Esko Eerikäinen eli vaarallisen lapsuuden, mikä teki hänestä paremman isän – ”Tyttäreni ei tarvitse selvitä yksin mistään”
Kolumbiassa kasvaneen juontaja Esko Eerikäisen isä lähetti pienen poikansa yksin Suomeen serkkujensa luo asumaan 80-luvulla. Syksyllä Esko taas saatteli äitinsä takaisin kotimaahansa.
Esko Eerikäisen elämä mullistui, kun hän muutti 10-vuotiaana yksin Suomeen Kolumbiasta.
Radio- ja tv-juontaja Esko Eerikäinen, 50, muistelee elämänsä käännekohtaa Seuran haastattelussa. Kolumbiassa syntynyt Eerikäinen muutti Suomeen 10-vuotiaana.
Kolumbialainen äiti, suomalainen isä
”Synnyin Bogotássa Kolumbiassa. Meillä oli iso asunto, jossa asusteli myös kolumbialaisen äitini yksi siskoista ja välillä myös äidin veli. Kotona oli koko ajan muitakin kuin vain ydinperheemme, eli minä, äitini, suomalainen isäni ja siskoni.
Äitini oli kotiäiti, mutta insinööri-isäni teki paljon töitä. Hän perusti kaksi yliopistoa ja toimi kunniakonsulina. Isä oli puku ja salkku -mies. Hän oli osakkaana esimerkiksi kultakaivosyrityksessä, ja muistan, miten jännää oli olla mukana kaivoksella kypärä päässä.
Minulla oli myös veli, mutta hän kuoli kaksivuotiaana äidin vielä odottaessa minua. Hän hukkui isovanhempieni talossa. Veljeni kuolema oli traaginen juttu, enkä ole koskaan kuullut äitini puhuvan siitä, enkä ole itsekään halunnut sitä penkoa.”
Verisestä Kolumbiasta turvaan Suomeen
”Koko 80-luku oli Kolumbiassa veristä aikaa Pablo Escobarin takia. Olimme perheessä puhuneet siitä, että minut voisi lennättää serkkujen luokse Suomeen turvaan, sillä Kolumbiassa ammuttiin ihmisiä ja räjäyteltiin autopommeja joka päivä. Lähdin Kolumbiasta keväällä 1984 ollessani kymmenen.
Isäni oli sinä keväänä ollut maailmannäyttelyn Suomi-osastolla ja keksi, että minut voisi lähettää Suomeen tapahtumassa olevien puolalaistuttujen mukana. Kaikki kävi lopulta hyvin nopeasti. Yhtäkkiä minulle piti hommata suomalainen passi ja lentoliput, jotka olivat siihen aikaan todella kalliita. Rahasta se ei meillä ollut kiinni, vaan ajatus pelastumisesta oli kaiken ytimessä.
Muistan lähtöpäivän. Minua jännitti tietysti hirveästi, vaikka mielessäni olin menossa kesäleirille Suomeen ja vain hetkeksi aikaa yksin. Lentokentälle minua tulivat saattamaan äidin puolelta kaikki sukulaiset.
Isäni ei siihen pystynyt. Hyvästelin hänet jo lapsuudenkodissani, jossa itkimme ja halasimme. Isä yritti kertoa elämänviisauksia, mutta jotenkin tajusin, että emme välttämättä näkisi toisiamme enää. Se oli isän tapa jättää hyvästit.
Ehkä hän oli jollain tapaa helpottunut siitä, että sai poikansa turvaan. Isä oli tehnyt paljon töitä, ehkä hän halusi ostaa tietyllä tapaa omantuntonsa vapaaksi.”
Lapsuuden loppu
”Lapsuuteni loppui sillä hetkellä, kun nousin lentokoneeseen. Minusta kasvoi ihan kunnollinen, mutta kyllähän se jälkensä jätti. Isän sukulaiset tekivät varmasti parhaansa, että sopeuduin, mutta ei se heillekään ollut helppo tehtävä.
Pari vuotta lähtöni jälkeen isäni kuoli sydänkohtaukseen. Syynä oli varmaan stressi ja sen tajuaminen, ettei hän pääsekään lähtemään Suomeen ja saa pelastettua koko perhettä. Sitä isän sydän ei kestänyt.
Nyt kun minulla on oma lapsi, Victoria, mietin, että jos joutuisin tekemään samanlaisen ratkaisun, en tiedä, miten selviäisin ehjällä mielellä. Joko se on ollut isältä täysin kylmä ja tunteeton teko, jota en usko, tai sitten vain järkipäätös. En kykenisi itse samaan. Tekisin kaikkeni, että Victorialla olisi turvallista kanssani.
Lapsuuteni on vaikuttanut isyyteeni ja siihen, millainen isä toivon olevani. Olen tajunnut, että jotkut omat ongelmani, kuten sitoutumiskammo tai menettämisen pelko, kumpuavat lapsuudestani.
En halua tehdä samoja virheitä oman lapseni kohdalla. Haluan tarjota hänelle mahdollisimman turvallisen kodin, ja tähän asti olen sen pystynyt antamaan. Tyttäreni ei tarvitse selvitä yksin mistään tai pelätä hylätyksi tulemista. ”
Esko saattoi äitinsä takaisin Kolumbiaan
”Yli 30 vuotta Suomessa asunut äitini muutti syksyllä takaisin Kolumbiaan. Äiti sai viime kesänä lievän aivoinfarktin, ja hänellä on tutkimusten perusteella dementian alkuoireita. Äiti vanheni kesän aikana ihan silmissä, ja päätimme siskoni kanssa, että äidille on paras vaihtoehto päästä sukulaisten luo Kolumbiaan.
Äidin matkassa Kolumbiaan sulkeutui eräänlainen ympyrä, sillä kävin itse viemässä hänet sinne. Äidin vieminen lentokoneeseen muistutti minua isän kovasta ratkaisusta, jonka hän joutui tekemään.
Äidin jättäminen Kolumbiaan ei ollut tunnetasolla helppoa, mutta uskon sen olevan hänelle paras ratkaisu. Ihan niin kuin isänikin varmasti aikoinaan kohdallani ajatteli.”