Ampiaisen pisto aiheuttaa Marille hengenvaaran: ”Minulla on aina kaksi adrenaliinikynää mukanani”
Ampiaisallergiasta kärsivä Mari Heinström ei lähde edes postilaatikolle ilman adrenaliinikynää. Siitä huolimatta hän ei voi saada siedätyshoitoa.
© Juha Harju
Mari Heinström, 31, oli opetellut käyttämään adrenaaliinikynää kymmeniä kertoja. Kun ampiainen pisti häntä kansallispuistossa, hän ei jäänyt epäröimään hetkeksikään vaan iski piikin reiteensä muutamassa sekunnissa. Loppuilta oli kuitenkin yksi hänen elämänsä pelottavimmista.
Ensimmäinen ampiaisen pisto
”Kahdeksan vuotta sitten työskentelin järjestyksenvalvojana kuljetusalan messuilla. Olin juuri keskustelemassa esimieheni kanssa, kun ampiainen yhtäkkiä pisti kaulaani. Niskani meni heti jumiin, ja minulle tuli todella huono ja kummallinen olo.
En ollut koskaan aikaisemmin kokenut ampiaisen pistoa ja säikähdin, että saatoin olla ampiaiselle allerginen.
Onneksi vanhempani olivat järjestyksenvalvojina samoilla messuilla. Soitin heille ja kysyin, tietävätkö he, olenko mahdollisesti allerginen ampiaiselle. Heillä ei ollut asiasta tietoa. Isäni toi minulle allergialääkettä, ja sen jälkeen kävelin ensiaputeltalle. Siellä sain lisää allergialääkettä, kortisonivoidetta ja kyypakkauksen. Niiden avulla oloni parani vajaassa neljässä tunnissa.
Voimakkaat oireeni huolestuttivat minua, ja varsin ajan lääkärille. Hän totesi, että seuraava ampiaisen pisto saattaisi aiheuttaa vielä paljon voimakkaampia oireita tai jopa hengenvaarallisen äkillisen yliherkkyysreaktion. Hän antoi minulle reseptin adrenaliinikynään ja ohjeisti minut pistämään sen heti reiteen, jos ampiainen vielä joskus pistäisi.
Kotona harjoittelin adrenaliinikynän käyttöä ja näytin myös kaikille läheisilleni, miten se toimii. Onneksi minulla ei ollut moneen vuoteen sille käyttöä.
”Ranteessani on tatuointi, jossa on ampiaisen kuva ja sana allergic, allerginen. Jos en itse pysty toimimaan hätätilanteessa, toivon, että ihmiset ymmärtäisivät etsiä tavaroistani adrenaliinikynää”, kertoo Mari Heinström vierellään tanskandoggi Ukko. © Juha Harju
Uusi pisto
Kaksi vuotta sitten lokakuussa olin vaeltamassa Helvetinjärven kansallispuistossa. Yhtäkkiä tunsin kovan piston jalassani ja huitaisin vaistomaisesti kädelläni. Sen jälkeen näin ampiaisen pörräävän maassa. Samalla tunsin kummallisen jysäyksen päässäni ja lämpöaallon kulkevan päälaeltani alaspäin.
Päänahkaani ja kasvojani kihelmöi voimakkaasti. Hengitystieni alkoivat tukkeutua.
Vain muutamassa sekunnissa nappasin adrenaliinikynän taskustani ja iskin sen reiteeni. Minun ei tarvinnut hetkeäkään miettiä asiaa, vaan toimin rauhallisesti ja automaattisesti kuten olin monta kertaa harjoitellut.
Muutaman sekunnin ajan ehdin kuitenkin epäillä, toimiiko adrenaliinikynä ollenkaan. Pian oloni alkoi kuitenkin helpottua.
Lähelläni kulkenut nainen kertoi, että huuleni olivat muuttuneet aivan sinisiksi muutamassa sekunnissa. Hän myös soitti hätäkeskukseen. Koska olin keskellä metsää, palomiehet kävivät hakemassa minut mönkijällä tielle asti, minkä jälkeen ambulanssi kuljetti minut lähimpään terveyskeskukseen.
Pelottava yö
Olin saanut metsässä anafylaktisen eli hengenvaarallisen allergisen reaktion. Ampiaisen pisto oli saanut verenpaineeni romahtamaan nopeasti, minkä jälkeen adrenaliini auttoi nostamaan sen ylös.
Olin terveyskeskuksessa tarkkailussa. Sen jälkeen lääkäri antoi luvan lähteä kotiin Kela-taksilla. Minulla oli kuitenkin ongelma: olin käyttänyt ainoan adrenaliinikynäni ampiaisen piston jälkeen ja tiesin, että anafylaktinen reaktio saattaisi uusiutua vielä saman vuorokauden aikana.
Oli ilta, ja yritin turhaan löytää auki olevaa apteekkia. Kysyin sairaalan päivystyksestä, voisinko saada sieltä adrenaliinikynän. Päivystäjä vastasi, että heillä on käytössä vain adrenaliiniampulleja, ei adrenaliinikyniä. Se tarkoitti, että minun piti vain luottaa, että uutta anafylaktista reaktiota ei tulisi seuraavan vuorokauden aikana.
Olin tiiviisti sisällä illan ja yön. Päivän tapahtumat pyörivät mielessä. Olo tuntui hermostuneelta, mutta lopulta sain nukuttua. Seuraavana aamuna hain ensitöikseni apteekista uuden adrenaliinikynän, mikä helpotti oloa.
Ei mahdollisuutta siedätyshoitoon
Myöhemmin varasin ajan allergiapoliklinikalle. Halusin päästä siedätyshoitoon.
Tutkimuksissa ilmeni, että ampiaisallergiani ei näy lainkaan verikokeessa. Lääkäri totesi, että silloin siedätyshoitoon ei voi päästä. Olin valtavan pettynyt.
Tiedän, että minulla on paljon kohtalotovereita. Läheskään kaikilla ampiaisallergia ei näy verikokeessa.
Ampiaisallergia tuo elämääni haasteita. Minun täytyy pysyä valppaana kaikkialla. Kun lähden pois kotoa, minulla on aina kaksi adrenaliinikynää mukanani. Kotonakaan en lähde ilman sitä edes postilaatikolle tai viemään roskia.”
Lue myös: Ampiaisen pisto voi olla vaarallinen, milloin pitää mennä lääkäriin?
Voimavarani: Musiikki
Musiikki on ollut tärkeä osa elämääni aina. Lapsena opiskelin Musiikkiopistossa käyrätorven soittoa. Myöhemmin opettelin soittamaan pianoa ja kitaraa omin päin. Lisäksi kuuntelen musiikkia aina, kun ajan yksin autoa. Voimaannun, kun saan laittaa musiikin täysille ja viilettää pitkin teitä. Yleensä laulan aina mukana. Tyylin valitsen aina fiiliksen mukaan. Yhtenä päivänä voin kuunnella poppia ja toisena metallia.
© Juha Harju
