Näistä syistä jääkiekko säilyy Suomen ykköslajina vielä pitkään

Jaa artikkeliTilaa Seura
Junnuja riittää matkalle sankaruuteen. Leijona-kiekkokoulussa avautuvat lajin piruetit ja veivit. © vesa moilanen/lk
Tšekin MM-kisojen kehnosta menestyksestä huolimatta jääkiekko säilyy Suomen ykköslajina vielä kauan.

1. LAAJA HARRASTAJAPOHJA

Suomessa on lähes 74 000 lisenssipelaajaa, jotka pelaavat 430 jääkiekkoseuran yli 3 000 joukkueessa. Jääkiekolla on kokonaisuudessaan yli 200 000 harrastajaa.

Laajasta pelaajajoukosta nousee vääjäämättä myös uusia huippuja, joista lahjakkaimmat pelaavat maailman huippuliigoissa.

Suomalaiset tuntevat ja tunnistavat huomattavasti enemmän huippujääkiekkoilijoita kuin muiden palloilulajien pelaajia yhteensä.

2. VANKKA TALOUSPOHJA

Jääkiekko on Suomessa taloudellisesti omassa kastissaan. Jääkiekko ja siihen läheisesti kytköksissä oleva toiminta muodostaa yli 750 miljoonan euron tulovirran, jonka muodostama arvonlisä Suomen bruttokansantuotteeseen on noin 340 miljoonaa euroa (0,2 prosenttia koko tuotannon arvosta). Jääkiekon kokonaisvaikutus työllistäjänä on lähes 5 000 henkilötyövuotta.

3. VAKAA SARJAJÄRJESTELMÄ

Jääkiekolla on Suomessa pitkä historia. Jääkiekon Suomen mestaruudesta on pelattu vuodesta 1928 alkaen ja ammattimaisesti johdettua SM-liigaa 40 vuotta. SM-liigalla ovat vakiintuneet pelipäivät ja pelit alkavat aina samaan aikaan eri puolilla Suomea. Suomessa on yli 220 jäähallia, joissa on 260 jäärataa. Maailmalta löytyy enemmän jäähalleja vain Kanadasta (noin 2 700), USA:sta, Venäjältä ja Ruotsista.

4. TAKUUVARMA MENESTYSLAJI

Jääkiekko on suosituin urheilulaji kahdessa maassa: Suomen ohella Kanadassa. Lisäksi lajia harrastetaan ja fanitetaan runsaasti myös Venäjällä, Ruotsissa ja Tšekeissä, mutta näissä jokaisessa jalkapallo on jääkiekkoa suositumpi. Arvokisamitalit jaetaan tulevaisuudessakin pienen porukan kesken. Suomi kuuluu jääkiekon huippumaihin, eikä asema horju lähivuosinakaan.

5. MAAILMA KATSOO MUUALLE

Jääkiekko ei ole maailmanlaajuisesti edes kymmenen suosituimman palloilulajin joukossa. Yli miljardin harrastajan lentopallo, kori- ja jalkapallo, aasialaisten harrastamat pöytätennis ja sulkapallo sekä tennis ohittavat mennen tullen jääkiekon. Maailman kolme seuratuinta urheilutapahtumaa ovat jalkapallon MM-kisat, kesäolympialaiset ja rugbyn MM-kisat.

X