”Päätin, että haluan elää vielä yhden kesän” – Ilona selätti syövät ja palasi kuoleman porteilta normaaliin arkeen

Kun Ilona Jyrkkänen, 58, katsoi äskettäin peiliin, hän järkyttyi. Peilistä katsoivat hänen isoäitinsä kasvot.

”Minuun iski ikäkriisi. En ollut ennen edes ajatellut ikääni.”

On suuri ihme, että Ilona on elossa ja istuu valoisan kerrostaloasuntonsa olohuoneessa Pohjois-Karjalan Heinävedellä. Hän käy töissä myymälänhoitajana Valamon luostarin matkamuistomyymälässä.

Ilonalla on ollut kaksi syöpää. Kun vatsasyöpä löytyi 2006, lääkärit eivät antaneet paljon toivoa. Kun kasvaimet levisivät kolme vuotta myöhemmin munasarjoihin ja kohtuun, hoitaja antoi saattohoitokotien esitteitä. Ilona ei koskaan edes avannut niitä.

”Lopetin hoidot ja kontrollit vuosia sitten. Jätin syövän sairaalaan. En enää edes ajattele sitä. Minä elän”, hän sanoo ja hymyilee.

Vatsasyöpä antoi varoitusmerkkejä

Urheilullinen ja hyväkuntoinen Ilona harmitteli syyskesällä 2006 muutamaa liikakiloa. Muun muassa syväsukellusta harrastanut nainen tahtoi niistä eroon.

”Puuskahdin kerran itselleni vessan peilin edessä, kunpa edes sairastuisin, niin laihtuisin. Se oli outo etiäinen. Vatsasyöpä alkoi antaa saman tien varoitusmerkkejä.”

Pian Ilona ei enää voinut syödä mitään. Lusikallinen ruokaa aiheutti hirvittävät vatsakivut. Vatsa oli kuin tulessa vesikulauksen jälkeen.

Kolmen lapsen yksinhuoltajan paino putosi 68 kilosta 40 kiloon. Hän meni koko ajan heikompaan kuntoon. Joulunpyhinä oli pakko lähteä sairaalaan Joensuuhun. Hän oli niin kuihtunut, että lääkärin oli vaikea löytää suonta, johon olisi voitu laittaa kanyylin varjoainetutkimusta varten.

Tietokonekuvasta selvisi heti, että suuri syöpäkasvain oli kietoutunut hänen vatsalaukkunsa ympärille. Siksi se ei ollut näkynyt aiemmissa tähystyksissä paria kuukautta aiemmin.

”Olin helpottunut, että syy selvisi. Olin toki tajunnut, että en ole sellaisessa kunnossa kuin olisi pitänyt olla”, Ilona kertoo.

”Älkää te alkako sairastaa, vaan eläkää”

”Kauhistuin lasten takia. Mitä heille tapahtuu, kun kuolen?”

Ilona soitti sairaalasta lastensa isälle, joka lähti heti Helsingistä Heinävedelle. Kotona odottivat Topias, Elise ja Akseli, silloin 13-, 17- ja 18-vuotiaat lapset.

”Lapsille sanoin, että tämä on minun syöpäni. Älkää te alkako sairastaa, vaan eläkää. Teimme diilin, että kerron kaiken syövästäni heille.”

Ilonan vatsalaukku leikattiin kokonaan pois. Hän ei edes halunnut tietää, kuinka suuri syöpäkasvain oli, koska tieto lisää tuskaa.

Ilona kotiutui laihana ja huonokuntoisena. Säde- ja sytostaattihoidot alkoivat heti.

Heinävedellä toimi tuohon aikaan kymmenen naisen Heinäsirkka-ryhmä, jossa hänkin oli mukana.

”Heinäsirkat tulivat vuorollaan meille, toivat ruokaa, siivosivat ja olivat tiukasti arjessa mukana. Minulla oli yhdeksän omaishoitajaa. En koskaan unohda sitä.”

Valmistautuminen kuolemaan

Ilona kuuli, ettei selviä hengissä, jos syöpä uusiutuu alle viidessä vuodessa.

”Kävin koko ajan kontrolleissa. En pyytänyt lääkäreiltä ikinä mitään, mutta sain kaiken. Ehkä se johtui siitä, että olin 43-vuotias yksinhuoltaja. Minua hoidettiin niin hyvin, että väsyin. Syöpä ei päässyt hetkeksikään mielestäni.”

Hän alkoi valmistautua kuolemaan.

”Olen aina ollut seikkailumielinen. Kuolema ei pelottanut. Minua alkoi kiinnostaa, mitä tapahtuu, kun ei tiedä, mitä tapahtuu.”

Ilona on kasvanut mormoniperheessä. Hieman ennen sairastumistaan hän erosi mormonikirkosta, eikä ole kuulunut sen jälkeen mihinkään kirkkokuntaan.

”Mormonit puhuvat paljon kuolemanjälkeisestä elämästä. Luotan siihen, että vaikka ruumis kuolee, olen tavalla tai toisella yhä olemassa.”

Ilonan kuopus Topias muutti isän luo Helsinkiin ja tytär omaan asuntoon opettelemaan elämää ilman äitiä. Vanhin poika oli jo muuttanut kotoa.

Äiti oli ajatellut kaiken valmiiksi kuolemaansa liittyen. Arkku olisi halvin mahdollinen, eikä hautajaisia pidettäisi. Hän ei halunnut turhia paineita lapsille. Hän oli hyvästellyt ystävät ja sopinut sukulaisten kanssa, kuka auttaisi lapsia missäkin asiassa.

”Tyhjensin kodin ja muutin sukulaisten luo Turkuun kuolemaan. Otin moottoriveneen, 40-heppaisen moottorin ja sukellusvälineet mukaan.”

Ilona huomasi kuitenkin kaipaavansa Heinävedelle.

”Tulin joskus viikonloppuisin yksin tänne. Makasin patjalla tyhjän asuntoni lattialla ja itkin sitä, että olin rikkonut kodin.”

Puolen vuoden päästä Juha, Ilonan entinen työnantaja ja rakas ystävä haki muuttokuorman takaisin Heinävedelle.

”Olin pettynyt, kun en kuollutkaan. Minun piti aloittaa kaikki alusta, rakentaa koti uudestaan, hoitaa raha-asiat kuntoon, käydä kaupassa, palata tylsään arkeen ja löytää taas halu olla ihmisten kanssa. Kukaan ei ymmärtänyt, miltä se tuntui.”

”Olen ainoa, joka on vielä elossa!”

Ylen TV2 oli alkanut kuvata Ilonaa vuonna 2007 Viimeiset sanani -dokumenttiohjelmaan, jossa seurattiin parantumattomasti sairaiden viimeisiä aikoja. Kuvaukset alkoivat pian ensimmäinen syövän löydyttyä ja jatkuivat vuoteen 2013 asti.

”Minulla oli kaikkein huonoin ennuste, mutta olen ainoa, joka on vielä elossa!”

Apua arjen ahdinkoon

Ilonasta on hienoa, että sarja toi kuolevien arkea esiin.

”Meidänkin on pakko käydä kaupassa ja pestä pyykit. Ei kuoleman odottamisessa ole mitään kummallista.”

Palattuaan Heinävedelle Ilonan oli pakko käydä välillä töissä.

”Oli asuntovelkaa, ja rahat loppuivat. En saanut sosiaalitoimistosta mitään, koska en suostunut myymään asuntoani. Vaikka puhuin avoimesti syövästä, salasin rahavaikeudet ystäviltä.”

Ilona ei unohda puhelinsoittoa seurakunnan diakonilta. Sosiaalityöntekijä oli vinkannut seurakuntaan hänen ahdingostaan. Puhelinsoiton jälkeen seurakunta maksoi 5 000 eurolla Ilonan laskuja.

”Luulin, etten voi kirkkoon kuulumattomana pyytää sieltä apua. Raha oli hieno ele. Se koskettaa vieläkin.”

Ilonan ja Juhan ystävyys muuttui rakkaussuhteeksi. He menivät naimisiin, mutta erosivat 11 yhteisen vuoden jälkeen 2019.

