Laulaja Saija Varjus: ”Olen joka aamu herätessäni onnellinen siitä, että pystyn vielä kävelemään”

Jaa artikkeli
Vaikka vuosi on ollut rankka, Saija ei ole katkeroitunut. ”Minun elämäni sattui menemään näin.” © Kari Hautala/Otavamedia
Saija Varjus sai kaksi lasta ja omakotitalon, joista haaveili nuorena. Mutta hän sai myös vakavan sairauden ja menetti dramaattisesti kihlattunsa.

Maalaus on keskeneräinen. Siinä oksalla oleva kyyhkynen levittää toisen siipensä vierellä olevan linnun suojaksi.

Laulaja Saija Varjus, 51, aikoi maalata kyyhkysten alapuolelle metsäpalon. Hän halusi kuvata sitä, kuinka miesystävä Tero Lempinen pelasti hänet masennuksen syövereistä.

Taulu jäi keskentekoiseksi, kun Tero yllättäen kuoli 8. helmikuuta. Pari viikkoa sitten Saija nosti kankaan takaisin maalaustelineeseen.

Saija on kohdannut paljon vastoinkäymisiä. Vakavat sairaudet ja pettymykset ihmissuhteissa ovat jättäneet jälkensä.

”Jossain vaiheessa mietin, miksi juuri minä. Olenko tehnyt jotain todella pahaa edellisessä elämässä?”

Silti hän tuntee yhä myös kiitollisuutta.

Kolme haavetta

Nuorena Saijalla oli kolme haavetta. Hän halusi hyvän aviomiehen, kaksi lasta ja oman talon.

”Elämä ei mennyt ihan niin kuin unelmoin.”

Saija oli lukion kolmannella luokalla, kun hänellä todettiin kohdunkaulan syöpä.

”Ylioppilaskirjoitusten äidinkielen aineessa pohdin, vievätkö maailman eri uskonnot samaan päämäärään. Sain voimaa ajatuksesta, että kuollessa on ihan sama, mihin uskoo.”

Halu elää oli kuitenkin valtava.

”En missään nimessä aikonut luovuttaa. Elämässä oli kaikki vielä kokematta ja näkemättä.”

Saija leikattiin ylioppilaskirjoitusten jälkeen kesäkuussa 1984. Hän kuvitteli jättäneensä sairauden taakseen lähtiessään opiskelemaan Hämeenlinnan opettajakoulutuslaitokseen, mutta kolmen vuoden kuluttua syöpä uusiutui.

Saija leikattiin toisen kerran. Lääkäri varoitteli, ettei hän todennäköisesti saisi lapsia. Operaatioiden jälkeen keskenmenon riski oli niin suuri.

Opiskelujen loppusuoralla Saija rakastui. Hänestä tuli rouva Varjus itse suunnittelemassaan hääpuvussa kesällä 1991. Esikoistytär syntyi maaliskuussa 1992 vain 1700 grammaa painavana keskosena. Ennen aikojaan maailmaan tuli toinenkin tytär kaksi vuotta myöhemmin.

”Hän on aito tangoprinsessa.”

Kuopus oli nimittäin yllätys. Saija osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoille ensimmäisen kerran vuonna 1993. Hän oli edennyt semifinaaleihin huomatessaan olevansa raskaana. Sillä kerralla kisa päättyi siihen.

Tangon taikaa

Saija aloitti klassisen klarinetin- ja pianonsoiton opiskelun musiikkiopistossa. Laulu oli sivuaine. Opettajaopinnoissa hän erikoistui musiikkiin ja kuvaamataitoon.

Iskelmän maailma oli hänelle vieras.

”En tiennyt edes, kuka on Paula Koivuniemi.”

Syövästä selviytyminen kahdesti muutti ajattelutapaa. Hän ahnehti kokemuksia elämän eri alueilta.

”Tunsin poltetta tehdä muutakin kuin opettaa. Halusin kokeilla, mihin kaikkeen pystyn ja kuinka pitkälle rahkeeni riittävät laulajana.”

Saija palasi Seinäjoelle vuonna 1996 ja hänet kruunattiin Tangokuningattareksi. Se maksoi avioliiton.

Palatessaan keikalta tammikuussa 1997 hän totesi aviomiehen lähteneen.

”Aavistin eron etukäteen. Tangokuningattarena minua revittiin kaikkialle. Ehkä mies oli mustasukkainen eikä halunnut jakaa minua.”

Saija sen sijaan tunsi tavoittaneensa yhden unelmansa.

”Sain tehdä työkseni sitä, mitä oikeasti halusin.”

Valtava järkytys

Saija teki parikymmentä keikkaa kuukaudessa. Matkat hän ajoi yksin. Kotona odottivat pienet tyttäret.

”Pyöritin aika isoa kuplettia.”

Ankarat päänsäryt ja näkökentässä leijuneet mustat täplät tulkittiinkin ensin stressin ilmentymiksi. Kun lepo ja särkylääkkeet eivät auttaneet, Saija hakeutui silmälääkärin vastaanotolle. Lääkäri epäili näköhäiriöitä MS-taudin ensioireiksi.

”En ollut kuullutkaan sellaisesta sairaudesta.”

Tammikuussa 1998 Saijalle tehtiin aivojen ja selkäytimen magneettikuvaus. Lopullisesti diagnoosi varmistui selkäydinnestetutkimuksessa.

Se oli valtava järkytys.

”Ei voi olla totta. Taas. Lapsetkin ovat vielä ihan pikkuisia”, Saija muistaa ajatelleensa.

Seuraavaksi hän halusi unohtaa sairauden.

