
Uusi Sherlock lähtee uusintakierrokselle ja neljäs kausikin julkaistaan Yle Areenassa
Sir Arthur Conan Doylen luomus, Sherlock Holmes, on aina ollut eriskummallinen ja edellä aikaansa.
Palkittu Sherlock Holmes -sarja sijoittuu nykyaikaan.
Yle aloittaa TV1:llä Uusi Sherlock -sarjan uusintakierroksen alusta lähtien. Samaan aikaan Yle Areenaan tulevat katsottaviksi sarjan kaikki jaksot, myös kotimaisilla kanavilla ennen esittämätön neljäs kausi.
Neljäs kausi valmistui jo 2017. Sarjan fanit ovat siitä pitäen toivoneet viidettä kautta tarinan jatkoksi, mutta toistaiseksi sellaista ei ole luvassa. Syyksi on arvailtu sitä, että Sherlockin roolista elokuvatähdeksi pongahtanut Benedict Cumberbatch on liian kiireinen muiden töidensä kanssa.
Cumberbatch on itsekin myöntänyt, ettei välttämättä haikaile takaisin läpimurtorooliinsa.
”Sarjan tekeminen oli todella hauskaa, ja käytän tässä tarkoituksella mennyttä aikamuotoa. Koskaan ei pidä sanoa ’ei koskaan’, mutta tällä hetkellä sarja on menneisyyttä”, Cumberbatch sanoi maaliskuussa Santa Barbaran kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa.
Cumberbatch palkittiin festivaaleilla pääroolistaan Jane Campionin lännenelokuvassa The Power of the Dog, joka on katsottavissa Netflixissä. Sama rooli toi hänelle myös Oscar-ehdokkuuden.
”Roolihahmoni on vastenmielinen, ja hänen käytöksensä on vaarallista sekä hänelle itselleen että muille. Tämän taustalla on kuitenkin polttava kipu, jonka tutkiminen on tärkeää”, Cumberbatch analysoi leffarooliaan.
Uusi Sherlock, lauantai 4.6. klo 15.20, TV1