Pakopaikka stressaantuneelle? Valamon luostarissa häly vaihtuu hiljaisuuteen ja katse kääntyy sisäänpäin

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Valamon pääkirkko eli Kristuksen kirkastumisen kirkko rakennettiin luostarialueen keskelle 1970-luvulla. Se edustaa pohjoisvenäläistä tyyliä. © Harri Mäenpää
Valamon pääkirkko eli Kristuksen kirkastumisen kirkko rakennettiin luostarialueen keskelle 1970-luvulla. Se edustaa pohjoisvenäläistä tyyliä. © Harri Mäenpää
Valamon luostarissa matkailijalle on tarjolla hyvin huokeaakin majoitusta. Rauhallinen luostari on oiva matkakohde, jos haluaa rauhoittua tai keskittyä vaikka kirjoittamaan.

Kun saavun Valamoon pimeänä marraskuisena iltana, alan vaistomaisesti kuiskata. Luostarin alue on pieni ja niukasti valaistu saareke keskellä totaalista pimeyttä.

Missään ei näy ketään. Rakennusten väleissä kiertelee tuuli.

Sitten pimeyden keskelle ilmestyy keikkuva valopiste. Retriitin järjestäjä tulee ottamaan vieraat vastaan otsalamppu päässä. Se huvittaa ensin, mutta lampun merkityksen ymmärtää, kun liukastelee matkalaukun kanssa kohti vierasmajaa.

On alkamassa kirjoittajille suunnattu kolmen päivän retriitti. Odotan paitsi tuloksekasta työntekoa myös täydellistä irtaantumista arjesta, lepoa ja sisäistä hiljentymistä.

Valamon luostari hiljenee kymmeneltä illalla

Valamon kaksi vierasmajaa, punainen ja valkoinen, sijaitsevat luostarialueen perällä. Valkoinen vierasmaja on vanha ja kaunis hirsirakennus, jonka tunnelmaa tosin latistaa kaikkialle ulottuva muovimatto.

Huone on karu mutta tilava ja siisti. Pöydällä on taskulamppu, nurkassa ikoni – maallista ja hengellistä valoa vieraalle.

Sängyssä odottavat puhtaat lakanat, jotka vieraan on sijattava itse. Patja on parhaat päivänsä nähnyt, mutta sänky osoittautuu onneksi ihan mukavaksi nukkua.

Valamossa on mahdollista majoittua hotellitasoisestikin. Vierasmajan askeettisuus kuitenkin viehättää, se tukee retriitistä haettua mielentilaa. Yöpyminen vierasmajassa on varsinkin talvikaudella myös hyvin edullista, etenkin, kun hintaan kuuluu aamiainen. Talossa on siistiä ja puhdasta, myös yleisissä wc- ja suihkutiloissa.

Ensimmäisen illan ohjelmassa on vain lyhyt tapaaminen muiden retriittiläisten kanssa sekä iltapala. Se nautitaan kaksikerroksisen vierasmajan pikkuruisessa yhteiskeittiössä, jonka jääkaappi on ääriään myöten täynnä. Tähän aikaan vuodesta Valamossa ei voi iltaisin ostaa syötävää, joten yövierailla on mukana omia eväitä.

Käytävällä joku puhuu matalalla äänellä vierasta kieltä. Vähäinenkin elämä talossa rauhoittuu varhain, sillä hiljaisuus alkaa Valamossa kymmeneltä.

Ensimmäisenä yönä uni ei tahdo tulla millään, vaikka takana on satojen kilometrien ajomatka. Herätyksen soidessa aamukahdeksalta olen silti ihmeen levännyt. Avaan verhot ja katson päivänkoiton paljastamaa maisemaa. Ikkunan takana on ohuen lumikerroksen peittämä autio pelto aamun kalpeassa valossa.

Ihana rauha.

