Saimaan rannoilla ei niin suurta haapaa kasva, etteikö majava voisi sitä kaataa
Majaville koittava kesä on kiivasta aikaa. On kunnostettava patoa, ruokittava poikaset, kasattava ravintolautta talveksi ja kierrettävä vähän maailmaa.
Kari Kokkonen esittelee hyvänkokoisen haavan, jonka majava on lähes onnistunut jo kaatamaan. Kuva: Jere Malinen
Metsähallitus uutisoi kymmenen vuotta sitten Sakari-nimisestä kanadanmajavasta. Vasta perheen perustanut nuori majava-ur0s oli onnistunut kaatamaan Hämeenlinnasta Evon retkeilyalueelta haavan, jonka tyviläpimitaksi mitattiin 86 senttiä.
Lukemaa pidettiin Suomen ennätyksenä. Virallista tilastoa ei ole olemassa.
Evolla järjestettiin tuolloin majavien arkielämän ympärille rakennettuja luontoretkiä. Siihen liittyen suurten haapojen kaato oli mainio tarina, ja sitä paitsi täyttä totta.
”Haapa on majavien ylivoimainen suosikkipuu”, tietää myös Saimaan Pihlajavedellä Savonlinnan Kokonsaaressa ikänsä asunut Kari Kokkonen.
Kanadanmajavat saapuivat Saimaalle 1937 New Yorkin osavaltion lahjoittamana. Kyseiset kahdeksan yksilöä tulivat täydennykseksi Norjasta kahta vuotta aiemmin tuoduille 17 majavalle.
Tuolloin kukaan ei tiennyt lahjoitusten olevan eri majavalajeja: kanadan ja euroopanmajavia.
Tiedekin tunnisti lajit toisistaan varmasti vasta 1970-luvulla.
Saimaalla oli hyvä olla
Kaksi Yhdysvalloista Suomeen tuoduista kanadanmajavista vapautettiin Sääminkiin Lohikosken valtionpuistoon. Pari laskettiin Pihlajaveden Särkilahteen laskevien vesien latvoille.
Nykyisinkin siellä sijaitsevat valtion maat. Vain Säämingin pitäjä on vaihtunut niillä kohti Sulkavaksi ja Punkaharjuksi.
Kanadanmajavilla onni kukoisti Saimaalla. Vuonna 1945 lattahäntien määräksi laskettiin jo 130–140 otusta. Niinpä majavia ryhdyttiin siirtämään Saimaalta Itä- ja Pohjois-Suomeen. Viimeiset täydennyssiirrot tehtiin jutun alussa mainittuun Evon valtionpuistoon.
Sodanjälkeisen ajan Saimaalla muistaa Kari Kokkosen Matti-isä. Hän kertoo kuinka he pojannulikoina ihmettelivät saaristolaivoissa häkeissä kuljetettuja kummallisia elukoita.
”Aluksi ei tiedetty mitä ne olivat. Liekö tiesi aluksen miehistökään? Pian kuitenkin kulki meille saaristolaisillekin tieto, että ne olivat majavia.”
Kilometrien uinteja
Kari Kokkonen on maanviljelijä 12. sukupolvessa. Hän on tarkkaillut majavia koko ikänsä.
”Viime vuosina majavat ovat tosin siirtyneet Saimaan rannoilta saarten sisäjärviin ja mantereen puolelle pienvesistöihin.”
Syyllinen löytyy leudoista talvista ja muutenkin vaihtelevasta säästä.
”Vedenkorkeus heittelehtii liikaa. Välillä majavanpesät jäävät kuivalle maalle, välillä ne hautautuvat kokonaan veteen.”
Kari Kokkosen mukaan majavien haavanhimo ei sentään ole hiipunut.
”Niin suurta puuta ei olekaan, ettei majava voisi sitä kaataa.”
Saimaalla majavat saattaa uida kilometrejä jättiläishaapoja etsien. Kun majava löytää mielipuitaan, se perustaa haavikkoon savotan.
Järvimajavan elinpiiri voi olla Pihlajaveden karuilla vesillä halkaisijaltaan jopa kymmenen kilometriä.
”Se on vahva ja sitkeä uimari, joka ylittää isoja selkiä eikä pelkää aaltoja”, Kokkonen tuumaa.
”Uintireissun päälle ne rymyävät tarvittaessa monta sataa metriä kuivalla maalla.”
Maanomistajia metsävahingot harmittavat, mutta myöntää Kari Kokkonen eläimistä olevan paljon iloakin.
”Se on aina komea ilmestys ja elämän elävöittäjä, kunhan ei tee pesäänsä mökkirantaan ja ryhdy pihassa savottaan.”
Kesä on majavan savotta-arkea
Majaville koittava kesä on kiivasta aikaa. On kunnostettava patoa, ruokittava poikaset, kasattava ravintolautta talveksi ja kierrettävä vähän maailmaa.
Reissuillaan majava kaataa puita ravinnoksi ja rakennustarpeiksi. Puut ovat keskimäärin ranteen vahvuisia, mutta talvisen ravintolautan täytteeksi saattaa kellahtaa kumoon jättihaapa.
Metsurintyö on rankkaa puuhaa, sillä tutkijat ovat laskeneet, että yhtä puukiloa kohden majavan pitää taltata 100–150 lastua. Se tarkoittaa keskimäärin tuhatta leukojen yhteenpainallusta. Majava kaataa puun noin puolenmetrin korkeudelta.
Jos kaikki menee nappiin, puu kaatuu veteen tai ainakin rannan tuntumaan, josta majavien on turvallista poimia kuori ja oksat ravinnoksi.
Metsän siimeksessä saattaa olla ilves tai susi odottamassa savotalle saapuvaa latuskahäntää.
Moppe-majava polskii naaraskumppaninsa Mojovan kanssa. Mojovalla on häntä pystyssä. Mojova kuoli ennen Moppea, mutta Moppe löysi itselleen kahden vuoden kuluttua uuden naaraan. © HEIKKI KOKKONEN