”Olo oli epätodellinen” – Alma Pöysti ja Jussi Vatanen häkeltyivät, kun Aki Kaurismäki halusi juuri heidät näyttelemään Kuolleet lehdet -elokuvaansa
Yhtä aikaa teatterikoulussa olleet Jussi Vatanen ja Alma Pöysti eivät kohdanneet toisiaan vielä kouluaikana, mutta viime keväänä Aki Kaurismäen elokuva yhdisti kaksikon urapolut.
"Huomasimme pian, että meitä Alman kanssa yhdisti ainakin se, että ajattelimme näyttelemisestä samalla tavalla", Jussi Vatanen kertoo.
Alma Pöysti ja Jussi Vatanen näyttelevät Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet –elokuvassa.
Alma Pöysti kertoo hetkestä, jolloin he Jussin kanssa tapasivat Aki Kaurismäen ensi kerran
”Muistan nähneeni Jussin Teatterikorkeakoulussa, mutta koska olin ruotsinkielisellä linjalla ja eri vuosikurssilla, ei meillä ollut silloin mitään yhteisiä kursseja. Onneksi pääsimme kuitenkin nyt näyttelemään Kuolleet lehdet -elokuvaan!
Toukokuussa 2022 meidät kutsuttiin ohjaaja Aki Kaurismäen tuotantoyhtiön puolesta tapaamiseen Buenos Aires -ravintolaan. Muistan, että söimme parsaa, puhuimme parsasta – ja vähän elokuvastakin. Istuimme ravintolassa ehkä pari tuntia.
Tapaamisen jälkeen kävelimme Jussin kanssa katua ylös ja mietimme, että tapahtuiko tuo juuri? Olimmeko juuri tavanneet Aki Kaurismäen, joka haluaa meidät elokuvaansa? Olo oli jotenkin aika epätodellinen. Käsikirjoitus muhi vuoden verran, ja sen jälkeen tahti oli poikkeuksellisen nopea. Kuvasimme leffan lopulta vain parissakymmenessä päivässä.
”Se kyllä löytyi hyvin saumattomasti”
”Minun ja Jussin ei tarvinnut tehdä töitä samankaltaisen huumorintajun eteen. Se kyllä löytyi hyvin saumattomasti.
Niin kuin ihmissuhteissa aina ovat ihmisten väliset kemiat osaltaan välillä onnenkauppaa eikä niitä oikein pysty pakottamaan. Toki meidän työssämme auttaa näyttelemisen taito, mutta sitä helpottaa kummasti, jos vastanäyttelijän kanssa löytää aidosti yhteisen sävelen.
Kuolleet lehdet -elokuva edustaa minimalismin kuningaslajia
”Tässä elokuvassa ei tarvinnut näytellä leveyssuunnassa hirveästi, koska liikkumavara oli erilainen. Elokuvahan edustaa eräänlaisen minimalismin kuningaslajia. Siinä on paljon eloa, ajatuksia ja tasoja. Se voi kuitenkin näyttää siltä, että emme juuri näyttele. Se oli puhdistava haaste itselle!
Pääsin tutustumaan kaupassa työskentelyyn roolia varten. Nuoruudessani olen ollut töissä lähihoitajana ja oppaana. Tunsin sielujen sympatiaa roolihahmoani Ansaa kohtaan. Rooli oli niin kirkkaasti kirjoitettu, selvä. Ymmärrän hyvin, miten voi ajautua elämään, jossa ei kaipaa muita siihen sotkemaan, kunnes yhtäkkiä kaipaakin ihan hirveästi sitä yhtä sinne sotkemaan. Hahmot uskaltavat ottaa riskin rakastua.
Oli mahtavaa päästä juuri tämän leffan kanssa Cannesin elokuvafestivaaleille. Akilla on ihailtava ote kaikkeen. Hän ei ota liian vakavasti asioita eikä jää protokollan vangiksi, ja ranskalaiset rakastavat sitä. Meillä oli siellä tosi hauskaa, ja oli ihana ihmetellä yhdessä isoa maailmaa.
