Kun ahdistus valtasi mielen, ruokahalukin katosi – Kävelijä Aku Partanen selätti paniikkihäiriön: ”En puhunut asioistani, se oli sairastumisen syy”
Puolitoista vuotta sitten kävelijä Aku Partanen ei tiennyt, pystyisikö hän osallistumaan Tokion olympialaisiin ja olisiko hänestä enää muutenkaan ammattiurheilijaksi. Paniikki ja ahdistus piinasivat miestä.
Psyykkiset vaikeudet ovat opettaneet kävelijä Aku Partasen jäsentelemään ja sanoittamaan tunteitaan. Hän sanoo olleensa aiemmin huono puhumaan.
On kevät 2020. Veli-Matti Partanen, kutsumanimeltään Aku, ei enää uskalla kulkea raitiovaunulla. Hän on alkanut saada paniikkikohtauksia, ja häntä pelottaa, että se iskee kesken matkan, eikä hän pääse ulos ennen seuraavaa pysäkkiä.
Akulle kohtaus tulee aina samalla kaavalla: aaltona, joka voimistuu ja voimistuu, kunnes melko nopeasti laantuu pois. Pahimmassa vaiheessa sydän hakkaa, kädet tärisevät ja iholle nousee hiki.
Aku tietää, että paniikki häviää eikä hän kuole siihen, mutta hän alkaa vältellä tilanteita, joissa kohtaus on joskus tullut.
Paniikkihäiriö on saanut pihteihinsä Akun, Tokion olympialaisiin tähtäävän huippukävelijän. Ulkoisesti hän on terveyden perikuva, mutta mieli tekee omia mutkiaan näkymättömissä. Aku ei rohkene puhua niistä kenellekään, koska häntä hävettää ja hän pelkää leimautumista.
Suorittaja vaatimusten vankina – ”Olin jo pitkään puskenut väkisin eteenpäin”
Aku Partanen, 29, oli aina ollut luonteeltaan suorittaja. Hän halusi tehdä kaiken täydellisesti ja perinpohjin niin urheilussa kuin muussakin elämässä.
”Filosofiani mukaan minun piti harjoitella tolkuttomasti, vetää itseni äärirajoille, ja lisäksi hoitaa sata muuta asiaa. Silloin minulla oli illalla näennäisen hyvä olla, hyvä omatunto.”
Aku kertoo olleensa itselleen armoton, julma ja syyttävä. Urheilussa vaativa asenne tuotti tuloksia, mutta pidemmän päälle se kävi liian raskaaksi.
”Olin jo pitkään puskenut väkisin eteenpäin. Sain paljon asioita aikaan, mutta kaikki vaati ponnistelua”, Aku muistelee puolentoista vuoden takaisia aikoja.
Vaikka hän sai iloa ja mielihyvää ainoastaan urheilusta, treenitkin jäivät toisinaan kesken. Muuten voimia ei riittänyt juuri mihinkään. Esimerkiksi siivoaminen tuntui ylivoimaiselta. Ruokahalu katosi, ja olo oli passiivinen ja levoton. Akua väsytti valtavasti koko ajan, mutta uni ei tullut.
”Olin huippu-urheilija, pystyvä, kykenevä, jaksava. Välillä olo oli ollut aivan voittamaton. Kun en jaksanut enää keittää kahvia, kontrasti entiseen oli suuri.”
Ensimmäinen paniikkikohtaus tuli yllättäen Akun pysäköidessä autoaan, siis aivan tavallisessa arkisessa tilanteessa. Hän kuvailee oloa voimakkaaksi ahdistukseksi.
”Kuin olisin nähnyt metsässä karhun vaikka karhua ei ollut.”
Akulla ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse, ja hän yritti olla ajattelematta koko asiaa.
Aku Partasen kävelyura käynnistyi vuonna 1998, jolloin hän osallistui 600 metrin kävelyyn piirinmestaruuskisoissa. Tuloksena oli voitto piirinennätysajalla. © Aku Partasen kotialbumi
Helpottava puhelu nosti nälän päästä ongelmasta eroon
Kun kohtauksia alkoi tulla useammin, niitä oli vaikea ohittaa. Urheilulle omistautunut Aku alkoi kyseenalaistaa itseään ammattiurheilijana ja pohtia alanvaihtoa. Lopulta hän rohkaisi mielensä ja soitti valmentajalleen Valentin Konoselle.
