Elämä vei konkurssin läpi, ministeriksi ja maailmalle – Nyt Elisabet Rehn, 88, palasi kaupungista rakkaaseen kotiinsa: ”Olen keksinyt keinot selvitä”
Kun Elisabeth Rehn muutti kaupunkikaksioon pari vuotta sitten, hän huomasi pian, että oma rakas talo Kirkkonummen Hilassa on ainoa oikea koti. Rakkaus luontoon on kannatellut häntä monessa vaikeassa tilanteessa nuoresta asti.
Elisabeth Rehn on palannut kotiinsa Kirkkonummelle. Ympäröivistä metsistä on vuosien saatossa tullut hänelle tärkeitä.
Kirkkonummelaisen omakotitalon ympäristöstä löytyy nopealla vilkaisulla ainakin viisi linnunpönttöä. Ministeri Elisabeth Rehnin takapihalla käy vilske, kun linnut nokkivat talipalloja ja pyrähtävät lintulaudoille. Luonto on aivan käden ulottuvilla.
Ikänsä puolesta Elisabeth, 88, on ollut jo pitkään eläkkeellä, mutta todellisuudessa hän on yhä aktiivinen ja myös mukana erilaisissa eläkeläisyhdistyksissä. Puhepyyntöjä tulee vastaan tiiviisti, ja usein hän suostuu, oman jaksamisensa mukaan.
Elisabeth arvelee, ettei oikein mahda omalle puuhakkaalle luonteelleen mitään. Monessa hän onkin ollut mukana: Rkp:n kansanedustajana, puolustus- ja tasa-arvoministerinä sekä YK:n alipääsihteerinä ja ihmisoikeustarkkailijana. Presidentinvaaliehdokkaana Elisabeth Rehn on ollut kahdesti.
Vaikka ura vei ympäri maailman, sydän pysyi Kirkkonummen metsissä ja oman pihan puissa. Siellä Elisabethin mieli lepäsi silloinkin, kun hän työssään kohtasi raskaita asioita.
Täällä hänet pitää edelleen luonne, jota lapset ja lapsenlapset kuvailevat itsepäiseksi.
”Jatkosodan aikana olin innokas pikkulotta”
”Synnyin ja vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Mäntsälässä. Isäni Andreas Carlberg oli siellä kunnanlääkärinä. Äitini Ruth hoiti minua ja sisariani Ullaa ja Gunnelia kotona. Olin perheemme nuorimmainen.
Isäni sisaret säälivät häntä ja pohtivat, miten hän pärjäisi kolmen tyttären kanssa. Mutta hyvin me menestyimme.
Ulla oli voimahahmo Helsingin kunnallispolitiikassa, hän kuoli viime kesänä 94-vuotiaana. Gunnel, 91, toimi Kauniaisten kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Nyt hän asuu palvelutalossa.
Ja olenhan minäkin häärännyt politiikassa. Mäntsälän lähtökohdat taisivat olla varsin hyvät.
Asuimme Lepola-nimisessä talossa, jossa oli suuret asuintilat, yksitoista uunia, kunnanlääkärin vastaanotto ja valtava puutarha. Meillä oli kolme perunamaata, sarat kynnettiin naapurin hevosen avulla.
Jo ihan pikkutytöstä asti opin auttamaan vanhempiani kaikissa arjen askareissa. Talvisota syttyi, kun olin nelivuotias. Silloin en voinut olla juuri avuksi, mutta jatkosodan aikana olin jo innokas pikkulotta.”
Elisabeth Rehn muistaa jännityksen tanssilattialla
”Voimakas kotimaan puolustamisen tahto syttyi noina vuosina kaikkiin suomalaisiin iästä riippumatta. Muistan erityisesti, miten lähetimme rintamalle joulupaketteja: villasukat ja kahvin korviketta. Sain myöhemmin pitkän kiitoskirjeen tuntemattomalta 20-vuotiaalta sotilaalta, joka oli ollut seitsemän kuukautta rintamalla.
Kymmenvuotiaana minut lähetettiin vanhempien sisarteni tapaan oppimaan paremmin äidinkieltäni ruotsinkieliseen kouluun Kauniaisissa. Sen yhteydessä toimi oppilaskoti.
En ikävöinyt kotiin. Sopeutuminen oli helppoa, koska siskoni olivat jo siellä ja ikään kuin turvasivat selustaani.