Huomaa, että elokuvakulttuuri elää vahvasti Suomessa. Ihmiset ovat selvästi löytäneet takaisin elokuvien pariin koronan jälkeen, ja elokuvataidetta jaetaan myös pienissä teattereissa.”
Lue myös: Näyttelijä Alma Pöysti: ”Vietin normaalin lapsuuden kuuluisasta suvusta huolimatta”
Jussi Vatanen yhteisestä sävelestä Alman kanssa: ”Ajattelimme näyttelemisestä samalla tavalla”
”Olimme aikoinaan Alman kanssa samaan aikaan Teatterikorkeakoulussa, mutta en muista, että olisimme siellä edes päivää toisillemme sanoneet. Vuosien saatossa olemme toki seuranneet toistemme tekemisiä jonkin verran, mutta yhdessä emme olleet aiemmin työskennelleet ennen Kuolleet lehdet -elokuvaa.
Ensitapaamisessamme Akin kanssa Aki kertoi elokuvan ideasta, mutta siihen ei silloin ollut vielä edes käsikirjoitusta. Aki halusi vain kuulostella, olisimmeko halukkaita lähteä projektiin mukaan – ja tietysti me halusimme.
Tunnelma oli kieltämättä hieman epätodellinen. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan edes tavannut Akia. Hän kun ei ole sellainen ihminen, johon voisi törmätä erilaisissa tilaisuuksissa tai kenen elämästä voisi lukea lukuisista haastatteluista.
Huomasimme pian, että meitä Alman kanssa yhdisti ainakin se, että ajattelimme näyttelemisestä samalla tavalla. Elokuvaa tehdessä löysimme kontaktin toisiimme aika vaivattomasti jokaisessa kohtauksessa.
Kaurismäelle tyypilliseen tapaan roolihenkilöt eivät puhu elokuvassa paljoa. Katsojilla on aikaa todella katsoa näyttelijöitä. Näyttelijänä se vaati sitä, että koettaa ajatuksella, katseella, hengityksellä ja tunteella välittää viestiä.
Se oli kiva haaste, ja mielestäni onnistuimme ihan mukavasti. Tietysti elokuvan tekeminen on aina yhteistyötä ja varsinkin Akin elokuvissa, joissa kuvaus ja visuaalisuus ylipäänsä kertovat tarinaa vähintään yhtä paljon kuin vuorosanat.”
Cannes nosti euroviisufiiliksen!
”Tätä leffaa tehdessä oli kiva päästä erilaisiin paikkoihin ja tutustua muiden ihmisten töihin. Minusta oli hauskaa opetella esimerkiksi hiekkapuhaltamaan. Koen, että olemme etuoikeutetussa asemassa: hiekkapuhaltaja ei voi tulla minun työpaikalleni katsomaan, mitä minä teen.
Ymmärsin oikein hyvin muutenkin roolihahmoni Holapan sielunmaisemaa. Näkisin näin, että ihminen kaipaa hyvin paljon elämässään rakkautta ja läheisyyttä, vaikka tietää, että se voi olla pelottavaa ja vaikeaakin. Se on kuitenkin jotain sellaista, jota kohti haluaa mennä, vaikka tiellä olisi kaikennäköisiä esteitä.
Kyllä minäkin olen jossain kohtaa elämässäni sellaiseen pystynyt samaistumaan. Luulen, että taustalla on peri ihmisyyteen liittyvä asia: no man is an island. Eihän tällä pallolla olisi ketään, jos meillä ei olisi uskallusta kohdata toisiamme.
Cannesissa elokuva otettiin aika hienosti vastaan, ja oli upeaa päästä edustamaan elokuvaa siellä. Suomessakin meidän Cannesin-reissua seurattiin aika tiiviisti. Sellaisetkin ihmiset, jotka eivät juuri elokuvia katso, saattoivat tulla sanomaan, että tosi hieno juttu se Cannes. Siitä tuli vähän sellainen euroviisufiilis!”
