
Laulaja Antti Ketonen julkaisi kakkosalbumin ja duetoi Katri Ylanderin kanssa: ”Se oli sattumoiden sattuma”
Laulaja Antti Ketonen julkaisee Nenäpäivänä odotetun toisen levynsä Ainoo tie.
Antti Ketonen duetoi uudella levyllään Katri Ylanderin kanssa.
Melkoinen sattuma se olikin, että Antti Ketonen ja Katri Ylander esittivät yhteisen raidan Ketosen Ainoo tie -kakkosalbumille.
”Se oli sattumoiden sattuma. Kappale oli ollut jo pitkään valmis ja minulle tuli fiilis, että haluan laulaa sen duettona. Kakkosalbumi on usein se kirousalbumi, mutta toivottavasti tämä ei ole”, Antti Ketonen kertoi Nenäpäivän pressitilaisuudessa Elisa Kulmassa Helsingissä.
Korona-aika tarjosi melkoisen ajanjakson Ketosellekin, eikä levyä sinä aikana olisi edes uskaltanut julkaista.
”Korona jätti jälkensä: sitä pelkää, milloin tämä viedään meiltä pois. Pandemia on opettanut, että mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Tietysti olisin iloinnut, jos olisin saanut julkaista uutta musaa heti menestysalbumin jälkeen.”
Entä mitä kuuluu, Eva ja Daniel?

Konstaapeli Daniel Kalejaiye kisasi ex-nyrkkeilijä Eva Wahlströmin ohella Vuoden positiivisin suomalainen -finaalissa, jonka voitti näyttelijä Christoffer Strandberg. © Tiia Ahjotuli
”En ole aina ollut positiivinen, varsinkaan teini-iässä. Silloin otettiin yhteen vanhempien kanssa ja elämä oli aika synkkää. En tiedä miksi, mutta silloin sitä ajatteli asioista tosi synkästi. Teiniajan ongelmia”, Daniel Kalejaiye tuumasi.

Christoffer Strandberg toivoo pitävänsä kyynisyyden loitolla läpi elämänsä. © Tommi Tuomi