Vierasmajassa suihkut ja vessat sijaitsevat käytävällä. © Harri Mäenpää

Vierasmajassa suihkut ja vessat sijaitsevat käytävällä. © Harri Mäenpää

Huoneessa tulijaa tervehtii ikoni, joka on sijoitettu ortodoksien tavan mukaisesti ovea vastapäätä. © Harri Mäenpää

Huoneessa tulijaa tervehtii ikoni, joka on sijoitettu ortodoksien tavan mukaisesti ovea vastapäätä. © Harri Mäenpää

Luostarin rakennukset sijaitsevat tiiviinä ryhmänä Saimaan vesistöön kuuluvan Juojärven rannalla. Etualalla Valkoinen vierasmaja. © Harri Mäenpää

Luostarin rakennukset sijaitsevat tiiviinä ryhmänä Saimaan vesistöön kuuluvan Juojärven rannalla. Etualalla Valkoinen vierasmaja. © Harri Mäenpää

Päivä alkaa kuudelta

Aamiainen tarjoillaan luostarin ravintolassa Trapesassa: sämpylöitä ja muuta leipää, munia, puuroa, jukurttia. Puoli yhdeksältä sali on miltei tyhjä. Luostarin päivärytmistä olen auttamatta jäljessä, sillä aamujumalanpalvelus pidetään joka päivä kuudelta.

Munkit ovat nauttineet sämpylänsä jo ajat sitten.

Kun istun pöytään, alan tavoitella puhelinta taskusta lukeakseni uutisia. Sitten vilkuilen ympärilleni nolona ja jätänkin puhelimen taskuun. En halua näyttää maailmalliselta puhelinaddiktilta luostarin kiireettömyyden keskellä. Kaivan luurin pöydälle vasta, kun huomaan jonkun muunkin tekevän niin.

Oma tehopyhyys naurattaa.

Marraskuun loppu lienee hyvä hetki kokea luostarin tavallinen arki ilman turistijoukkoja. Valamon opistossa on samaan aikaan menossa yksi oopperaan liittyvä kurssi, mutta muita vieraita luostarissa vaikuttaisi olevan vain muutamia. Munkkejakaan ei juuri näe muualla kuin kirkossa.

Ravintolan tiskin takana sentään käväisee eräs nuoren näköinen munkki, jolla on päässään kuulokkeet. Tarkemmalla katsomisella ne paljastuvat kuulosuojaimiksi. Jään miettimään, haluaako hän olla täysin omassa maailmassaan vai onko hän ollut juuri esimerkiksi sirkkelöimässä.

Jälkeenpäin kuulen, että veljestöllä on monia päivittäisiä kuuliaisuustehtäviä, joissa kuulosuojaimet ovat tarpeen, kuten kirkonkellojen soittaminen. Sirkkelikin luostarista löytyy, kulttuurikeskuksen puutyöverstaasta.

Mehiläisvahatuohuksia tehdään Valamossa käsityönä kerran vuodessa. © Harri Mäenpää

Mehiläisvahatuohuksia tehdään Valamossa käsityönä kerran vuodessa. © Harri Mäenpää

Valamon kaupasta voi ostaa esimerkiksi käsin maalattuja ikoneita mutta myös pieniä ja edullisia matkamuistoja. © Harri Mäenpää

Valamon kaupasta voi ostaa esimerkiksi käsin maalattuja ikoneita mutta myös pieniä ja edullisia matkamuistoja. © Harri Mäenpää

Valamossa on oma viinitila ja tislaamo. Viinejä voi ostaa mukaan luostarin myymälästä. © Harri Mäenpää

Valamossa on oma viinitila ja tislaamo. Viinejä voi ostaa mukaan luostarin myymälästä. © Harri Mäenpää

Valamon luostari kiehtoi Pentti Saarikoskea

Valamon kirjasto on tavallisen suomalaisen sivukirjaston kokoinen, kaksikerroksinen tila luostarin kulttuurikeskuksessa. Valitsen kirjoituspaikakseni yhden alakerran lukunurkkauksista, jota ympäröi liturginen kirjallisuus. Kirjaston kokoelmassa painottuvat ortodoksisuus ja luostariperinne.

Valamon kirjastolla on jännittävä historia. Kun luostari evakuoitiin Laatokalta talvisodan aikana, mukaan saatiin myös luostarin kirjasto lähes kokonaisuudessaan. Kylmän talven ansiosta Laatokka oli jäässä, ja marsalkka Mannerheimin määräyksellä Valamoon lähetettiin 40 kuorma-autoa evakuointia varten. Luostarin kirjat lastattiin kyytiin perunasäkeissä.

Laatokan Valamon kirjakokoelman vanhimmat teokset ovat 1600-luvulta. Kokoelmaa säilytetään kirjaston kellarissa, eikä se ole avoinna yleisölle. Kirjastonhoitaja Virva Suvitien opastuksella pääsemme kuitenkin kurkistamaan kellariholveihin. Siellä säilytetään kirjakokoelman lisäksi myös vanhan Valamon arkistoa, joka sisältää historiallisia dokumentteja luostarin päätöksenteosta munkkien muistelmiin.

