Fistaavan kongressin riemu laukesi ennenaikaisesti

07.03.2016 01.13

(Päivitetty: 07.03.2016 14.09)

Teksti:

Jussi Korhonen

Taas kerran yksi hallituksen hanke osoittautui tyhjäksi puheeksi. Mukana myös kätevä fist bump -opetusvideo.

Jälleen yksi hallituksen ansa laukesi omia aikojaan. Pakkolakiuhkailu oli yhtä tyhjän kanssa. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) myönsi lauantaina STT:lle, että todellisuudessa hallituksen niin sanotusta kilpailukykypaketista ei olisi ollut yhteiskuntasopimuksen vaihtoehdoksi.

– Me teimme paljon töitä kilpailukykypaketin kanssa, siis pakkolakien kanssa, mutta huomasimme, että sen talousvaikutukset ja perustuslailliset läpimenomahdollisuudet, niitä ei kerta kaikkiaan ollut.

Sipilän hallitus yritti painostaa palkansaajajärjestöjä pakkolaeilla solmimaan niin sanotun yhteiskuntasopimuksen eli kilpailukykysopimuksen, kuten sitä nyttemmin on kutsuttu. Sopimus tarkoittaisi käytännössä työstä saatavan korvauksen pienentymistä eli palkkojen leikkaamista. Kyseessä olisi tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille, kun työnantajilta perittävät pakolliset maksut samalla pienenisivät.

Useampi palkansaajajärjestö on ehtinyt sanomaan tälle tarjoukselle kiitos ei. Keskusjärjestö SAK:n on määrä ilmoittaa maanantaina, lähteekö se edes rampana mukaan sopimukseen. Jos vaikka lähtisikin, tulee sopimuksesta torso, kun väkivahva AKT ja valtava Pam etunenässä vähintäänkin osa liitoista ja niiden mukana suuri osa jäsenistöstä jättäytyy sen ulkopuolelle. Ei olisi mikään ihme, jos tuohon joukkoon liittyisi vielä uusiakin tulijoita nyt, kun hallituksen pakkolakikiristyskin on osoittautunut katteettomaksi.

Jos sopimus romahtaa tai jää kovin vajaaksi, ovat hallituksen liikut vähissä. Viime keväästä saakka käydyn väännön tulokset jäävät köykäisiksi, kun kilpailukyky ei kattavasti parane; työajat eivät pitene eikä työnantajamaksujen alentamiseenkaan löydy rahoittajaa.

Se olisi katkera epäonnistuminen muutenkin surkeasti sujutelleelle hallitukselle sen keskeisessä tavoitteessa. Erityisen katkeraksi se osoittautuisi, jos kävisi ilmi, että talous jatkaisi piristymistään ilman pakettejakin, kuten nyt näyttää.

EK:n piski meni liian pitkälle

Jos hallitus aikoo uljaaseen tavoitteeseensa työnantajien kulujen alentamisesta päästä, tulisi sen pystyä nyt ihmeisiin. Jos työntekijät eivät suostu palkoistaan vapaaehtoisesti luopumaan, pitäisi rahat työnantajamaksujen alentamiseen repiä jostakin muualta. Verotustakaan ei voi oikein kiristää, sillä se asia on niitä autoveron alentamisen ohella pyhimpiä valoja, joita hallituspuolueet ovat toisilleen vannoneet.

Käytännössä hallitus voisi rahoittaa työnantajamaksujen alentamiseen uusilla leikkauksilla, mutta se tie rupeaa olemaan kuljettu. Tästä kertoo se, että jopa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta on arvostellut hallituksen leikkauspolitiikkaa. Alahuhta sanoi Kauppalehden mukaan jo lokakuussa, että hallitus on mennyt koulutusleikkauksissa liian pitkälle.

