Kiinnostavimmat sarjakuvahahmot suoratoistopalveluissa juuri nyt: Gen V, Peacemaker ja Friikkilän pojat
Gen V ja Peacemaker ovat parasta mitä supersankarifani voi toivoa. Suoratoistoista löytyy myös huomattavasti kalkkunaisempaa sisältöä.
Asa Germannin esittämä Sam on eräs kaikkien aikojen voimakkaimmista supereista. Ongelma on, että hän on myös vakavien mielenterveysongelmien riivaama.
Kiinnostavimmat sarjakuvista tehdyt tv-sarjat perustuvat nyt antisankaruuteen ja hahmojen kompleksisuuteen. Sankari voi olla tollo tai ahdistunut, roisto puolestaan tyylikäs ja älykäs. Seuran tv-toimitus esittelee suoratoistojen tämän hetken kiinnostavinta tarjontaa.
Gen V
Kuluvan syksyn paras supersankarisarjakuva-aiheinen tv-sovitus. Mitä pidemmälle sarja etenee, sen kiinnostavammaksi se jatkuvasti muuttuu. Ensimmäisen kauden viides jakso saa katsoja tuntemaan, että kunpa tämä sarja ei koskaan päättyisi.
The Boys -sarjan spinoffina startannut Gen V esittelee maailmaa, jossa supervoimaisia ihmisiä on kohtuullisen paljon. Mutta toisin kuin supersankarit sarjakuvissa ja elokuvissa yleensä, he eivät ole saaneet voimiaan kukin erilaisissa eriskummallisissa tapahtumaketjuissa, vaan Vought-suurkorporaation seerumien ja -teknologioiden avulla. Voughtin virallinen tavoite on turvallisuus ja maailmanrauha, mutta kulissien takana läpeensä korruptoitunut yhtiö himoitsee vain rahaa ja valtaa.
Voughtin tärkein tuote on Seitsemän-supersankariryhmä, jonka jäsenet pitävät järjestystä yllä Amerikassa ja panevat terroristeja (ja siinä sivussa usein aivan tavallisia kansalaisia) tuhannen päreiksi.
Sekä The Boysin että Gen V:n sankarihahmojen suurin vihollinen ei siis ole mikään supervoimainen rikollinen, vaan pintapuolisesti laillisesti toimiva, kasvoton suuryhtiö. Mitä enemmän sen johtajilla on valtaa, sen varmemmin he ovat läpeensä korruptoituneita sosiopaatteja.
Gen V:n hahmot ovat parikymppisiä yliopisto-opiskelijoita, joiden opinahjo on pelkästään supervoimaisille yksilöille tarkoitettu. Jaksojen myötä käsitellään muun muassa muunsukupuolisuuden, suostumuksellisen seksin, itsemurhan ja syömishäiriöiden teemoja. Mukavaa on, että näitä ei kuitenkaan tuputeta kädenlämpöisinä väkisin alas katsojan kurkusta, vaan asiat liitetään taidokkaasti osaksi kunkin hahmon persoonaa.
Näyttelijöistä voi nostaa esiin useampia. Eräs heistä on legendaarisen Arnold Schwarzeneggerin poika Patrick Schwarzenegger, jonka huippuvoimakas hahmo Golden Boy on koko yliopiston rakastama, mutta sisäisten ristiriitojen rajusti riivaama tähti ja oletettu tuleva Seitsemän jäsen.
Toinen erottuva näyttelijä on Lizze Broadway, joka tekee intensiivisen roolin pikkuruiseksi kutistuvana ja jättiläiseksi kasvavana Little Cricketinä. Kolmas on Maddie Philips, jonka otteet monenlaisia traumoja kantavana ja muiden mieliä manipuloivana Cate Dunlapina ovat vaikuttavia.
Gen V Amazonin Prime Videossa.
Peacemaker
No niin, jos suoratoistoista pitäisi nimetä yksi sarja, joka kykenee laadullaan tasapäisesti haastamaan Gen V:n, se sarja on Peacemaker.
John Cenan esittämä Peacemaker ole pelkästään kiinnostavinta sarjakuvapohjaista tv-sarjaa juuri nyt, vaan jopa vuosikausiin.
John Cenan esittämä Peacemaker rentoutuu kollegansa Vigilanten (Freddie Stroma) kanssa ampumalla erilaisilla aseilla. Kuva: HBO MAX.
Peacemaker on supersankari, jonka kuuluisin sitaatti on: ”Rakastan rauhaa niin paljon, etten välitä, kuinka monta miestä, naista tai lasta minun täytyy tappaa sen saavuttaakseni”. Ja näin hän myös toimii – tai ainakin on toiminut, kunnes tämän uuden sarjan myötä osoittaa hieman kasvua ihmisenä.
Hahmo tuli suurelle yleisölle tutuksi jo vuoden James Gunnin ohjaamassa 2021 elokuvassa The Suicide Squad, nyt Gunn ja Cena antavat kaikkensa kahdeksanosaisessa suoratoistosarjassa. Ohjaaja Gunnin kruununjalokivi lienee Marvel Cinematic Universen Guardians of the Galaxy -trilogia, jossa vetävätempoinen kasarin pop- ja rockmusiikki kuuluu alusta loppuun mukaan toimintaan. Sitä samaa heijastelee voimakkaasti myös Peacemaker, jonka lempibändeihin kuuluu suomalainen Hanoi Rocks. Bändi mainitaan sarjassa pari kertaa ja viidennessä jaksossa Hanoin biisi 11th Street Kids on näkyvässä – tai pitäisikö sanoa kuuluvassa osassa.
Sarjan ilmestyttyä Gunn vieläpä twiittaili muutamaan kertaan, että Hanoi Rocks on hänen kaikkien aikojen lempibändejään.
Jo sarjan alkutunnari on niin hersyvän upea, että toisin kuin yleensä, katsoja ei halua skipata introa, vaan nähdä sarjan keskeiset hahmot tanssimassa hyvinkin kreisin kiehtovaan tapaan.
Sarjan juoni on kaiken tämän tyylikkyyden keskellä lähestulkoon toissijainen, mutta aivan kantava yhdelle kaudelle. Ensimmäisessä jaksossa vankilasta vapautuva Peacemaker värvätään mukaan salaiseen porukkaan, jonka tehtävä on estää avaruusolioiden soluttautumisinvaasio. Ammuskelun ohessa hassutellaan paljon, mutta turhan vitsikimaran tai alleviivaamisen puolelle ei onneksi ajauduta.
Rasismia käsitellään useammassa jaksossa, mutta ennen kaikkea mustan huumorin keinoin. Kun eräs sivuhahmo kritisoi Peacemakerin tappavan epäilyttävän paljon vähemmistöjen edustajia, Peacemaker – valkoinen heteromies – vakuuttaa tappavansa tästedes enemmän valkoisiakin.
Vielä monta päivää sarjan viimeisen jakson nähtyäni naureskelin itsekseni ja toistelin ”Activate human torpedo!” – katsokaapa sarja rauhassa loppuun asti, niin ymmärrätte miksi.
Peacemaker HBO Maxilla.
The Freak Brothers
On vaikea kuvitella sitä jytinää, jolla aikuisille suunnattu kulttiklassikkosarjakuva Friikkilän veljekset kolisi aikoinaan tajuntaani, kun 12-vuotiaana löysin albumit Kiskon kirjastosta.
Syksyllä 2023 huomasin, että kuin varkain HBO Maxille oli ilmestynyt kaksi kautta ja yhteensä kuusitoista jaksoa Läski-Freddyn, Vapaavarsi-Franklinin ja Phineaksen (sekä Läski-Freddyn kissan) seikkailuja nimellä The Freak Brothers.
Kuvassa Friikkilän pojat ovat hankkineet uutta mystistä huumetta. Sen käyttäminen saa heidät aikamatkalle, joka on ehkä totta, ehkä heidän kuvitelmaansa. Kuva: HBO MAX.
