Sarviksen muoviastiat ovat kesäpäivien ikuinen ilo: ”Nämä värikkäät ystävät ovat mukana, kun vaiherikas päivä päättyy hampaiden pesuun”
Sarviksen astioissa elää kesä ja kepeys. Lapsuusajan arkiastiat ovat taas muotia.
Sukupolvelta toiselle kestävät retkiastiat ovat käteviä käytössä. © Anna Muurinen
Jos vielä joskus saisin kuulla lapsuuden huolettomien kesäpäivien äänimaiseman, olen varma, että siihen kuuluisi oleellisena osana muoviastioiden keveä kopina. Elin lapsuuttani 1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun alussa, ja tuohon aikaan modernin maailman Sarvista katettiin joka pöytään.
Värikkäät muoviastiat toivat kattauksiin iloa, ja olivat kevyitä käsitellä. Ne oli tehty kestämään, joten niitä saivat käsitellä kömpelötkin kourat.
Ei siis ihme, että myös päiväkodissani nautittiin ateriat kotimaisista sarviksista. Muistan yhä elävästi aamupalalla tarjotun ruusunmarjateen, joka näytti keltaisessa Katrilli-mukissa epämääräisen harmaalta. En ollut lapsena teen ystävä, eikä karvaalta maistunut ruusunmarjatee auttanut asiaa.
Koska siihen aikaan kaikki eteen laitettu ruoka oli syötävä, saatoin viettää valjun ruusunmarjakupposeni ääressä pitkiäkin aikoja. Ongelma ratkaistiin lopulta niin, että ryhdyin syömään aamiaisen kotona. Juoksin päiväkodin pihalle kavereiden seuraan vasta, kun olin juonut kotona aamukaakaoni ja kuunnellut radiosta lastenohjelmat.
Ruusunmarjateen kanssa en ole vieläkään sinut, mutta pari vuotta sitten hankin keltaisen Sarvis-mukin. Tein arkkiviholliseni kanssa rauhan.
Muoviastiat käytössä erityisesti mökeillä
Nykyisin suhteemme on peräti lämmin, sillä Katrilli-muki on ihanasti käteen sopiva. 40 vuoden takainen taistelu on jo hauska muisto.
Kotona käytimme muoviastioita erityisesti kesällä, jolloin pakkasimme astiat ja ruoat koreihin ja nautimme ateriat pihalla. Söimme muovilautasilta värikkäitä salaatteja, jotka näyttivät kauniilta tummanvihreitä astioita vasten. Muistan kesäiset maut retiisistä ruohosipuliin, kirpeän viinietikkakastikkeen ja äänet, jotka syntyivät, kun salaatinottimet kopisivat muovikulhojen pohjiin.
Myöhemmin opin, että astiat olivat Kaj Franckin suunnittelemia ja sarjan nimi oli Pitopöytä. Astioiden erikoisuutena oli niiden soikea muoto, minkä lisäksi lautasen saattoi asettaa kulhoon kanneksi. Miten käytännönläheistä suomalaista suunnittelua!
Kun osa astioista päätyi aikanaan mökille, opin niiden ehkä tärkeimmän ominaisuuden: niitä on ihana tiskata. Isonkin porukan astiat kantaa pesupaikalle helposti, eikä muoviastioita tarvitse varoa ahtaissa mökkiolosuhteissa. Sarvikset on tehty kestämään elämää.
Nyt kun Sarviksen kulta-ajoista on jo aikaa, moni kahvimuki on siirtynyt viettämään eläkepäiviään hammasmukina. Kun Sarviksen tehtaan uljaaseen historiaan perehtyy, ajatus liikuttaa. Nämä värikkäät ystävät ovat mukana, kun vaiherikas päivä päättyy hampaiden pesuun. Ja odottavat iloisina, kun heräämme uuteen aamuun. Tätä minä kutsuisin uskollisuudeksi.
Sarviksen kulta-aika on takana, mutta sen klassikkoastioita etsitään nyt kirpputoreilta. © Tommi Tuomi
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti