisin kävi.”
”Poikkeustila on järkyttänyt monen lapsen ja nuoren turvallisuutta ja hyvinvointia välillisesti”, sanoo Mikko Viitanen. © Vesa Tyni
Onneksi koronan vaarallinen muoto osoittautui lapsilla hyvin harvinaiseksi.
”Meillä hoidetaan kuitenkin potilasryhmiä, joille sairaus saattaisi olla erityisen ikävä. Heitä olisi pystyttävä suojaamaan mahdollisimman hyvin.”
Pandemian edetessä lasten muut päivystyskäynnit alkoivat vähentyä.
”Meitä alettiin kouluttaa aikuispuolelle apukäsiksi. Kävin infektio-osastolla opettelemassa, jotta voisin tarvittaessa hypätä sinne avuksi.”
Sissit pikakoulutettiin covid-näytteenottajaksi. Sen lisäksi Viitanen auttoi ruuhkautuneessa puhelinneuvonnassa. Kesä sujui vastasyntyneiden parissa vauvateholla.
Työnkuva on venynyt ja vaatimustaso kasvanut.
”Kyllä karanteenikäytännöt ja rajoitteet ovat kuormittaneet. Vuoroja on venytetty alusta ja lopusta, tehty tuplavuoroja ja ylimääräisiä öitä. Oli sellainen vuosi, että eipä ole ollut toista! Mutta tähän asti on selvitty, ketään ei ole vielä jäänyt hoitamatta.”
Mikko Viitasen tärkeimmät voimanlähteet ovat terveysalalla työskentelevä vaimo, kuntoilu ja työyhteisö, jossa huolehditaan toistensa jaksamisesta.
”Silloin oli itselläni kriisin paikka, kun kuntosali meni kiinni. Vuokrattiin kotiin kuntoiluvehkeitä ja tuli ulkoiltua enemmän. Siihenkään ei maailma kaatunut.”