Tutkijat saavat erillisellä pyynnöllä vanhan kokoelman aineistoja luettavakseen. Suvitien mukaan tutkijoita tuleekin Valamoon ympäri maailmaa.

Niin tutkijalle kuin kirjoittajalle Valamo on erinomainen paikka keskittyä työhön. Häiriötekijät ovat minimissä, mielenrauha maksimissa.

Ja palvelukin pelaa. Ensimmäisenä päivänä Trapesassa tarjotaan lounaaksi savukalakeittoa ja kasvispihvejä. Kasvisruoka on luostarin keittiössä arvossaan.

Lounaan jälkeen kävelen luostarin metsähautausmaalle. Siellä on eräs kirjoittajien ”pyhiinvaelluskohde”: runoilija Pentti Saarikosken hauta. Saarikoski ei ollut ortodoksi, mutta hän vietti viimeisinä vuosinaan paljon aikaa Valamossa. Hänet haudattiin tänne omaisten toivomuksesta.

Saarikosken haudalle on tapana tuoda mustekynä, ja kumpu on nytkin isketty niitä täyteen. Huomaan liian myöhään, ettei itselläni ole yhtään mukana.

Ensi kerralla sitten, Pena.

Valamon luostarin kirjasto on ortodokseille tärkeä muistiorganisaatio, mutta sen kokoelmaan kuuluu muutakin kuin hengellistä kirjallisuutta. © Harri Mäenpää

Valamon luostarin kirjasto on ortodokseille tärkeä muistiorganisaatio, mutta sen kokoelmaan kuuluu muutakin kuin hengellistä kirjallisuutta. © Harri Mäenpää

Kirjaston vitriinissä on esillä vanhoja evankeliumikirjoja. © Harri Mäenpää

Kirjaston vitriinissä on esillä vanhoja evankeliumikirjoja. © Harri Mäenpää

Kasvisruoka on tärkeä osa luostarin keittiötä, sillä paaston aikana ortodoksit eivät syö lihaa. © Harri Mäenpää

Kasvisruoka on tärkeä osa luostarin keittiötä, sillä paaston aikana ortodoksit eivät syö lihaa. © Harri Mäenpää

Itsensä ytimessä

Toisena aamuna herään ennen kuutta ehtiäkseni kirkkoon luostarin aamupalvelukseen. Siitä tulee retriitin voimallisin kokemus.

Astun kirkkoon hieman myöhässä. Salin keskellä seisoo munkki, joka resitoi eli lukee tekstiä laulavasti. Kirkkosali on vain kynttilöiden valaisema, suitsuke tuoksuu.

Munkin yksinäinen resitatiivi kestää pitkään. Tekstissä kerrotaan yhä uudestaan eri tavoin, miten ihminen on avuton ja yksin, ja miten Jumala on kaikkialla hänen kanssaan. Siinä on jotakin hyvin liikuttavaa, johon on helppo samaistua, vaikka itsellä ei uskoa olekaan.

Nousen jumalanpalvelukseen vielä kolmantenakin aamuna. Ajatus pitemmästä ajasta luostarissa tuntuu houkuttelevalta: omasta arjesta poikkeava päivärytmi, karsittu ja yksinkertainen päiväohjelma. Varhainen herätys, meditatiivinen aamuhetki kirkossa, ruokailuiden katkoma työpäivä, iltapalvelus ja lepo.

Ehkä juuri virikkeiden niukkuus viehättää luostarissa eniten. Se saa katseen kääntymään sisäänpäin, mutta ei johda nykyihmiselle tyypilliseen vellomiseen jonninjoutavissa mietteissä, vaan saa jotain asettumaan paikoilleen.

Kuin olisi ihmisenä taas vaivatta itsensä ytimessä.

Viimeisenä yönä Valamossa nukun hyvin ja näen unen, jossa pelastan hukkuvan ihmisen hengen. Kotimatkalla ajattelen unta kiitollisena.

Ehkä se hukkuva olinkin minä itse. 

Valamon kirkossa pidetään jumalan­palvelukset aamuin illoin. Pääosa ikoneista sekä 800-kiloinen kattokruunu ovat peräisin vanhasta Valamosta. © Milla Ollikainen

Valamon kirkossa pidetään jumalan­palvelukset aamuin illoin. Pääosa ikoneista sekä 800-kiloinen kattokruunu ovat peräisin vanhasta Valamosta. © Milla Ollikainen

X