Sodan jälkeen ei juuri matkustettu, joten pääsimme kotiin vain pidemmille lomille, jouluksi ja pääsiäiseksi. Äiti toi meille toisinaan kaikenlaista hyvää syötävää, kuten kananmunia. Sodan jälkeisinä vuosina kouluruoka oli suoraan sanottuna aika kamalaa.
Teini-ikäisenä iloitsin tanssijaisista eli ”dansiksista”, jotka järjestettiin yhdessä poikien oppilaskodin kanssa. Muistan edelleen sen jännityksen, kun mietimme muiden tyttöjen kanssa, tulevatko ihastuksemme kohteet hakemaan meitä tanssilattialle.”
Puoliso Ove Rehn – Rakkaus leimahti koulussa
”Tapasin tulevan puolisoni Ove Rehnin jo koulussa Kauniaisissa, ja myöhemmin opiskelimme molemmat Svenska Handelshögskolanissa. Menimme naimisiin lokakuussa 1955 ja muutimme ahtaaseen 50 neliöiseen kaksioon Etelä-Haagaan.
Olimme kuitenkin sopineet, että en kulkisi vatsa pystyssä Hankenilla, joten otin välivuoden opintoihini. Veronican syntymän jälkeen suoritin opintoni loppuun ja valmistuin diplomiekonomiksi vuonna 1957.
Perheemme kasvoi nopeasti. Joakim syntyi vuonna 1958, ja vain reilua vuotta myöhemmin tuli Charlotta. Tilat kävivät niin ahtaiksi, että muutimme kadun toiselle puolelle hieman isompaan kotiin. Siellä asuessamme syntyi Johan vuonna 1962.”
Touhukas äiti, joka ansaitsi hyvin
”Sain avukseni Väestöliiton kotisisar-harjoittelijoita, jotka auttoivat lastenhoidossa ja arjen askareissa. Minä puolestani opetin heille huushollin pyörittämistä.
Harjoittelijat asuivat vuoron perään luonamme, ja heillä oli oma huone. Niinpä pojat jakoivat yhden huoneen ja tytöt toisen.
Se oli kivaa aikaa. Meillä oli vilkas seuraelämä muiden lapsiperheiden kanssa. Samanlainen elämänmeno jatkui, kun muutimme Kauniaisiin omakotitaloon vuonna 1968.
Olin hyvin touhukas. Työskentelin Oven perustamassa yrityksessä, opetin ammatinvalintaa vanhassa koulussani Kaunaisissa ja ryhdyin Tupperware-astioiden maahantuojaksi. Myin tuotteita myös itse. Parhaimmillaan minulla oli 90 esittelijää ja ansaitsin hyvin.
Ove toimi jalkapalloseura Grankulla IFK:n puheenjohtajana. Elämä pyöri jalkapallon ja lasten koulun ympärillä.”
Konkurssi vei torppaan – ”Taulut haettiin seiniltä ja kotimme myytiin”
”Kauniaisissa teimme kovasti töitä, järjestelimme juhlia, matkustelimme ja elimme hyvää elämää – ja samalla ehkä yli varojemme. Vuonna 1980 Oven sisustustarvikkeita maahantuonut yritys meni konkurssiin. Menetimme koko omaisuuteemme. Taulut haettiin seiniltä ja kotimme myytiin.
Olimme vuokranneet ensimmäisen kesämökkimme Kirkkonummen Hilasta jo vuonna 1962, ja myöhemmin rakennutimme sinne ison huvilan, josta tuli kotimme. Konkurssin vuoksi sekin piti myydä.
Muutimme alkeellisiin oloihin ystäviemme pieneen purkukuntoiseen vuokratorppaan. Tietysti kohtalomme riipaisi, mutta kiristin hampaani yhteen. Tilanteelle ei voinut mitään, ja hyväksyin sen. En ole koskaan ollut katkera.
Poliittinen urani oli käynnistynyt vuonna 1979, kun nousin eduskuntaan Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana. Saimme velat maksettua lopulta, kun olin Euroopan parlamentin jäsen ja siellä maksettiin hyvää palkkaa.
Saimme vuokrata maata Hilasta. Vuonna 1983 marssin pankinjohtajan puheille ja tiedustelin, uskoisiko hän minuun niin paljon, että myöntäisi lainan. Vastaus oli myöntävä. Rakennutimme tontillemme omakotitalon, jossa asun edelleen.”