Sipilä kabinetteineen on ollut EK:n piski alusta lähtien ja hypännyt, istunut ja kierinyt, kun Alahuhta kumppaineen on ärähtänyt. Jos isäntäkin toppuuttelee, tarkoittaa se sitä, että yleisesti soveliaisuuden rajat on ylitetty jo aikoja sitten. Leikkauksista ei juuri pelivaraa enää löydy – tai jos on löytyvinään, niin silloin ei hyvä heilu.

Erityisesti leikkauspolitiikan taakan tuntee nahoissaan hallituksen kolmas pyörä perussuomalaiset. Puolueen kannatus on madellut jo pitkään keskikastissa. Sieltäkin on kuitenkin vielä roimasti varaa pudota alaspäin. Kansanmiehet ja -naiset tuskin ilahtuisivat, jos puoluejohtaja Timo Soinin konklaavi tunkisi jälleen kouransa heidän valmiiksi tyhjennettyihin taskuihinsa.

Myös pääministeri Juha Sipilän (kesk) kannattaisi olla varuillaan. Keskustassakin on vielä jäljellä vanhaa alkiolaisuutta tuntevaa kannattajakuntaa. He ovat ehkä pysyneet puolueen kelkassa, kun eivät muusta tiedä, mutta nyt heidän peräänsä haikailee keskustakonkari Paavo Väyrynen. Kun Väyrynen saa vaihtoehtokepunsa jaloilleen, on Sipilän johtamasta kokoomukselta näyttävästä, kuulostavasta ja haisevasta puolueesta lähteville uusi koti valmiina odottamassa. Ja sen tuvan illoissa tuoksahtaa turve paljon tutummin kuin Sipilän citykepulaisen palatsin kristallikruunujen loisteessa.

Siinä voi pahimmoilleen jäädä vielä se maakuntasutkauskin puolitiehen.

Huijaus numero ääretön

Hallituksen suurin ongelma on se, että siihen ei luoteta. Palkansaajajärjestöt pitävät hallituksen epämääräisiä vihjailuja lisäleikkausten perumisista ja veronalennuksista valjuna sanahelinänä.

Järjestöt koostuvat kansalaisista, ja Ylen tuore mielipidemittaus kertoo, että kansan keskuudessa hallituspuolueiden kannatus on tippunut reilusti alle viidenkymmenen prosentin. Jos nyt pidettäisiin uudet vaalit, ei Sipilän kabinetti jatkokaudelle pääsisi.

Ja miksi kukaan luottaisikaan hallitukseen?

Kerta toisensa jälkeen hallituksen puheet ovat osoittautuneet vähintäänkin harhaanjohtaviksi, joskus muunnelluksi totuudeksi ja ihan suoranaiseksi valehteluksikin.

Viime kesänä valtiovarainministeri Alexander Stubb valehteli härskisti Suomen kannasta Kreikan tukipakettiin. Myöhemmin Stubb jallitti eduskuntaa hallintarekisteriasiassa vetämällä lukuja hatusta ja sekoittamalla prosenttiluvut 90 ja 10 keskenään.

Melkein hallituksen kaatanut sote-kriisi osoittautui suureksi huijaukseksi, kun kävi ilmi, että siinä ei ollut lainkaan kysymys sosiaali- ja terveyspalveluista, vaan keskustan vedätyksestä, jolla se junttasi maahan pitkään haikailemansa maakuntahallinnon. Koko sote-soppa kiehuu edelleen, eikä kukaan tiedä vieläkään, minkälaisella mallilla asia saataisiin järjestykseen.

Ja niin edelleen. Kerta toisensa jälkeen hallituksen kohellus joutuu naurunalaiseksi, kun käy ilmi, että se haaveilee järjestelyistä, jotka ovat mahdottomia esimerkiksi perustuslain vastaisina tai kun se puskee läpi lakeja, jotka ovat jo olemassa. Räikeimmillään hallitus valmistelee lakeja siitä lähtökohdasta, että sen muut toimet eivät tehoa niin kuin on annettu ymmärtää.

Ja kun päivät venyvät pitkiksi, saattaa ministeri lähteä enemmin baariin kuin jäädä kuuntelemaan, mitä eduskunnassa höpistään.

Ei ihme, että palkansaajat eivät hevin usko heille syötettyjä tarinoita jossakin horisontin tuolla puolen odottelevista veroporkkanoista.

Nyrkki-Kyllikin ritarit

Alexander Stubbin, Juha Sipilän ja työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps) riemu laukesi ennenaikaisesti. He juhlivat viime viikolla julkisella nyrkkitervehdyksellä eli fist bumpilla, kun luulivat yhteiskuntasopimuksen syntyneen. Tämä tulkittiin niin, että hallituksen katsottiin riemuitsevan sitä, että he olivat saavuttaneet tavoitteensa palkkojen alentamisesta.

Nyrkittämisen sanotaan olleen yksi niistä tekijöistä, jotka ratkaisivat joidenkin liittojen jättäytymisen sopimuksen ulkopuolelle: ne kieltäytyivät alistumasta ylimielisten hallituspösöjen ryöstettäviksi.

Wienin kongressi järjesteli Eurooppaan kestävää rauhaa yhdeksän kuukauden ajan vuosina 1814 ja 1815. Se sai liikanimen tanssiva kongressi, koska neuvottelijoiden ratoksi järjestettiin tämän tästä tanssiaisia ja muuta ohjelmaa. Todellisuudessa kyseessä ei ollut mikään varsinainen kongressi, vaan eri osapuolet neuvottelivat milloin missäkin ja milloin milläkin kokoonpanolla ajaen rauhan sijaan lähinnä omia etujaan.

Sama näyttää olevan käynnissä hallituksessakin. Noin yhdeksän kuukauden ajan on hierottu milloin keskustan historiallisia tavoitteita, milloin kokoomuksen junailemia EK:n asioita, milloin perussuomalaisten umpimielisyyksiä. Noilla näytöillä on hankala luoda kuvaa siitä, että nyt runnottava palkkojen alentaminen olisi mitenkään yleisen edun kannalta välttämätöntä.

Siinä missä Wienissä twistattiin Euroopan rajoja uusiksi, fistaa Sipilän kongressi Suomesta sellaista maata, johon likikään kaikki kansalaiset, yksin tai järjestöinä, eivät ole valmiita. Wienin päätökset eivät kestäneet. Paljon sen parempaa ei voi uumoilla Sipilänkään joukkion hankkeille.

Mutta fist bumppaamaan voi oppia jokainen. Taitoja voi kartuttaa vaikkapa tämän seuraavan videon opein. Kenties näillä neuvoilla hallitusherratkin saattaisivat oppia nyrkittämään seuraavalla kerralla niin, että siitä ei seuraa välitöntä yleislakon tai uusintavaalien uhkaa.

Päivitys 7.3.2016 klo 12.35
SAK on äänestyksen jälkeen alustavasti hyväksynyt kilpailukyky- eli yhteiskuntasopimuksen. Asian käsittely jatkuu nyt liittojen soveltamisneuvotteluissa. SAK edellyttää, että hallitus luopuu lisäleikkauksista ja veronkiristyksistä ja vaatii, että sen on toteutettava luvatut veronalennukset. Toisin sanoen paketti on vieläkin levällään ja enempi nyrkittäminen edelleen ennenaikaista.

Päivitys 7.3.2016 klo 14.10
EK kertoo omassa tiedotteessaan, että se odottaa, että kaikki SAK:n jäsenliitot lähtevät mukaan sopimukseen. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että EK yrittää osaltaan painostaa sopimuksen ulkopuolelle jääviä liittoja ruotuun uhkaamalla kaataa koko sopimuksen. Nyrkit on todellakin syytä pitää toistaiseksi taskuissa. Mielellään omissa.

Kuva: Kansanedustaja Juha Sipilä Alvariumissa, Turussa, 2012. Alkuperäinen kuva: Soppakanuuna / Creative Commons CC BY-SA 3.0.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.