”Älä tulekaan vielä hakemaan, minulta leikataan jalka pois” – Pentin alaraajojen valtimotaudin ohitusleikkaus johti amputaatioon

Lappeenrannassa Pentti ”Pele” Hjerpen tuntee moni. Hän on pitkän linjan jääpallomies, joka on aikoinaan sekä pelannut, valmentanut että tuomaroinut lajia. Tutuksi on hän on tullut myös työstään nuohoojana.

Runsaat kolme vuotta sitten vauhti alkoi kuitenkin hidastua.

”Tuntui, että jalka menee kokonaan alta” – Diagnoosi: valtimotauti

”Huomasin, että vasen jalka alkoi kipeytyä. Jos pidempään käveli, tuntui, että jalka menee kokonaan alta.

Lokakuussa 2020 hakeuduin lääkäriin tutkimuksiin. Minulle tehtiin myös ABI-mittaus. Sillä arvioidaan jalkojen valtimoverenkiertoa. Tulos oli selvä: minulla oli vasemmassa jalassa valtimotauti, joka oli seurausta valtimoiden ahtautumisesta ja tukkeutumisesta.

Olen polttanut tupakkaa koko ikäni, ja tiedän, että se voi ahtauttaa ja tukkia verisuonia. Onneksi keuhkot ja sydän ­olivat kunnossa. Lääkäri piti minulle tiukan puhuttelun tupakoinnista. Aloinkin vähentää sitä.

Haavat tulehtuivat ohitusleikkauksen jälkeen

Marraskuussa olin sairaalassa valmiina jalkojen varjoainekuvaukseen ja pallolaajennukseen, jolla oli määrä hoitaa tukos. Verisuonikirurgi tuli kuitenkin siihen tulokseen, että tarvitaan ohitusleikkaus. Minut passitettiin viikoksi kotiin odottamaan toimenpidettä.

Ohitusleikkaus meni ihan hyvin. Kotiuduin parin sairaalapäivän jälkeen.

Muutamaa viikkoa myöhemmin olin menossa poistattamaan leikkaushaavojen niittejä, kun kävi ilmi, että haavat olivat tulehtuneet. Jouduin viettämään sairaalassa yhdeksän päivää. Uusia niittejä ei enää laitettu, vaan haavojen annettiin kasvaa umpeen.

Kävin haavahoidossa, ja haavat paranivatkin hyvää vauhtia. Alkoi näyttää siltä, että pian pääsen palaamaan töihin ja normaaliin elämään.

”Vasen jalkani amputoitaisiin, sillä se oli kuoliossa”

Toukokuun alussa vasemman jalan pohje ja jalkaterä ryhtyivät temppuilemaan. Tuli kipuja ja pakotusta ja kävely vaikeutui. Jalkaan ilmestyi jotain tummaa.

Hakeuduin päivystykseen ja kun nostin lääkärin vastaanotolla lahjetta, asiat etenivät kuin pikakeulauksella. Kohta olin jo matkalla leikkaussaliin. Minulle kerrottiin, mitä seuraisi: vasen jalkani amputoitaisiin, sillä se oli kuoliossa. Ilman amputaatiota menehtyisin lopulta.

Ei siinä oikein ehtinyt tajuamaan, saati sisäistämään, mitä tapahtuu. Soitin veljelleni, että älä tulekaan vielä hakemaan, minulta leikataan jalka pois.

Olin hereillä koko toimenpiteen ajan, sillä amputaatio tehtiin puudutuksessa. Vasen jalkani katkaistiin yläreidestä niin, että jäljelle jäi lyhyt tynkä.

Ensimmäiset päivät amputaation jälkeen olivat t­odella vaikeita henkisesti. Päivisin huoneessa juoksi hoitajia, mutta yön yksinäisyydessä mieleen puski synkkiä ajatuksia. Olin alamaissa ja surin sitä, mitä olin menettänyt.

Kahden yön jälkeen päätin, että tämä on tässä. Näillä mennään.

Tuntui hyvältä, kun ystävät alkoivat soitella ja kysellä, mitä tarvitsen ja voivatko he tuoda jotakin.

Jouduin olemaan sairaalassa melkein kaksi kuukautta, sillä sain myös vakavan tulehduksen. Minua lääkittiin vahvoilla suonensisäisillä antibiooteilla.

”Tietysti jalan menettäminen muuttaa paljon”

Kotiuduin pyörätuolin kanssa juhannuksen jälleen uuteen asuntoon. En voinut enää asua omakotitalossa. Uusi koti löytyi kerrostalon ykköskerroksesta.

Proteesin sain kaksi vuotta myöhemmin eli viime kesänä. Pystyn kävelemään proteesin kanssa kyynärsauvoja apuna käyttäen. Nyt tynkä on kuitenkin kipeytynyt sen verran, että joudun pitämään taukoa.

Tietysti jalan menettäminen muuttaa paljon. Nuohoojan työt loppuivat kuin seinään, ja jokainen meneminen ja tekeminen on mietittävä tarkkaan. Sitä on vain sopeuduttava. Koen, että olen sinut asian kanssa.

Olin saanut vähennettyä tupakanpolttoa reippaasti, mutta amputaation jälkeen aloitin uudestaan. Siinä oli vähän liian monta asiaa päällekkäin, eikä voimavaroja riittänyt kaikkeen.

Alussa minulla oli amputoidussa jalassa haamukipuja, mutta enää ne eivät vaivaa. Joskus näen öisin unta siitä, että kävelen omin jaloin. Aamulla on herätessä vähän pöllämystynyt olo.

Viime joulukuussa ystävät – sellaisetkin, joita ei jääpallo ole aiemmin kiinnostanut – alkoivat hinkua Veiterän kauden avauspeliä katsomaan. Ihmettelin vähän, että mistäs nyt tuulee.

Siellä minut yllätettiin täysin: ystävät lahjoittivat minulle senioriskootterin. Nyt pääsen huristelemaan sillä sen sijaan, että kelaisin pyörätuolilla.”

Voima­varani: Biljardi on taktiikkalaji

Tätä ei tarvitse miettiä – kyllä se on ehdottomasti biljardi. Olen jo vuosia harrastanut biljardia, ja sitä voi pelata pyörä­tuolissakin. Kilpailenkin lajissa. Minua kiehtoo pelin taktiikkaluonne. Sen puitteissa on myös helppo tutustua uusiin ihmisiin.

Lue myös: Töyssy kelkkareitin varrella halvaannutti Maijun alaraajat: ”Jossittelu ei tuo kävelykykyä takaisin”