Emma synnytti syöksynä – 15-vuotias pikkuveli auttoi vauvan maailmaan automatkalla sairaalaan: ”Synnytys lähensi meitä sisaruksia”
Luumäeltä on matkaa Lappeenrannan synnytyssairaalaan vain 25 kilometriä. Emma Rosenholm ehti sisaruksineen puoleenväliin, kun oli pakko pysähtyä tienlaitaan ponnistamaan
”Oli voimaannuttavaa selvitä tuollaisesta synnytyksestä”, Emma kertoo. Sylissä Eeli ja vierellä perheen esikoinen Elma.
Kun Emma Rosenholmin, 26, vauva alkoi ilmoitella tulostaan supistuksilla, hän oli esikoisensa kanssa kaksin vanhempiensa kotitalossa Luumäellä. Emman pikkusisko Aada oli lähtenyt hakemaan pikkuveljeä Oliveria rippileiriltä kotiin.
Emma ajatteli, ettei ole mitään kiirettä – esikoisen synnytys oli kestänyt noin kymmenen tuntia. Hän lähetti kuitenkin miehelleen tekstarin, jossa kertoi, että kun tämä herää, kannattaa lähteä ajelemaan Luumäelle. Mies nukkui kotona Parikkalassa yövuoronsa jälkeen.
Yhtäkkiä synnytyspoltot voimistuivat kuin salamana.
”Uskoin ja toivoin, että ehtisimme laitokselle asti”
”Nyt myö lähetään synnärille, sanoin saman tien, kun Oliver ja Aada ehtivät sisälle taloon. Esikoinen nukkui päiväuniaan, joten soitin toisen veljeni paikalle lapsenvahdiksi, ja sitten mentiin.
Äkkiä oltiinkin tositilanteessa.
Asetuimme Oliverin kanssa takapenkille, ja pyysin, että hän tulisi selkäni taakse, jotta saatoin nojata häneen. Lisäksi pyysin, että hän silittäisi ja hokisi, että kaikki menee hyvin. Ajattelin, että se rauhoittaa.
Aadalla on ajokortti, joten hän ajoi. Hän myös soitti synnytyslaitokselle ja kertoi, mikä tilanne on. Sieltä käskettiin soittaa heti hätäkeskukseen.
Lapsivedet eivät olleet vielä menneet. Uskoin ja toivoin, että ehtisimme laitokselle asti. Niin sitten ajoimme puhelinlinja auki ja kaiutin päällä niin, että hätäkeskuksen ohjeet raikuivat. Kyllä siinä autossa oli meteliä!
Ambulanssi oli lähetetty vastaan. Meitä ohjeistettiin ajamaan niin kauan kuin on turvallista. Sitten tunsin, että minua alkoi ponnistuttaa. Silloin hätäkeskus ohjeisti meidät ajamaan läheiselle bussipysäkille.”
”Oli pakko luottaa siihen, että keho toimii”
”Ajattelin, että nyt tätä synnytystä ei voi estää eikä perua. Nyt mennään hetki kerrallaan eteenpäin.
Onneksi minulla oli jo synnytyskokemusta esikoisesta. Lisäksi olin juuri lukenut kirjaa, joka kertoi, miten naisen keho toimii synnytyksessä, kun se saa toimia luonnollisesti. Oli pakko luottaa siihen, että keho toimii.
Oli kuuma kesäpäivä, joten olin vain kevyissä kesävaatteissa eikä niistä ollut haittaa. Meillä oli autossa mukana pieni pyyhe, ja se ehdittiin laittaa alleni. Hyvän asennon hakeminen oli siinä ahtaassa tilassa vaikeaa, mutta lopulta olin kylkiasennossa.
Minulla ei ole ihan tarkkaa mielikuvaa siitä, mitä sitten tapahtui. Ponnistusvaihe oli tosi nopea, ehkä vain kolme tai neljä ponnistusta. Joku tiesi myöhemmin kertoa, ettei siinä mennyt kuin nelisen minuuttia.
Tunsin, miten vauvan pää tuli ulos kohdusta, mutta en tietenkään itse nähnyt sitä. Nojasin Oliveriin ja keskityin ottamaan synnytyskipuja vastaan niin, että olisin mahdollisimman rento ja rauhallinen. Synnytyskivut olivat kovat.
Kun vauvan pää oli ulkona, loppuosa tuli melkein kerralla.
Oliver kurottautui tukemaan vauvan niskaa. Kun vauva oli kunnolla ulkona, otin vauvan ihan refleksinomaisesti rinnalleni.
Hätäkeskus ohjeisti meidät käärimään vauvan lämpimään pyyhkeeseen, mutta meillä ei ollut enää puhdasta pyyhettä. Ainoat puhtaat vaatteet olivat siskon varavaatteet. Otimme sitten siskon puhtaan paidan ja käärimme vauvan siihen.
Hätäkeskus ohjeisti hieromaan vauvan selkää ja jalkapohjia.
Vauva oli hiljainen. Hätäkeskus ohjeisti katsomaan, että se hengittää ja reagoi. Meni vähän aikaa ennen kuin vauva alkoi ääntelehtiä ja sen silmät liikkua. Sitten vaan odotimme ambulanssia.”
”Pojalla taisi olla kova kiire tänne”
”Ambulanssin tulo kesti vielä hetken. Kun se tuli, sen henkilökunta katkaisi napanuoran, ja pääsimme siirtymään vauvan kanssa ambulanssiin. He tarkistivat, että vauvalla on kaikki hyvin. Sen jälkeen ajoimme loppumatkan Lappeenrantaan ihan rauhallisesti. Kiire oli ohi.
Vauva oli koko ajan ihan rauhallinen eikä pelästynyt, vaikka ympärillä oli meteliä. Pojalla taisi olla kova kiire tänne.
Kun pääsimme Lappeenrannan synnytyslaitokselle, mieheni oli ehtinyt sinne.”
Pikkuveli palkittiin mitalilla
”Tämä synnytys oli vaikuttava kokemus. On todella voimaannuttavaa selvitä tuollaisesta. Oli tärkeää, että en pyristellyt kipua vastaan enkä alkanut väkisin nopeuttaa ja ponnistaa, vaan annoin kehon työntää vauvan luonnollisesti ulos rauhassa.
Vauva sai nimekseen Eeli Onni Olavi. Oliverista tuli hänen kumminsa. Etelä-Karjalan hyvinvointialue palkitsi Oliverin Sydämen sankarit -mitalilla. Meitä sisaruksia tämä synnytys lähensi. Olimme koko porukka osallisina siinä.”
Voimavarani: Kehoon voi luottaa
”Olen luontojoogaohjaaja ja teen myös äänimaljarentoutusta. Tämä synnytys vahvisti uskoani siihen, että omaan kehoon luottaminen on tärkeää. Miun voimavaroihin vaikuttaa moni asia. Tärkeimpinä varmasti perhe ja ystävät ja mahdollisuus opiskella ja jakaa omaa osaamistani myös muille perheyrityksen kautta.”