Anna-lehti: Saija Tuupanen ajoi itsensä jopa sairaalakuntoon tavoitellessaan täydellisyyttä

Jaa artikkeli
Saija Tuupanen
Saija Tuupanen opettelee elämän tasapainottamista yhä. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Saija Tuupanen on ymmärtänyt vasta viime vuosina, miten pitää huolta itsestään. Klassinen ylisuoriutuja ajattelee aina muita ennemmin kuin itseään ja vaatii itseltään välillä liikoja.

Saija Tuupanen, 39, kohtasi sisäiset ja ulkoiset paineet jo teini-iässä, hän kertoo Anna-lehden haastattelussa.

Ala-asteella pyöreää Tuupasta kiusattiin. Hän pudotti reilusti painoa yläasteelle siirtyessään ja kiusaaminen loppui. Hoikkuus ja kiusaamisen loppuminen olivat kuin palkinto kovasta työstä.

Ammattikoulun aloitettuaan Tuupanen sairastui bulimiaan. Sairaus hallitsi hänen elämäänsä monta vuotta, kunnes ystävä puuttui asiaan. Myös kouluterveydenhoitaja sai tietää bulimiasta, sillä Tuupanen pyörtyi koulussa oksentelun takia.

”Toipuminen alkoi, kun pystyin myöntämään asian ja kertomaan vanhemmilleni”, Tuupanen sanoo.

Vuonna 2003 Tuupanen kruunattiin tangokuningattareksi. Keikkatahti otti koville ja näkyi myös kropassa. Hän sai kuulla huomautuksia pyöristymisestä, mikä tietysti syömishäiriöisestä Tuupasesta tuntui pahalta.

”Olen hyväksynyt vuosien mittaan, etten koskaan parane syömishäiriöstä lopullisesti. Aina välillä se nostaa päätään ajatuksissani. Joskus minulle tulee syyllinen tunne, jos olen syönyt liikaa”, Tuupanen kertoo.

Hän on kuitenkin kiitollinen siitä, että iän myötä ulkonäköpaineet ovat hellittäneet. Sisäinen terveys on tullut tärkeämmäksi kuin ulkoiset muodot. Apua hän on saanut myös terapiasta.

Suorituskeskeisyys meni liian pitkälle

Liikunta on Saija Tuupaselle erittäin tärkeää. Hän on ollut lapsesta asti aktiivinen ja nykyäänkin juoksee, tekee porrastreenejä ja käy kuntosalilla viikoittain.

Tuupanen myöntää, että aina liikunta ja terveellinen elämäntapa eivät vain tue hyvinvointia. Suorituskeskeiseksi ja itselleen ankaraksi itseään kuvaileva Tuupanen on esimerkiksi pakottanut itsensä urheilemaan silloinkin, kun kova keikkatahti olisi vaatinut lepäämään.

”Kymmenen vuotta sitten lähdin kiertueella ollessani ennen keikkaa kuntosalille ja pyörryin sinne. Minut vietiin ambulanssilla sairaalaan ja kävi ilmi, että väsymys oli aiheuttanut rytmihäiriöitä. Jouduin perumaan keikan ja olemaan pari viikkoa pakkolevossa”, Tuupanen muistelee Anna-lehdessä.

”Sen jälkeen olen kuunnellut kehoani ja jaksamistani herkemmällä korvalla. Enää en edes yritä lähteä treenaamaan, jos kroppani on väsynyt.”

Hyvinvointia tukee myös luonto. Lapsuutensa vehreiden metsien keskeltä Tuupanen löytää turvapaikkansa. Hän on kotoisin Pohjois-Karjalasta Tuupovaaran kylästä. Koti-ikävä iskee vieläkin aika ajoin kovaa.

”En unohda niitä hetkiä, kun sain ihan naperosta asti olla isäni kanssa istuttelemassa uusia metsiä. Isä kertoi tarinoita siitä, miten puiden taimenet olisivat tarkoitettu jonakin päivänä minun lapsilleni.”

Koti-ikävää ei ainakaan lievitä se, että esiintyvällä artistilla harvoin on vapaata juhlapyhinä. Tuupanen tuntee olevansa aina se perheenjäsen, joka jää paitsi yhteisestä ajasta.

Lepo, työnteko ja liikunta tasapainossa

Laulaja Saija Tuupasen sekä hänen puolisonsa stand up -koomikko Sami Hedbergin työt katosivat vauhdilla korona-aikana.

”Tuimme toisiamme. Molemmat kannattivat vuorollaan, kun toisella oli vaikeampi päivä. Kriisi on hitsannut meitä entistä enemmän yhteen – olemme vahvempia kuin koskaan aiemmin.”

Pandemia antoi myös aikaa ajatella. Miten lepo, työnteko ja liikunta sovittuvat tasapainoisesti yhteen?

”Olen ollut pienestä asti suorittaja ja ahkeruuteen on kannustettu. Se piirre tuskin koskaan karisee minusta pois”, Tuupanen pohtii.

Muutama vuosi sitten hän ajoi itsensä äärimmilleen liian suurella työmäärällä. Silloin paluu terapiaan oli oikea ratkaisu.

”Terapia oli vain minulle tarkoitettu, suljettu paikka. Siellä opin, että pahakin tunne menee aina ohi.”

Saija Tuupasen on ollut vaikea opetella kieltäytymään tarjotuista keikoista, vaikka työmäärä on kasvanut liian suureksi. Oman hyvinvoinnin takia se on kuitenkin ollut välttämätöntä.

Lue lisää Anna-lehden numerosta 29/2021! Lehdessä lisää Tuupasen ajatuksia perheestä, ystävistä ja terveellisistä elämäntavoista. 

Lue myös: Korona teki arjesta yhteisen – Saija Tuupanen ja Sami Hedberg: ”Olemme olleet yhdessä ympäri vuorokauden lähes kolme kuukautta”

X