Elokuva-arvio: Ben Affleckin ohjaama Live by Night sijoittuu Amerikan kieltolain aikaan

Jaa artikkeliTilaa Seura
Zoe Saldana ja Ben Affleck elokuvassa Live by Night.
Zoe Saldana ja Ben Affleck elokuvassa Live by Night. © Sub
Zoe Saldana ja Ben Affleck näyttelevät jälkimmäisen ohjaamassa rikoselokuvassa Live by Night, jonka tapahtumat sijoittuvat kieltolain aikaan.

Ben Affleckilla on takanaan jo neljä ohjaustyötä. Näistä hirtehinen poliittinen trilleri Argo (2012) on edelleen ylittämätön saavutus. Etupäässä kieltolain aikaan sijoittuva epookkitrilleri Live by Night on kova veto sekin.

Ohjaaja itse esittää elokuvassa pankkeja ryöstelevää lainsuojatonta, joka ei suostu kutsumaan itseään gangsteriksi. Asiat kuitenkin johtavat toiseen ja pian mies huomaa olevansa italialaismafian palkkalistoilla.

Elokuva esittää 1920- ja -30-lukujen Amerikan aikakautena, joka on täynnä väkivaltaa, rasismia, korruptiota ja uskonnollista kiihkoa. Lopussa heitetään kehiin vielä natsikorttikin. Ja kaikkea näitä itseään pettävä ihminen käyttää hyväkseen tavoitellessaan unelmiaan, purkaessaan tragediaansa tai toteuttaessaan henkilökohtaista kostoaan. Yhteydet nykypäivän todellisuuteen ovat selvät.

Ulkonaiselta ilmeeltään elokuva on vakuuttava. Ajankuva sykkii aitoutta ja kerronta rullaa. Affleck ei sen sijaan ole näyttelijänä parhaimmassa terässä.

****

Live by Night, la 29.8. klo 21.00 Sub

Lue myös: Elokuva-arvio: Eilen, tänään, huomenna – Lahjakas kaunotar Sophia Loren esittää kolmea erilaista italialaisnaista

X