Elokuva-arvio: Alma de Sant Pere -elokuvan perustana on luonteva dialogi ja hyvä näyttelijätyö

Viisi nuorta barcelonalaista tavoittelee suurta unelmaa, ensimmäistä omaa miljoonaa, aivan sama miten.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kun kiinteistökupla puhkeaa, kaikki romahtaa, eikä vastuitaan enää voi unohtaa.

Viisi nuorta barcelonalaista tavoittelee suurta unelmaa, ensimmäistä omaa miljoonaa, aivan sama miten.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Jarmo Lampela ohjasi viime vuosikymmenellä joukon pienimuotoisia elokuvia, joiden perusta oli luonteva dialogi ja hyvä näyttelijätyö. Samaan sarjaan kuuluu myös Espanjassa kuvattu draamaelokuva Alma de Sant Pere.

Se kertoo 30 ja risat kaveriporukasta, joka haluaa rikastua ennen keski-ikää. Porukalla tehdyt kiinteistökaupat kaatuvat kuitenkaan yllättäen talouskriisiin. Selviää, että raha ei olekaan kaikki kaikessa. Arkinen ote ja hetkessä liikkuva­ kameratyö vakuuttavat. Kertojaäänen olisi voinut jättää pois.

***½

Alma de Sant Pere, torstai 25.8. klo 23.30, Teema & Fem

X