”Menimme naimisiin siksi, että joku pitäisi minusta huolta loppuun asti, ja Juha todella piti. Hän on yhä paras ystäväni. Meidän avioliitto ei vain toiminut.”

Mitä kuoleman jälkeen?

Kevään 2009 syöpäkontrollissa Ilonan kohdusta ja munasarjoista löytyi etäpesäkkeitä.

”Minulla oli ollut outoja tuntemuksia kohdussa. Luulin jo, että odotan vauvaa.”

Lääkärit sanoivat, ettei hän enää selviä tästä. Uudet hoidot olisivat niin rankkoja, että niihin voisi kuolla. Ilonan kohtu ja munasarjat poistettiin vappuna.

”Päätin, että haluan elää vielä yhden kesän, sukeltaa ja veneillä ilman hoitoja. Niin tein.”

Syksyllä sairaalassa hän sanoi, että lopettaa hoidot ja tulee sairaalaan vasta kuolemaan.

”Tiedän kokemuksesta, että tuntisin ja vaistoaisin, jos jotain olisi vialla. On oma asiani, kuinka suhtaudun siihen.”

Mitä kuoleman jälkeen? Ilonalla on ollut aikaa miettiä sitä.

”Kun kuolen, haluaisin tavata poismenneitä sukulaisia, muita läheisiä ja kaikki ne ihanat eläimet, jotka minulla on ollut.”

Uudelleensyntymä on alkanut viime aikoina kiinnostaa häntä.

”Tässä ei ole missään tapauksessa kaikki.”

Ilonaa kaduttaa, ettei hän aikoinaan kouluttautunut enempää.

”Uudessa elämässä minusta tulisi ainakin tietokonenero ja ompelija.”

Ompelemaan hän opetteli pari vuotta sitten jo tässä elämässä. Hän ajoi ompelija-kisällin ammattitutkintoa varten kolmena iltana viikossa kolmen vuoden ajan Heinävedeltä 100 kilometrin päähän Kuopioon.

”Oli alusta asti selvää, etten työskentelisi koskaan ompelijana, en jaksaisi fyysisesti. Opiskelin itseäni varten, ompelen vain itselleni.”

Ilona ei mieti koskaan, miksi juuri hän sairastui.

”Syöpä on vain yksi kokemus muiden joukossa. On varmaan tarkoitus, että toiset saavat kokea hyviä ja huonoja asioita. Huonoina hetkinä toivoin, etten olisi selviytynyt. Tämä on vain yksi elämänvaihe, josta olen yrittänyt ottaa kaiken irti.”

Sairaus on tuonut Ilonalle myös paljon hyvää. Lähimmäisenrakkaus lämmitti häntä, ja välit lasten isän kanssa korjaantuivat. © Harri Mäenpää

Myös paljon hyvää ja rakkautta

Sairaus on tuonut Ilonalle myös paljon hyvää. Välit lasten isään korjaantuivat.

Hän huomasi myös, kuinka paljon lähimmäisenrakkautta hänen ympärillään on.

”Tunnen toisinaan kiitollisuutta, että olen elossa. Saan nähdä, että lapset pärjäävät ja olla isoäiti tyttäreni 2- ja 4-vuotiaille lapsille.”

Koronavuonna 2020 elämä yllätti Ilonan jälleen kerran.

Sukelluspiireistä tuttu, eläkkeellä oleva venäläinen biologi Aleksi oli tunnustanut Ilonalle, että oli rakastunut tähän jo vuosia sitten. Heidät vihittiin samana vuonna.

”En koskaan uskonut, että eroan toisen kerran, saati että menen kolmannen kerran naimisiin.”

Aleksi on ystävystynyt Ilonan lasten ja Juhan kanssa.

”Minulla on nyt pieni perhe, Aleksi ja Juha. Tapaamme melkein joka päivä, syömme ja vietämme aikaa yhdessä. Aleksi auttelee Juhaa tämän yrityksessä. Näin on hyvä.”

Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/2023.

Lue myös: Seuran arkistoista: Mitä kuuluu Ilonalle, joka ei kuollutkaan vielä silloin kun piti?

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti