
Elokuva-arvio: Antti Holma nähdään harvinaisessa kaksoisroolissa Cheekin Veljeni Vartija -elämäkertaelokuvassa
Vaikka Cheek-filmi on tehty megalomaanisten uratavoitteiden toteemiksi, se on omanlaisensa ja puhuttelevakin kertomus supertähdestä, jolla on todella kovat paineet.
Antti Holma tekee kaksoisroolin rap-artisti Cheekina eli Jare Tiihosena ja tämän kaksoisveljenä Jere Tiihosena.
Vaikka Cheekistä kertova Veljeni Vartija –filmi on tehty megalomaanisten uratavoitteiden toteemiksi, se on omanlaisensa ja puhuttelevakin kertomus supertähdestä, jolla on todella kovat paineet.
Skeptikkoja riitti, mutta ohjaaja JP Siili (Keisari Aarnio) onnistuu rap-maailman korskean koomisuuden lomasta tiivistämään aiheeksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön jyskyttävän voiman.
Lahden kaduilta stadionluokkaan paisunut räppiura oli Cheekille eli Jare Tiihoselle (Antti Holma) aina vain raastavampaa itsensä ylittämistä. Cheekin ja Holman kohdalla toteutuu jännästi meillä peräti harvinainen kaksoisrooli, sillä Holma näyttelee jatkuvasti samoissa otoksissa myös Jaren kaksoisveljeä Jereä.
**½
Veljeni Vartija, ke 19.5. klo 22.30, Nelonen