Voitko olla minun äitini? Brasilialaispojan ujo kysymys yhdisti lappeenrantalaisen Paulan ja jalkapalloilija Franciscon vuosia sitten

Kun Francisco Torres, 34, kaappaa Paula Maijasen, 68, kainaloonsa, siinä on sellaista lämpöä ja rakkautta, että sivustakatsojakin liikuttuu.

Lappeenrantalainen Paula on Franciscolle Äiti ja brasilialainen Francisco Paulalle Poika. Nimenomaan isoilla alku­kirjaimilla.

Heidän erikoislaatuinen suhteensa alkoi kaksitoista vuotta sitten, eikä side ole katkennut, vaikka jalkapallo on vienyt Franciscoa ympäri maailmaa.

Tänä vuonna Francisco palasi Lappeenrantaan pelaamaan yhden kauden nuoruutensa jalkapalloseurassa PEPOssa.­ Mukana oli oma perhe, vaimo Zaira ja nelivuotias poika José.

Ainut syy, miksi Torresit tulivat Suomeen, oli Äiti.

Kysymys kentällä

Kesällä 2011 parikymppinen Francisco aloitteli uraansa jalkapalloilijana. Hän asui pienessä Baturitén kaupungissa pohjoisessa Brasiliassa. Franciscon suurin idoli oli samalta seudulta kotoisin oleva Marco Manso, joka oli pelannut pitkään Myllykosken Pallossa lähellä Kouvolaa.

Pääsy pelaamaan ulkomaille, ja nimenomaan Suomeen, oli Franciscon unelmien täyttymys.

Paulan nuorin poika oli jo lopettanut jalkapalloharrastuksen, mutta Paula oli jäänyt lappeenrantalaisseura PEPOn puuhanaiseksi. Vapaaehtoistyö toi vaihtelua elämään, sillä Paula työskenteli kotona perhepäivähoitajana.

Paula: ”Näin Franciscoa usein kentällä ja tervehdimme toisiamme. Tuona ensimmäisenä kesänä tapasin myös Suomeen vierailulle tulleet Franciscon äidin Lúcian sekä Zairan, joka oli silloin Franciscon tyttöystävä.

Naisten lähdettyä huomasin, että Francisco oli harjoituksissa hieman allapäin. Kävin kysymässä, oliko kaikki kunnossa. Francisco laittoi ujosti käden olkapäälleni ja kysyi: Can you be my äiti? (Voitko sinä olla minun äitini?) Tietenkin! vastasin.”

Francisco: ”Olin ensimmäistä kertaa pidempään ulkomailla. Olin ujo, nuori ja yksinäinen. Paulasta huokui lämpöä.Näin, että hänellä on suuri sydän.

Kun äitini ja Zaira olivat lähteneet, tunsin, etten selviä yksin. Ja silloin pyysin Paulaa aivan spontaanisti äidikseni.”

Paula: ”Otin hänet siipieni suojaan. Siitä lähtien olemme olleet Äiti ja Poika.”

Sydämen asioita

Francisco pelasi Lappeenrannassa vain yhden kauden ja siirtyi sitten Mikkelin Palloilijoihin. Äiti ja Poika viestittelivät ja tapasivat usein myös kasvokkain. Paula ajoi Mikkeliin katsomaan jokaisen kotipelin, ja monesti hän meni tapaamaan Franciscoa myös tämän vapaapäivinä.

Francisco: ”Alussa meillä ei ollut yhteistä kieltä. Molempien englanti oli ruosteessa, minä en puhunut suomea eikä Äiti portugalia. Mutta kun tapasimme, sanoja ei tarvittu.”

Oli mukavaa ja mutkatonta olla yhdessä. Nauroimme paljon.

Paula: ”Hengailimme, kävimme torilla, shoppailemassa ja hampurilaisella. Jos Zaira oli Franciscon luona, vietimme aikaa kolmestaan.”

Francisco: ”Oma äitini oli onnellinen, kun Äiti oli tullut elämääni. Hänen huoltaan helpotti, että Suomessa oli joku, joka huolehti minusta.

Paulan sydän oli vielä suurempi, kuin mitä olin ajatellut. Hän on ihmeellinen. Minulla ei riitä sanoja kuvaamaan, mitä välillämme on. Sen vain tuntee.”

Paula: ”Kun tutustuimme, vanhimmat lapseni olivat kolmissakymmenissä ja kuopus 16-vuotias. Avioerostani oli useita vuosia. Lapseni eivät­ tunteneet mustasukkaisuutta, sillä he tiesivät, että minulla on iso syli. Sinne ovat aina mahtuneet sekä omat että muiden lapset.

Edelleen jotkut lasteni kavereista ja PEPOn pelaajatytöistä laittavat minulla äitienpäiväonnitteluja, ja jos kohdataan, halataan. Se, että rakastaa jotakuta, ei ole toiselta pois. Rakkautta riittää kaikille.”

