Elokuva-arvio: Erään murhan anatomia on ehkä elokuvahistorian paras lakitupatrilleri

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Erään murhan anatomia
Pääosissa James Stewart, Lee Remick, George C. Scott, Ben Gazzara ja Eve Arden. © yle
Tiheätunnelmainen klassikko pikkukaupungin lakimiehestä, joka mutkikkaaksi käyvässä oikeudenkäynnissä puolustaa murhasta syytettyä upseeria.

Itävalta-Unkarin keisarikunnassa syntynyt, mutta Hollywoodissa uransa tehnyt Otto Preminger (1905-86) ohjasi kaikkiaan 35 elokuvaa, mutta vain muutama niistä on muistettava. 1940-luvulta sellaisia ovat Laura ja Langennut enkeli, 1950-luvulta Missä jalkakäytävä loppuu ja Erään murhan anatomia.

Robert Traverin romaaniin perustuva elokuva paitsi kiihdytti television lakisarjojen tulvaa, myös aloitti Premingerin uralla yhä pidempien ja paisutellumpien elokuvien sarjan, joista vain Myrskyä Washingtonissa (1962) on kelvollinen.

Mutta Erään murhan anatomialla Preminger osuu maaliin. Leffa on ehkä elokuvahistorian paras lakitupatrilleri. James Stewart on elementissään jo puoliksi eläkkeelle vetäytyneenä letkeänä asianajajana, joka ryhtyy puolustamaan murhasta syytettyä sotilasta. George C. Scott on piinkova syyttäjä ja tuomarin roolissa on oikea tuomari Joseph N. Welch.

Premingerin draama nappaa otteeseensa jo alusta, eikä hellitä hetkeksikään. Oikeuskäsittelyssä esiin nouseva raiskausteema oli 1950-luvun loppupuolella amerikkalaiselokuvassa vielä uskalias. Preminger käsittelee sitä realistisesti, mutta tyylikkäästi.

Hienon elokuvan kuorruttaa jazzin jättiläisen Duke Ellingtonin oivaltava musiikki.

*****

Erään murhan anatomia, perjantai 28.1. klo 23.40, Teema & Fem

X