Dolly-lampaan tarina on dokumentti ensimmäisestä aikuisesta solusta kloonatusta lampaasta ja sen aiheuttamasta keskustelusta

Biologit, tiedemiehet, geneetikot ja eläinhoitajat kertovat pitkästä kloonausprosessista, jonka perimmäinen tarkoitus oli löytää hoitoja parantumattomiin sairauksiin kuten esimerkiksi Parkinsonin tautiin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vuonna 1996 pienessä skotlantilaisessa laboratoriossa syntyi kloonattu Dolly-lammas.

Biologit, tiedemiehet, geneetikot ja eläinhoitajat kertovat pitkästä kloonausprosessista, jonka perimmäinen tarkoitus oli löytää hoitoja parantumattomiin sairauksiin kuten esimerkiksi Parkinsonin tautiin.
Teksti: Pertti Avola

Prisma-tiededokumenttien sarjassa esitettävä BBC:n Horizon-kokonaisuuteen kuuluva ohjelma Dolly-lampaan tarina kertaa maailman kuuluisimpaan kloonattuun lampaaseen johtaneen tieteellisen prosessin sen tekijöiden omin sanoin.

Vielä 1980-luvulla skotlantilainen Roslin-instituutti oli Britannian ulkopuolella tuntematon. Kun laitokselta alettiin vaatia tuloksia ja tuottavuutta, se vaihtoi linjaa maatalouden tuottavuuden parantamisesta geenitekniikkaan.

Lopulta Roslinin tutkijat alkoivat kehitellä keinoa saada lampaat tuottamaan ihmisten sairauksien parantamiseen tähtäävää proteiinia.

Pitkäjänteinen tutkimus johti 1996 maailman ensimmäisen aikuisesta solusta kloonatun lampaan, Dollyn, syntymiseen. Läpimurto hätkähdytti ja loi kiistoja maailmalla, sillä se nosti esiin myös mahdollisuuden ihmisen kloonaamiseen.

Dolly tarjosi oven vaikeasti rappeuttaviin tauteihin suunnattujen uusien lääkkeiden kehittämiseen, mutta toistaiseksi työ ei ole juuri edennyt.

Ironista kyllä, Dollyn kehityksessä avainhenkilönä toiminut biologi Ian Wilmut sairastui itse Parkinsonin tautiin, yhteen niistä sairauksista, joihin Dolly-kokeiden oli tarkoitus tuoda helpotusta.

Dolly itse lopetettiin pahan keuhkosairauden vuoksi kuusivuotiaana. Se seisoo nykyään täytettynä Skotlannin kansallismuseossa Edinburghissa.

Prisma: Dolly-lampaan tarina, tiistai 26.7. klo 19.00, TV1

Lue myös: Voisimmeko luopua seksistä? Kloonautuminen olisi kätevämpää

X