”I am not Your Negro” on purevan kriittinen dokumenttielokuva rotuerottelusta

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Yle Kuvapalvelu
Afroamerikkalaisten kansalaisoikeustaistelua käsittelevät tekstit James Baldwinin jäämistöstä heräävät uuteen elämään esseemäisessä dokumentissa.

Yhdysvaltain lähihistoria, afroamerikkalainen kulttuuri, rotuerottelun perintö, rasismin vastustus, kansalaisoikeusliikkeen nousu.

Suuret teemat yhdistyvät Raoul Peckin ohjaamassa esseistisessä dokumentissa I Am Not Your Negro (USA – Ranska – Belgia – Sveitsi 2016), jolla on poikkeuksellinen syntytausta.

Kirjailija James Baldwinin (oik.) raakileeksi jääneestä teoksesta syntyi lopulta iskevä, rotuerottelua käsittelevä dokumenttielokuva. ©YLE KUVAPALVELU

Ohjelma pohjautuu afroamerikkalaisen kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan James Baldwinin (1924–87) keskeneräiseksi jääneeseen käsikirjoitukseen, joissa hän muisteli kansalaisoikeustaistelun vuosia ja sen murhattuja merkkihahmoja Medgar Eversiä, Malcolm X:ää ja Martin Luther Kingiä.

Dokumentissa näitä tekstejä, mutta myös Baldwinin muita ja varhaisempia kirjoituksia lukee aikamme afroamerikkalaisista elokuvatähdistä suosituimpiin kuuluva, ikään kuin kulttuuriseksi isähahmoksi noussut näyttelijä Samuel L. Jackson.

Hänen kouliintunut äänensä ja korostetun maltillinen ulosantinsa muodostavat välillä kuin vastakohdan Baldwinille itselleen, joka nähdään päättäväisesti julistavana ja viisaasti keskustelevana, mutta myös varuillaan olevan tuntuisesti ympärilleen pälyilevänä sorrettujen puolestapuhujana.

Kirjailijan hontelon olemuksen kehonkieli muistuttaa moninkertaisista marginaaleista; Baldwin oli myös homoseksuaali, joka löysi turvallisen ja hyväksyvän elinympäristön Ranskasta. Pariisiin hän muutti jo 1940-luvun lopulla ja menehtyi lopulta syöpään Provencen kuulussa taiteilijoiden suosimassa kylässä Saint-Paul-de-Vencessä, jossa oli asunut vuodesta 1970.

Aikaansa edellä

Baldwinin vuonna 1953 ilmestynyt ja tuoreeltaan myös suomennettu esikoisromaani Mene ja kerro se vuorilla oli osin omaelämäkerrallinen kehityskertomus harlemilaisen nuorukaisen kasvuvuosista.

Aikaansa edellä ollut rodun, sukupuolen ja sukupuolisuuden käsittely syveni myöhemmissä romaaneissa sekä lukuisissa yhteiskunnallisissa esseissä. Kirjailijan ystäväpiiriin kuului aina huomattavan paljon aikansa merkittävimpiä taiteilijoita ja yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden kanssa hän seurusteli paitsi Ranskassa, myös Yhdysvalloissa, jonne usein palasi.

Osa näistä yhteyksistä tulee esiin dokumenttiohjelmassa, jossa Baldwin – siis Jacksonin äänellä – kertoo tunnoistaan. Ohjelma yhdistää taitavasti kertojan monologia ja dokumenttifilmejä, muistettavia elokuvakatkelmia ja (Suomessa ennen näkemättömiä) televisiokeskusteluja, musiikin ulottuessa aina Big Bill Broonzystä Kendrick Lamariin.

Monia palkintoja voittanut elokuva oli vuosi sitten Oscar-ehdokkaana pitkien dokumenttielokuvien sarjassa. Voiton vei toinen yhdysvaltalaista yhteiskuntaa ja rotukysymyksiä tutkinut työ, O. J. Simpson -aiheinen mammutti O.J.: Made in America.

I Am Not Your Negro, su 4.3. klo 12.00 Teema & Fem

 

X