Pojan juurilla

Kolmen Mikkelin vuoden jälkeen Franciscon matka jatkui maailmalle. Hän pelasi useissa Lähi-idän maissa ja Aasiassa. Yhteys Äitiin ei katkennut, vaan viestit ja kuvat sinkoilivat sosiaalisessa mediassa.

Kahdeksan vuotta sitten Paula vieraili Franciscon luona Baturitéssa. Marraskuussa, kun Torresit ovat palanneet Suomesta Brasiliaan, Paula on lähdössä uudelle vierailulle.

Paula: ”Ensimmäisellä kerralla tutustuin Pojan koko perheeseen ja sukuun sekä Zairan perheeseen. Minut otettiin lämpimästi vastaan.

Sain nähdä Franciscolle tärkeät paikat, myös sen syvennyksen koulun käytävällä, jossa hän ja Zaira olivat suudelleet ensimmäistä kertaa.

Kun tänä syksynä palaan Brasiliaan, tiedän jo, mikä minua odottaa. Ymmärrän myös vähän enemmän kuin ensimmäisellä matkalla, koska olen opiskellut portugalia.”

Francisco: ”Onneksi on sosiaalinen media, jonka kautta olemme voineet pitää yhteyttä. Kun otin käteeni tatuoinnin, jossa lukee Äiti, I love you, laitoin siitä kuvan Paulalle. Ja kun hän vaikkapa tekee mutakakkua, hän lähettää minulle kuvan.

Nyt hän on luvannut opettaa minun ja Zairan äideille, miten tehdään maail­man parasta mutakakkua.”

Halaus lentokentällä

Tänä vuonna Äiti ja Poika ovat saaneet olla puoli vuotta lähellä toisiaan. Kaikki alkoi siitä, kun Francisco oli palannut Kuwaitista Brasiliaan. Hän halusi hengähtää hetken ja viettää aikaa perheensä kanssa. Mutta…

Francisco: ”Oli yksi asia, jonka halusin vielä ehdottomasti tehdä. Halusin kokea Suomen yhdessä perheeni kanssa. Halusin Josén tutustuvan Äitiin ja muihin tärkeisiin ihmisiin Lappeenrannassa. Koskaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu, joten on tehtävä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.”

PEPOssa oltiin ihmeissään, kun halusin palata. Minulle sanottiin, ettei heillä ole riittävästi rahaa. Vastasin, että nyt ei ole kyse rahasta vaan rakkaudesta.

Paula: ”Kun he keväällä saapuivat, olin lentokentällä vastassa. Kukaan ei ole koskaan halannut minua niin pitkään ja lujasti kuin Poika silloin. Hymyilimme, itkimme ja nauroimme. Se oli ihana jälleennäkeminen.”

Francisco: ”José on saanut tutustua Paulaan, jota hän kutsuu mummoksi, sekä Paulan lapsiin ja lapsenlapsiin. Paulan tyttärentytär, 15-vuotias Iita, ja José ovat erottamattomat.

José on nauttinut vapaudesta, sillä Brasiliassa lapsia on vahdittava turvallisuussyistä koko ajan. Ja Zaira on niin ihastunut Suomeen, että hän haluaisi meidän jäävän tänne asumaan.”

Paula: ”On ollut ihana viettää aikaa Pojan, Zairan ja Josén kanssa. Olen käynyt katsomassa kaikki Pojan kotiottelut. Kun 17 vuoden jälkeen lopetin vapaaehtoistyöt PEPOssa, sain kultaisen kausikortin, jolla voin käydä peleissä lopun ikäni.”

Uusia näkökulmia

José leikkii Paulan olohuoneen lattialla, Zaira seuraa sivusta. Paula ja Francisco juttelevat sohvalla vierekkäin englanniksi. Toinen jatkaa siitä, mihin toinen lopettaa. Yhteys on vahva.

Paula: ”Osa sydämestäni on aina Brasiliassa. Ehkä olen aiemmassa elämässäni ollut brasilialainen.

Francisco on tuonut elämääni valtavasti lisää rakkautta. Samalla olen päässyt vierailemaan Brasiliassa ja saanut suomalaisen perheeni lisäksi brasilialaisen perheen. Olen saanut sellaisia elämyksiä ja kokemuksia, joita en olisi muuten koskaan saanut.”

Francisco: ”Kun tutustuin Paulaan, en tuntenut Suomesta ketään eikä minulla ollut suomalaisia ystäviä. Paula auttoi minua avaamaan mieleni ja näkemään, että suomalaiset ovat hyviä ihmisiä.

Se kannatteli minua myöhemmin maailmalla: sain luottamuksen siihen, että hyviä tyyppejä on kaikkialla. Mutta tietenkään ei ole toista sellaista kuin Äiti.” 

Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 10/2023.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti