Lähde Dubliniin haamujahtiin: Pirun peliluolasta vankilaan ja kapakan kautta hautaan

Irlanti on legendojen saari, jossa on ehtymätön määrä kummitustarinoita.
Dublinissa on lukuisia kohteita, joissa henkimaailman olentojen väitetään ottavan kontaktia pahaa-aavistamattomiin vierailijoihin.
Totta vai tarua?
Se on makuasia. Hyvää tarinaa ei kannata pilata suhtautumalla siihen turhan vakavasti.
Kilmainham Gaol -vankilan räyhähenget
Kilmainham Gaol on vuonna 1796 rakennettu vankila, jonka asukkaista nuorin oli tuomionsa alkaessa tiettävästi viisivuotias. Tuohon aikaan lapset saattoivat joutua vankilaan näpistelystä tai kerjäämisestä.

Kilmainhamin vankilan 1860-luvulla valmistuneen itäsiiven aulassa ja selliriviä reunustavilla parvilla mikään ei ollut suojassa vartijoiden katseelta. © MIIKKA JÄRVINEN
Moni kriminaalin alku otti lusimisesta opikseen ja oli Kilmainhamista vapautuessaan huomattavasti taitavampi rikollinen kuin sinne tullessaan.
Irlannin vuoden 1916 kansannousun johtajista 14 teloitettiin ampumalla vankilan pihalla. Tunnetuin kapinallisista, James Connolly, oli haavoittunut taistelussa niin pahoin, että hänet täytyi sitoa kiinni tuoliin teloitusta varten.
Kilmainham sulki ovensa 1924 ja oli vuosikymmenet tyhjillään, kunnes 1960-luvulla se päätettiin kunnostaa museoksi. Sitten alkoi tapahtua.
Kunnostustöitä johtanut kuvernööri ihmetteli, miksi entiselle teloituspaikalle avautuvan kappelin ikkunassa palaa valo.
Kuvernööri kävi sammuttamassa valot, jotka syttyivät taas itsestään. Tämä piti toistaa kolme kertaa, ennen kuin henkimaailman edustajaksi epäilty häirikkö suostui uskomaan, että on parempi säästää sähköä.
Remontoijat ja museovieraat ovat raportoineet askeleista tyhjillä käytävillä ja oudoista koputuksista sekä tunteesta, että joku tuijottaa.
Syystä tai toisesta Kilmainhamin kummitukset tykkäävät pelotella erityisesti lapsia. Jotkut nuoremmat vieraat ovat joutuneet selittämättömän kauhun valtaan ja kieltäytyneet astumasta porttien sisäpuolelle.
Kummitus kaljalla 185-vuotiaassa pubissa
John Kavanagh ”The Gravediggers” on 185 vuotta vanha pubi. Omistajasuvun sisarukset Anne ja Ciaran Kavanagh ovat sekä kuulleet että kokeneet selittämättömiä asioita perheyrityksensä tiloissa.
”Setäni Jack laski illan päätteeksi kassaa. Seurana oli hänen vanha saksanpaimenkoiransa. Pubin perällä ollut raskastekoinen ovi avautui ja sulkeutui itsestään. Koira pelästyi, ja sen niskakarvat nousivat pystyyn”, Anne kertoo.
Anne itse kertoo joutuneensa kasvotusten kummituksen kanssa 18-vuotiaana. Perhe asui pubin yläkerrassa, ja Anne makaili valveilla sängyssään, kun sen päätyyn ilmestyi nuori nainen.
”Hän oli noin 25-vuotias. Hiukset olivat pitkät, ruskeat ja kiharat. Yllään naisella oli korkeakauluksinen puuvillainen yöpaita”, Anne jatkaa.
”En pelännyt. Nainen hymyili ja katsoi minua. Räpäytin silmiäni, ja hän oli edelleen siinä, kunnes katosi yhtäkkiä.”
Tunnetuimman tarinan on kertonut sisarusten isä, pari vuotta sitten edesmennyt Eugene. Hän oli sulkemisaikaan saattelemassa ulko-ovelle asiakkaita, joista joku huikkasi, että tuolla nurkassa istuu vielä yksi kaveri.
”Isä sanoi, ettei siellä ketään ole, te olette viimeiset. Asiakkaat olivat nähneet pubin takaosassa miehen tuoppi edessään”, Ciaran kertoo.
”Hänellä oli vanha taskukello ketjuineen, tweed-puku, pieni terävä leukaparta ja pyöreät silmälasit. Hänen vaatteensa olivat samaa edvardiaanisen ajan tyyliä kuin naisella, jonka sisko näki.”

Hellfire Club on entinen herrasmiesklubi, jonne yläluokkaiset miehet kokoontuivat harrastamaan okkultismia ja viettämään siveetöntä elämää. © MIIKKA JÄRVINEN
Paholaisen peliluola Hellfire Club
Hellfire Club on luonnonkauniille Montpelier-kukkulalle rakennettu kivitalo, jonka pihalta näkee kauniina päivänä koko Dublinin.

Paul Wynne esittelee Hellfire Clubin vanhaa tulisijaa. ”Kerrottiin, että jos juoksee kolme kertaa talon ympäri, Paholainen ilmestyy. Yritimme tätä monta kertaa, mutta koskaan se ei ilmestynyt.” © MIIKKA JÄRVINEN
Maaliskuun alussa Dubliniin tosin satoi reippaasti lunta, ja Hellfire Club vaipui aavemaisen sumun syleilyyn.
”Paikan sanotaan olevan kirottu, koska talo on rakennettu kukkulalla sijainneen vanhan hautaholvin kivistä. Viime vuonna arkeologit tekivät kaivauksia ja löysivät yli 5 000 vuotta vanhoja esineitä. Holvi oli ehkä vanhempi kuin pyramidit”, kertoo Paul Wynne, joka on tullut maastopyöräilemään ja ulkoiluttamaan koiriaan.
Vuonna 1725 rakennetun kivitalon lähellä ihmiset ovat aistineet selittämättömän pahuuden läsnäolon. Tarinan mukaan näkymättömät sormet saattavat tarttua kaulassa roikkuvaan ristiin ja repiä sen mukaansa ketjuineen päivineen.
Tunnetuimmassa kertomuksessa joukko herroja oli kokoontunut Hellfire Clubiin juopottelemaan, pelaamaan korttia ja harrastamaan okkultismia.
Korttipöydässä pidettiin yhtä istuinta vapaana siinä toivossa, että Paholainen sattuisi ilmestymään paikalle. Eräänä yönä oveen koputettiin ja tuntematon mies pyysi päästä mukaan peliin.
Vieras toivotettiin tervetulleeksi mukaan, kunnes yksi pelaajista tiputti viskipäissään kortin lattialle. Kumarruttuaan nostamaan sitä, hän huomasi, että vieraalla oli jalkojen tilalla hevosen kaviot.

Saint Michanin kirkon alla on ihanteelliset olosuhteet vainajien säilymiselle. Kalkkikivi imee ilmasta kosteuden, lämpötila on tasaisen viileä ympäri vuoden, ja maaperästä erittyy metaania. © MIIKKA JÄRVINEN
Muumion kuiskaus
Saint Michanin kirkko kätkee alleen toinen toistaan karmivampia kertomuksia.
Sen hautaholvin vainajista nimekkäimpiä ovat 1798 Irlannin kapinaan osallistuneet veljekset John ja Henry Sheares, jotka tuomittiin vallankumousyrityksestä kuolemaan julmimmalla tuon ajan tuntemalla tavalla.
Heidät ripustettiin hirteen, mutta laskettiin alas ennen kuin kuolema ehti korjata omansa. Vielä elossa olleiden tuomittujen sisäelimet revittiin ulos vatsanahan läpi ja poltettiin. Tämän jälkeen heidän päänsä leikattiin irti ja loput ruumiista pilkottiin neljään osaan.

Hautaholveihin pääsee tutustumaan oppaan johdolla. Muumioiden läheisyydessä jotkut vieraista ovat tunteneet kylmien, näkymättömien sormien kosketuksen. © MIIKKA JÄRVINEN
Varsinaisia hautaholvin kansansuosikkeja ovat kuitenkin kolme henkilöllisyydeltään tuntematonta muumiota, joilla on ikää arvioiden mukaan 400–800 vuotta.
Kerrotaan, että muumioiden holvin äärellä osa vieraista tuntee näkymättömien kylmien sormien kosketuksia sekä kuulee matalaa murinaa ja kuiskauksia.

Jotkut Saint Michanin hautaholveista ovat paikallisten sukujen vuokraamia ja yksityisaluetta. Hylätyistä holveista osa on valaistu vieraiden nähtäväksi arkkuineen päivineen. © MIIKKA JÄRVINEN
Näin löydät perille
- Kilmainham Gaol: Inchicore Rd, Kilmainham, Dublin 8 kilmainhamgaolmuseum.ie
- John Kavanagh – The Gravediggers: 1 Prospect Square, Glasnevin, Dublin 9 thegravediggersdublin@gmail.com
- Hellfire Club: Killakee Road (R115), Montpelier Hill, Dublin 34172
- Saint Michan’s Church: Church St, Arran Quay, Dublin 7 stmichan@eircom.net