”Menin autoon istumaan, puhaltelin hetken ja rauhoitin itseäni, kunnes soitin. Valmentajani osasi tukea minua. Minulle oli valtava helpotus, kun sain kerrottua asiasta hänelle. Korkea kynnys kertoa ei johtunut hänestä vaan minusta.”
Aku oli astunut ensimmäisen askeleen toipumisen tiellä. Lääkäri diagnosoi paniikkihäiriön ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön.
Urheilupsykologi ja psykoterapeutti auttoivat Akua purkamaan sisintään. Psykologi varoitti pelottavien tilanteiden välttämisestä. Hän ehdotti, että Aku ottaisi raitiovaunuun mukaan kaverin tueksi ja turvaksi. Näin matkustamisesta ei kasvaisi ylitsepääsemätöntä peikkoa.
Akun harjoitteluohjelma muokattiin voimavarojen mukaan.
”Minulle tuli järjetön nälkä todistaa itselleni, että pääsen ongelmastani yli ja että minusta on vielä urheilijaksi.”
Päivä kerrallaan – Toipumista ei voi suunnitella
Aluksi Aku pettyi raskaasti joka kerta, kun toipuminen otti takapakkia ja oireet palasivat. Lopulta hän hyväksyi, ettei toipuminen tottele kaavoja.
”Sille ei voi asettaa aikataulua eikä sitä voi suunnitella. Minun pitää elää päivä kerrallaan, enkä voi tietää, millainen olo huomenna on. Sen ymmärtäminen vapautti.”
Aku kuunteli aiheeseen liittyviä äänikirjoja ja luki kohtalotovereidensa kertomuksia.
”Sain paljon tukea muiden tarinoista, ja siksi minäkin tästä aiheesta puhun. En halua itselleni huomiota, mutta tämä asia on tärkeä. Jos minun tarinani auttaa ja rohkaisee jotakuta, se on parasta, mitä voin tehdä.”
Aku kannustaa puhumaan mielen ongelmista, mutta kaikille ei tietenkään tarvitse avautua.
”Minulle oli alkuvaiheessa tärkeää saada itse päättää, kenelle puhun. Kaikki, joille olen puhunut, ovat suhtautuneet myönteisesti ja kannustavasti.”
Aku sanoo olleensa huono puhumaan. Hän ei viitsinyt vaivata muita omilla asioillaan. Nyt hän ymmärtää, ettei kyse ole vaivaamisesta.
”Jos minulle läheinen ihminen kärsii tällaisesta, haluaisin tietää ja kuulla siitä, että voisin tukea häntä.”
Aku on opetellut jäsentelemään ja sanoittamaan tunteitaan.
”Kun puhuu asioita ääneen, niitä samalla käsittelee. Se on hyvin terapeuttista.”
Aku iloitsee myönteisestä palautteesta, jota hän on saanut kerrottuaan ongelmistaan julkisesti.
”Se rohkaisee minua. Nyt kun olen sinut asian kanssa, negatiivinenkaan kommentti ei silti muuttaisi mitään. Jos joku lakkaisi olemasta ystäväni ongelmieni takia, en sellaista ystävää tarvitsisikaan.”
”Olen läheisilleni yhtä rakas riippumatta siitä, roikkuuko kaulassani mitali vai ei. Urheilumenestys ei määritä arvoani”, kävelijä Aku Partanen toteaa. © Jonne Räsänen
Onnistuminen lääkitsi
Aku Partanen uskoo, että urheilijan elämään liittyvät paineet vaikuttavat psyykkiseen hyvinvointiin ja osaltaan pahensivat hänen oloaan. Sitä hän ei allekirjoita, että hän olisi sairastunut niiden takia.
”Syy sairastumiseen oli se, etten puhunut asioistani; olin hautonut niitä sisälläni. En ollut koskaan käsitellyt urheilussa tulleita pettymyksiä. Kun vastoinkäymisiä tuli useita putkeen, selkäranka katkesi.”