”Kuten syöpien jälkeen, päätin elää täysillä niin kauan kuin mahdollista.”

Oireilukin väheni. Saija riensi keikalta toiselle, vaihtoi moottoripyörän yhä suurempaan ja suuntasi katseensa tiukasti tulevaisuuteen.

Hän myös piti huolen kunnostaan. Koiriensa kanssa hän lenkkeili 10–15 kilometriä päivittäin.

”Vain tasapainon kanssa oli jonkin verran ongelmia. Kun horjuin, ihmiset kuvittelivat minun olevan humalassa. Se satutti.”

Vielä enemmän tuskaa tuotti epäonni rakkaudessa.

Pohjakosketus

Eron jälkeen Saija asui avoliitossa muusikko Risto ”Upi” Lunkan kanssa. Suhteen päätyttyä hän solmi avioliiton muusikko Petri Hämäläisen kanssa.

Suhteista nousivat lehtiotsikoihin alkoholin tuomat ongelmat sekä niin fyysinen kuin henkinen väkivalta.

Riidat ja huoli taloudellisesta toimeentulosta vaikuttivat Saijan terveyteen. Hän oli rakennuttanut velkarahalla suuren talon vuonna 2006. Kolme vuotta myöhemmin hän otti hoitaakseen luokanopettajan viransijaisuuden saadakseen lisätuloja.

”Käytännössä en nukkunut juuri lainkaan. Viikolla olin töissä päivät, viikonloppuisin keikoilla yöt. Vuorokausirytmini oli ihan sekaisin.”

Avioliitto oli raunioina. MS-taudin oireet pahenivat. Saijan elämänusko alkoi hiipua. Vuonna 2013 hän vajosi epätoivon syövereihin. Hän näki sieltä vain yhden tien ulos.

”Tytöt olivat jo aikuisia. Päätin hukuttautua läheiseen järveen ennen kuin vedet lämpenevät.”

Saijan pelasti käynti kuntosalilla. Hän kohtasi reissulla sattumalta Tero Lempisen, jonka hän tunsi vuosien takaa.

”Aloimme jutella, eikä siitä sitten tullut loppua.”

Saija laittoi avioeron vireille toukokuussa 2013. Hän muutti asumaan ja kihlautui Teron kanssa. Suhde ei kuitenkaan kestänyt, vaan ero tuli kesällä 2015.

”Tero yritti salata taloudellisia ongelmiaan. Ne selvisivät, kun posti kantoi karhulaskun toisensa perään. Hän lähti karkuun.”

Vähän ennen joulua Saija ja Tero selvittivät välinsä. He päättivät palata yhteen.

”Tähtiin oli kirjoitettu, ettei niin käynytkään.”

Terolla oli aortan pullistuma, joka piti leikata huhtikuussa. 8. helmikuuta hän oli lähdössä töihin Saijan luota, kun yhtäkkiä alkoi oksentaa verta. Hän kuoli Saijan syliin ennen kuin ambulanssi ehti paikalle.

”Teron menettäminen vei jälleen jalat altani.”

Huhtikuussa menehtyi Saijan täti ja toukokuussa tyttärien isoisä ja ex-appi. Pari viikkoa sitten Saija sai tietää, että hänen läheisimmällä ihmisellään on hyvin vähän elinaikaa jäljellä.

”Olen miettinyt, mistä saan voimaa olla vielä olemassa.”

Valon säteitä

Tervakoskella sijaitsevan omakotitalon yläkerrassa, ikkunoiden äärellä on Saijan maalausnurkkaus. Vastikään hän nosti takaisin telineeseen kahdesta kyyhkysestä kertovan taulun. Hän on päättänyt tehdä sen valmiiksi.

Saijan taulujen värit ovat voimakkaita. Pikkutarkkaan työhön hän ei enää pysty. Näkörajoitteisena hänen oli pakko luopua ajokortistakin.

Katkeruutta Saija ei suostu tuntemaan.

”En voittaisi sillä mitään. Kukaan ei voi tietää, mitä arpa antaa. Minun elämäni sattui menemään näin.”

Saijalle rankinta eivät ole olleet sairaudet tai epäonnistuneet suhteet.

”Pahinta oli, kun tyttäret syntyivät niin pikkuisina ja joutuivat olemaan keskoskaapissa elämänsä ensimmäiset viikot.”

Heinäkuussa Saija palasi Seinäjoen Tangomarkkinoille. Yleisö osoitti suosiota seisaallaan. Saija on sairauseläkkeellä, mutta mielellään keikkailisi yhä.

”En ole missään nimessä luovuttanut. Aion aloittaa uudelleen kuntosalilla treenaamisen ja avantouinnin.”

Syyskuun lopulla hänen aivoistaan otetaan uudet magneettikuvat. Niiden perusteella päätetään, saako Saija kokeiltavaksi uudentyyppisen lääkkeen.

MS-taudin etenemisestä huolimatta Saija näkee elämässään valon säteitä.

”Jos lapsilla on asiat hyvin, minullakin on hyvä olla. Elämä jatkuu heissä. Iloa tuovat myös ystävät. He pitävät minut menossa mukana.”

Asiat voisivat olla paljon huonommin kuin tällä hetkellä.

”20 vuotta on pitkä aika sairastaa. Olen joka aamu herätessäni onnellinen siitä, että vielä kävelen. Ja kiitollinen siitä, että pärjään omassa kodissa.”

Saija ei käännä selkäänsä rakkaudellekaan.

”En sano ei, jos vastaan tulee joku, jonka kanssa on hyvä olla.”

X