Elisabeth Rehn asui Sarajevossa kaksi vuotta: ”Se on minulle edelleen koti”
”Vuonna 1998 YK:n pääsihteeri Kofi Annan kutsui minut erityisedustajakseen Bosnia-Hertsegovinaan YK:n alipääsihteerinä. Olin vuodesta 1995 työskennellyt YK:n ihmisoikeusraportoijana entisessä Jugoslaviassa: Serbiassa, Kroatiassa, Makedoniassa, Montenegrossa, Kosovossa ja Bosniassa.
Asuin Sarajevossa kahden vuoden ajan. Se on minulle edelleen koti. Sarajevossa rakastuin paikallisiin ihmisiin, heidän vieraanvaraisuuteensa ja iloisuuteensa. Samalla vihasin heitä siitä, miten julmasti he tappoivat sodassa ihmisiä.
Aluksi kotini oli ensimmäisessä kerroksessa, ja otin tavakseni syöttää parvekkeelle tulevaa mustaa kissaa.
Eräänä päivänä se löytyi tapettuna kotini edustalta. YK:n turvallisuustyöntekijät tulkitsivat sen uhkaukseksi.”
”Ihailin villihevosia ja makasin ruohikolla kukkasten seassa”
”Esikoisemme, myös kansanedustajana työskennellyt Veronica Rehn-Kivi syntyi vain muutama kuukausi häiden jälkeen. Onneksi vanhempani olivat ymmärtäväisiä ja kohtasivat mäntsäläläisten utelut suoraselkäisesti totuuden kertoen.
Kofi Annan suuttui ja huolestui turvallisuuteeni puolesta. Minun oli pakko muuttaa isompaan asuntoon, jossa oli jatkuva vartiointi. Tilaa oli enemmän ja pystyin entistä paremmin kutsumaan perhettä ja ystäviä luokseni käymään. Vierailut ilahduttivat aina.
Minulle oli tärkeää kulkea vapaasti ihmisten seassa enkä sallinut näkyvää turvaa lähelläni. Viikonloppuisin ajoin omalla autollani ihanille korkeille vuorille. Ihailin villihevosia ja makasin ruohikolla kukkasten seassa.
Miinavaaran vuoksi liikuin aluksi luonnossa paikallisen vuorikiipeilyseuran mukana. Mukavalla porukalla oli aina mukana leivonnaisia ja Loza-viinaa.
Kävin Sarajevossa viimeksi juuri ennen koronapandemiaa. Silloin eräs tuntematon ihminen pysäytti minut kadulla ja sanoi: ”Rouva Rehn, tervetuloa kotiin!”
Päätös hassutukselle, paluu Kirkkonummelle
”Lapseni ja lapsenlapseni ovat kantaneet huolta pärjäämisestäni Kirkkonummella. Pihamaan ylläpito vaatii monenlaista huoltoa: ruohonleikkuuta, lehtien haravointia ja talvisin lumitöitä. Kylmillä keleillä postilaatikolleni vievästä tiestä tulee aika liukas.
Olen keksinyt keinot selvitä. Esimerkiksi syksyisin haravoin lehdet pressulle, hinasin sen pöpelikköön ja kippasin lehdet sinne.
Läheisteni mieliksi vuokrasin pari vuotta sitten Kauniaisista pienen kaksion. Ajatuksena oli oleilla siellä silloin, kun minulla olisi enemmän menoja Helsingissä.
He kai toivoivat, että tykästyisin kaupunkiasumiseen. Mutta siinä kävi niin, että kaksio oli melko lailla tyhjillään ja minä vietin aikani edelleen Hilassa.”
”Täällä Hilassa on minun kotini”
”Viime vappuna päätin, että nyt tämä hassutus saa päättyä. Irtisanoin vuokra-asuntoni ja palasin kokonaan Kirkkonummelle.
Lapseni ja lastenlapseni eivät oikein pitäneet siitä, heidän mielestään tein suuren virheen. Mutta en mahda sille mitään, ettei minulle riitä katujen tuijottaminen kolmannen kerroksen asunnosta.
On hienoa, että kaupat ovat kaupungissa lähempänä, mutta en tarvitse juuri mitään. Ajan edelleen itse autoa ja käyn kaupassa reilun kymmenen kilometrin päässä silloin, kun jääkaappi näyttää tyhjältä.
Ympäröivästä luonnosta ja metsistä on vuosien saatossa tullut minulle tärkeitä. Täällä Hilassa on minun kotini enkä ole lähdössä täältä minnekään. Olen päättänyt pärjätä.”
Lue myös: Elisabeth Rehn: ”Ove oli vankin tukijani”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/2024.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti