Selma Vilhusen ohjaama Hobbyhorse revolution on erinomainen dokumentti keppihevostytöistä

Jaa artikkeliTilaa Seura
keppihevonen
© yle kuvapalvelu
Selma Vilhusen dokumenttielokuva sukeltaa teinityttöjen maailmaan, jossa intohimoisen keppihevosharrastuksen rinnalla kulkevat kiusaamisen kokemus ja muut kasvukivut.

Keppihevosharrastus on Suomessa syntynyt toiminta, jossa kilpaillaan SM-tasolla asti. Harrastajia kerrotaan olevan nykyisin jopa 10 000.

Toisin oli kymmenisen vuotta sitten, kun alakouluikäinen Alisa Aarniomäki oli mukana nostamassa keppariharrastusta esiin. Hän alkoi ilmaista itseään keppihevosten kanssa ja kuvasi harrastuksestaan videoita nettiin. Alisa kohosi monien nuorempien kepparityttöjen esikuvaksi, joka innosti harrastuksen leviämiseen.

Selma Vilhusen dokumentissa Alisa on yksi kolmesta päähenkilöstä. Muut ovat Elsa ja Aisku. Kaikki kolme nostavat harrastamisen riemun ohella esille kiusaamisen. Hassusti keppihevosten kanssa hyppelevät teinitytöt olivat helppo pilkan kohde. Ivailu on jatkunut dokumentin ilmestymisen jälkeenkin nettipalstoilla ja Youtube-videoiden kommenteissa.

Mutta onko keppihevosten kanssa kisailu lopulta yhtään hölmömpää kuin esimerkiksi pallon pompottelu ja sen heittäminen verkolla varustetun renkaan läpi?

Porukassa on voimaa

Vilhunen löytää kohteistaan olennaisen. Harrastuksessa on voimaannuttavaa riemua, mutta muiden suhtautuminen ahdistaa. Oman yhteisön sisällä asioista voi puhua avoimesti, mutta koulussa kannattaa varoa. Kerronta tavoittaa hienosti nuorten kokemusmaailman.

Keppariharrastuksessa leikillinen elementti pysyy mukana. Monet hetket saavat suupielet hymyyn ja kyyneleen silmäkulmaan. Kun Aisku lausuu uuden keppihevosensa alkavan hieman riehua ja olevan luonteeltaan ”just sellainen vaativa”, ollaan lapsuuden tarinamaailmassa. Edesmenneille keppihevosille jätetään myös liikuttavia jäähyväisiä.

Treeniasenteesta taas kertovat Aiskun valmennuspuheet, joissa komennetaan tiukasti. Lopussa järjestettävässä flashmobissa kiteytyy ryhmän voima.

Typistetty versio

Selma Vilhunen oli Oscar-ehdokkaana lyhytelokuvallaan Pitääkö mun kaikki hoitaa?. Sen jälkeen syntyi ensimmäinen koko illan draamaelokuva Tyttö nimeltä Varpu, jossa kuvattiin teinitytön äitisuhdetta ja isän etsimistä. Tälle Hobbyhorse revolution on luonnollista jatkoa ja siinä näkyy draaman olemusta ymmärtävän ohjaajan ote.

Myös suhde herkässä iässä oleviin tyttöihin on luonnollisen välitön. He pystyvät puhumaan avoimesti vaikeistakin asioista.

Erinomaisessa dokumentissa harmittaa oikeastaan vain yksi asia. Siitä esitetään televisiota varten lyhemmäksi leikattu tunnin versio.

Televisiokanavien tiukkoihin ohjelmakarttoihin mahduttamisen takia tämä on normaali tapa, mutta Yle olisi voinut esittää tämän ohjelman myös joustavammalla Dokumenttiprojektin esityspaikalla, johon mahtuu hyvin puolitoistatuntinen versiokin.

Tai vielä parempi olisi ollut Docventures, jossa herkullisesta aiheesta olisi saatu aikaiseksi varmasti kiinnostava keskustelukin.

Hobbyhorse revolution su 15.10. klo 20.00 TV2

X