Suhde²-sarja käsittelee normista poikkeavia parisuhdemalleja – Juontaja-toimittaja Essi Lamppu kannattelee kokonaisuutta

Jaa artikkeliLähetä vinkki
© Ylen kuvapalvelu
© Ylen kuvapalvelu
Suhde²-sarjassa käydään ennakkoluulottomasti läpi perinteisestä poikkeavia rakkaussuhteita.

Emmillä on pitkäaikainen avoin suhde. Jussi suhtautuu rauhallisen hyväksyvästi siihen, että hänen kumppaninsa Sara haluaa perinteisen parisuhdeseksin lisäksi harrastaa kinkkisempiä seksiseikkailuja. Kaikki kertovat avoimesti tunteistaan ja ratkaisuistaan kuusiosaisen Suhde²-sarjan avausjaksossa.

Ohjelmaidean kehittänyt toimittaja Essi Lamppu (kuvassa) saa – toki yhdessä muun toteutuksen ja oleelliset poimivan leikkauksen kanssa – oleellisen esiin. Ja nyt kehu. Lampulla on luontaista karismaa ja kykyä jutella henkilökohtaisia pohdiskelujaan myös yksin, suoraan kameralle, sekä heittäytyä samalla jopa kekseliään hauskaksi. Harvinaista herkkua, joka ei todellakaan onnistu kaikilta yrittäjiltä!

Juontaja-toimittajan rooli nousee poikkeuksellisen tärkeäksi ja kokonaisuutta kantavaksi, sillä henkilökohtaisia ihmissuhteitaan avaavilta vierailta ei voi edellyttää ammattimaista itseanalyysiä. Lampun ja jututettavien suhde vaihteleekin seuraavissa jaksoissa; sisällöllinen tasapaino vaatii herkkää säätöä.

Suhde², maanantai 24.1. klo  19.15, TV2 

X