Kiira Korpi palaa hetkeen, jolloin kilpauran lopetuspäätös syntyi: ”Olin lähdössä treeneihin, mutta kehoni ei pystynyt liikkumaan – en saanut itseäni aukaisemaan ovea”
Luistelija Kiira Korpi oli kovan päätöksen edessä, kun kroppa päätti lopettaa kilpailemisen, vaikka mieli halusi yhä jatkaa. Hurjalta tuntunut ratkaisu oli vapauttava, eikä Korpi ole sen jälkeen taakseen vilkuillut.
Kiira Korpi, 32, palaa elämänsä pysäyttävimpään hetkeen, jolloin hän päätti lopettaa kilpailu-uransa.
”Tunne ja keho veivät minua siinä hetkessä, vaikka mieleni oli edelleen vahvasti ohjelmoitu kilpailemiseen. Mieleni halusi tavallaan jatkaa siinä oravanpyörässä pyörimistä, mutta kehoni sanoi ei”, Kiira Korpi kertoo.
Hän oli tiennyt tämän päivän olevan tulossa, mutta intuitio oli kehottanut Kiiraa odottamaan oikeaa hetkeä rauhassa ja antamaan ajatukselle tilaa. Yhtenä heinäkuisena päivänä se sitten tapahtui:
”Asuin silloin kaverini kämpässä Helsingissä ja olin lähdössä treeneihin, mutta eteisessä kehoni ei yksinkertaisesti pystynyt liikkumaan. En saanut itseäni aukaisemaan ovea.”
”Tunne oli kuin salaman isku”
”Tiesin heti mitä se tarkoitti. Vaikka miten olisin mielen kautta yrittänyt taivutella itseäni jatkamaan, päätti kehoni lopettaa kilpailemisen. Tunne oli hyvin vahva, kuin salaman isku.
Olin työstänyt ajatusta lopettamisesta alitajunnassani jo pitkään. Sen hetken jälkeen koittanut vapautumisen tunne oli mykistävä. En lähtenyt sinä päivänä treeneihin, vaan kävelylle.
Soitin yhdelle valmentajistani, joka oli myös fysioterapeuttini ja uuden valmennusohjelmani takana. Puhelun tunnelma oli helpottunut. Hän otti lopetuspäätökseni vastaan täydellä ymmärryksellä.
Toisten sanomisilla ei oikeastaan olisi ollut siinä vaiheessa merkitystäkään, tunne oli niin voimakas. Jotkut yrittivät vielä kannustaa minua jatkamaan, mutta turhaan. Sen päivän jälkeen tiesin, että jokin uusi elämänvaihe on alkamassa.
Niin vahvoja tunteita en ole kovin montaa kokenut. Se on ollut todella arvokas kokemus myös myöhemmin elämässäni. Isoja päätöksiä tehdessäni olen pyrkinyt kuuntelemaan enemmän kehon fiiliksiä. Uskon, että sitä kautta tieto tulee syvemmältä.”
Elämän opettelua
”Päätöksen myötä sain opetella elämään ihan uudestaan tai oikeastaan ensimmäistä kertaa. Ei minulla ollut hajuakaan, mitä niin sanotusti tavalliset ihmiset tekivät kaikki päivät. Aivoni oli ohjelmoitu niin tiukasti miettimään kaloreita, liikuntaa ja unen määrää, että en välttämättä pääse eroon niistä ajatuksista täysin koskaan.
Minulla ei koskaan diagnosoitu syömishäiriöitä, mutta kyllä se syöminen aika häiriöistä oli. Yhdessä vaiheessa oli ahdistavaa mennä esimerkiksi juhliin, jos tiesin joutuvani syömään herkkuja. Juhlien jälkeen mietin kuumeisesti saisinko kompensoitua syömiseni vaikka ylimääräisellä lenkillä.
Moni ihminen tuntee syyllisyyttä pullasta, vaikkei syömishäiriötä olisikaan. Koetaan, että herkullisesta ruoasta pitäisi maksaa hinta, ja se on mälsää. Eikö ruosta voisi vain nauttia ilman syyllisyyttä? Joudun itsekin jumppaamaan sitä asiaa varmaan loppuelämäni.
On hullua, että kilpaillessa minulla oli käsitys, että olin isokokoinen. Se ajatus oli ihan järjetön, mutta luistelumaailmassa jokaista senttiä piti yrittää kaventaa.”
”Minulla oli kokonaisvaltaisesti virheisiin ja negatiivisuuteen keskittynyt ajatusmaailma”
”Positiivisen psykologian kurssilla tajusin, että minulla oli kokonaisvaltaisesti virheisiin ja negatiivisuuteen keskittynyt ajatusmaailma. Edelleen stressaavassa elämänvaiheessa huomaan pakkomielteisiä ajatuksia ja halua kontrolloida.
Mielen kamppailuja voi olla kenellä vain, mutta taitoluistelussa ihannoidaan yhä sairaalloisen laihaa kehoa. Nuoret laitetaan usein laihduttamaan, jos hyppy ei kulje tai piruetit eivät pyöri. Eihän ne suju jos kroppa ei saa energiaa.
Jo lapsille voisi opettaa päiväkodeissa läsnäolemisen taitoa. Luisteluvalmennustyössäni yritän hienovaraisesti integroida sitä valmennukseen. Samaa yritän painottaa aikuisluistelijoilleni, joista vanhin on ihana kuusikymppinen. Liian vähän kyseenalaistamme tapoja, joilla pyrimme menestystä kohti.
Luistelu on tänä päivänä taas hauskaa. Tulevan Lumikuningatar-show’n tiimoilta on ollut aivan mahtavaa harjoitella jälleen.
Sinä päivänä kun päätin antaa tunteen viedä ja lopettaa kilpailu-urani, otin vastuun omasta hyvinvoinnistani itselleni ja sain samalla myös vapauden. Kunnioitan omaa ainutkertaista elämääni, enkä halua enää siihen uupumiskierteeseen. En kadu uran lopettamista.”