Rion olympialaisissa vuonna 2016 Aku oli hyvässä kunnossa, mutta loukkasi jalkansa. Seuraavan vuoden maailmanmestaruuskisoissa hänen suorituksensa hylättiin tekniikkavirheen vuoksi.
Euroopanmestaruuskisoissa vuonna 2018 Aku kertoo olleensa äärimmäisen kovassa kunnossa ja odotukset olivat sen mukaiset. Nesteet eivät imeytyneet kehoon kisan aikana, eikä Aku päässyt maaliin saakka. Seuraavan vuoden maailmanmestaruuskisojen alla Aku sairastui. Alkuperäisenä olympiavuonna 2020 tulivat korona ja takareisivamma.
”Mieleeni tulivat aikaisempien vuosien epäonnistumiset ja se, käykö minulle taas huonosti.”
Pandemian takia olympialaiset siirrettiin kesään 2021 ja Aku sai aikaa toipua sekä fyysisesti että psyykkisesti.
Aku palaa mielessään Tokion olympialaisten 50 kilometrin kävelyyn. Ennen kisaa hän oli yhteydessä urheilupsykologiin, ei paniikin ja ahdistuksen, vaan hillittömän kisajännityksen takia. Se taisi tietää hyvää. Kisa sujui niin hyvin, että valmentajan oli matkan varrella toppuuteltava Akun menohaluja, ettei tämä lähtisi yltiöpäiseen vauhtiin ja näännyttäisi itseään kesken kaiken.
Kun Aku ylitti maalilinjan yhdeksäntenä, hän antoi onnistumisen tunteen virrata.
Vielä viikkojen päästä hän hykertelee hyvästä olosta toisessa kotikaupungissaan Helsingissä. Se toinen on Lappeenranta. Siellä on paljon rakkaita ihmisiä, jotka ovat koko ajan tukeneet Akua.
”Kävelylläni todistin itselleni paljon asioita. Siinä lähtivät monen vuoden patoumat. Minusta tuntui hyvältä myös niiden puolesta, jotka olivat uskoneet minuun.”
Lue myös: 10 kysymystä – Millainen sairaus paniikkihäiriö on?
”Syy sairastumiseen oli se, etten puhunut asioistani; olin hautonut niitä sisälläni. Kun vastoinkäymisiä tuli useita putkeen, selkäranka katkesi.” © Jonne Räsänen
Tyytyväinen mutta nälkäinen
Aku uskoo, että vaikka Tokion kisa olisi mennyt pieleen, hän olisi ollut huomattavasti valmiimpi ottamaan vastaan pettymyksen kuin aikaisemmissa kisoissa. Hän ei olisi romahtanut.
”Mutta on tietenkin huomattavasti kivempi onnistua, ja onnistumisen jälkeen on kivempi lähteä uuteen kauteen, kun ei ole pettymystä, josta pitäisi päästä yli.”
Aku haastaa sanonnan ”tyytyväisyys tappaa kehityksen”. Hän uskoo, etteivät tyytyväisyys ja menestyksennälkä sulje toisiaan pois. Hän kokee olevansa nyt entistäkin motivoituneempi saavuttamaan hyviä sijoituksia. Ensi vuonna vuorossa ovat sekä euroopanmestaruus- että maailmanmestaruuskisat.
Aku tietää olevansa henkisesti vahvempi kuin koskaan. Hän on oppinut tuntemaan itseään ja kohtelemaan itseään armollisesti ja kunnioittavasti. Samalla hän on oppinut ymmärtämään muita. Hän myöntää, ettei tiennyt ennen omaa sairastumistaan esimerkiksi masennuksesta mitään.
”Ajattelin, että siinähän sitä piristyy, kun menee ulos poimimaan sieniä. En tiennyt yhtään, mistä oli kyse. Nyt tietämys on aika eri tasolla.”
Akulla menee nyt kaikin tavoin hyvin. Jos ongelmia joskus tulee, hän tietää, mistä on kyse ja aikoo hakea nopeasti apua. Hän ei halua päästää itseään enää yhtä huonoon kuntoon kuin puolitoista vuotta sitten.
Häpeäkin on väistynyt.
”Nyt suhtaudun mielen ongelmiin samalla tavalla kuin jos minulla olisi jalka kipeä.