Sepe Superliero on ihastuttava satu hyvyyden voimasta

Pirteästi animoitu Sepe Superliero on ihastuttava puolituntinen satu pieneläinten välisestä solidaarisuudesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© Magic Light Pictures Limited / Yle

Pirteästi animoitu Sepe Superliero on ihastuttava puolituntinen satu pieneläinten välisestä solidaarisuudesta.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Julia Donaldson on brittiläinen lastenkirjailija, joka tunnetaan muun muassa Matti Maantierotasta, Mörkylistä ja Leo Lohikäärmeestä. Näistä jokainen on päätynyt elokuvan tai televisiosarjan hahmoksi. Kynäilijän hieman tuntemattomampi veijari on Superworm, joka suomeksi on käännetty Sepe Superlieroksi.

Loppuosa antaa ehkä hieman väärän luonnehdinnan hahmolle. Sepe ei nimittäin ole mikään liero vaan kaikin puolin rehti mato. Hän on pitkä ja vahva ja aina valmis auttamaan ja viihdyttämään kotiruohikkonsa kanssaeläimiä. Tämän vuoksi muutkin ovat sitten valmiita auttamaan Sepeä, kun tämä joutuu hankaluuksiin, tällä kertaa ilkeän velhon kynsiin.

Hyvyydellä saa aikaan paljon enemmän kuin pahuudella, elokuva muistuttaa. Oman lisänsä kertomukseen tuo runomittaan kirjoitetut repliikit, joiden soljuvaa nuottia on riemastuttava kuunnella.

Sepe Superliero, sunnuntai 1.1. klo. 18.00, Teema & Fem

X