Animaation suurin ongelma on, että kunnollisen juonen sijaan jaksoissa nähdään kovalla tykityksellä yksittäisiä vitsejä ja hassuja asioita. Tunnetilojen kuvaamiselle ei ole aikaa, kun koko ajan ilmeisesti täytyy tapahtua jotain. Kaiken kaikkiaan mieleen tulee jatkuvasti Family Guy, jonka tyyppinen alatyylinen epäkorrekti verbaalinen slapstick on vain niin nähty.
Siinä missä Gen V kykeni lunastamaan The Boysin asettamat kovat odotukset ja Peacemaker pystyi yllättämään katsojan todella positiivisesti, on The Freak Brothers ikävä kyllä pakko laskea pienimuotoiseksi pettymykseksi. Ei se aivan surkea ole, mutta ei myöskään missään nimessä pärähdä läheskään yhtä lujaa kuin Friikkilän veljesten sarjakuvat aikoinaan.
Ja jos haluaa ajatella positiivisesti, niin ehkä animaatiosarja tuo vanhojen kunnon sarjakuvien pariin aivan uusia lukijoita.
The Freak Brothers HBO Maxilla.
+ Kalkkuna-specialissa Kapteeni Amerikka ja Rämeen olento
Edellä mainittujen sarjojen lisäksi suoratoistoon lävähti syksyllä myös kaksi sarjakuviin perustuvaa vanhaa elokuvaa, kummatkin Prime Videoon.
Captain American ensi-iltavuosi oli Britanniassa 1990, mutta pääsi Yhdysvalloissa julki vasta kesällä 1992. Swamp Thing – mies suolta puolestaan on vuodelta 1982. Kapteeni Amerikan hahmon tuntevat toki kaikki, Swamp Thing puolestaan on Suomessakin monissa lehdissä ja erikoisjulkaisuissa nähty Rämeen olento.
Vuonna 2019 valmistui muuten yhden kauden mittainen Swamp Thing -sarja, joka oli HBO Maxilla, mutta on nyt jo poistunut sieltä. Sarja oli aivan kelvollinen, mutta ei ikävä tule saamaan koskaan jatkoa.
Nämä Prime Videon pienen budjetin elokuvat ovat pysyneet piilossa monilta suomalaisilta sarjakuvaleffojen harrastajiltakin, ja aivan hyvästä syystä. Nykyhetkestä käsin on tosin vaikea arvioida elokuvien iskevyyttä omana aikanaan, mutta kyllä niiden yleistunnelma on niin kalkkunainen, että niiden huonous on ymmärretty jo silloin. Moni Marvelin hahmoista tehty leffahan oli umpisurkea ennen 2000-luvun alussa alkanutta MCU-universumia.
Näissä leffoissa Kapteeni Amerikka kamppailee arkkivihollistaan, natsijohtaja Punakalloa vastaan, kun taas Swamp Thing pölkkyilee rikollisjoukkion kiusana rämeellä – totta kai.
Kummankin leffan maskeeraus ja erikoistehosteet saavat katsojan siristämään silmiään. Se ei johdu yksinomaan aikakaudesta, sillä kyllä osaavat osaajat ovat tehneet nykynäkökulmastakin aivan hyviä scifipläjäyksiä vähintään 1970-luvulta alkaen. Syyttävä sormi on siis pakko osoittaa tekijöiden osaamattomuuteen.
Keskiverrolle viihdekuluttajalle nämä kaksi elokuvaa ovat liian huonoja siihen, että niihin voisi hektisessä postmodernissa elämässä käyttää puolitoista tuntia. Mutta todelliselle sarjakuvaleffojen harrastajalle ne ovat eräänlainen must-see. Niitä katsellessaan voi kokea monenlaisia tunteita, joista yksi on tyytyväisyys siihen, että nykyään sentään sarjakuvahahmoista osataan tehdä todella hyviä sarjoja ja elokuvia.