Moukarinheittäjä Silja Kosonen, 19, unelmoi pitkästä urheilu-urasta ja olympiamitalista: ”Tavoitteena on olla aikuisten arvokisamitalisti”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Silja Kosonen
Monipuolinen lajitausta on vienyt moukarinheittäjä Silja Kososen maailman huipulle. Nykyään hän harrastaa uintia, frisbeegolfia ja pianonsoittoa. © Lehtikuva
Vasta 19-vuotias Silja Kosonen on Suomen joukkueen suurimpia mitalitoivoja EM-kisoissa, mutta lumisateessa ja pikkukisoissa heittämään tottunut nuori nainen pitää jalat maassa.

Yleisurheilun superkesä jatkuu Saksan Münchenissä, kun EM-kisat alkavat lähes MM-kisojen perään 15. elokuuta. Suomalaisten penkkiurheilijoiden katseet kohdistuvat pitkästä aikaa moukaririnkiin ja nimenomaan naisiin: Silja Kosonen sekä Krista Tervo ovat molemmat onnistuessaan realistisia mitalitoivoja Suomelle.

Arvokisadebyytti Tokion olympiakisoissa kesällä 2021 toi karsinnan 14. sijan, mutta Oregonissa Yhdysvalloissa Kosonen, 19, heitti itsensä seitsemäntenä finaaliin. Se oli myös lopullinen sijoitus – ja kova, etenkin kun ottaa huomioon, että hän kisasi ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissaan.

”Tokiossa tokaisin, että jos sijoitus paranee puolella MM-kisoissa, olen tässä vaiheessa tyytyväinen. No, se meni sitten juuri niin”, Silja Kosonen sanoo.

”Jännitin kyllä futiksessa paljon enemmän kuin moukarihäkissä”, Silja Kosonen kertoo.

”Jännitin kyllä futiksessa paljon enemmän kuin moukarihäkissä”, Silja Kosonen kertoo.

MM-finaaliin nauttimaan

”Hyvä kisapää” on niitä urheilukliseitä, joiden sisältöä on vaikea määritellä. Mutta kuten kliseissä joskus, niihin on pakattu totuuden siemen.

Silja Kosonen heittää isoissa kisoissa yleensä vähintään hyvällä perustasollaan – ja pikemmin sen yli kuin ali. Huumorintajuisen oloinen nuori nainen vaikuttaa kestorauhalliselta tyypiltä, joka ei hermostu ainakaan kovin näkyvästi mistään.

”Se on totta, että en ole jännittäjätyyppi. ­Eugenessa oli vähän perhosia mahassa karsinnassa, koska se on niin kova paikka. Jos karsinnassa ei lähde, paineet kasvavat joka hetki. Mutta kun karsinta meni hyvin, finaaliin lähdin vain nauttimaan.”

Oregonin osavaltiossa sijaitseva Eugene on amerikkalaisittain pikkukaupunki mutta yleisurheilun mekka, jossa yleisö eli täysillä mukana suorituksissa. Heittolajit saivat tasaveroista huomiota niin kannustuksessa kuin tv-lähetyksissäkin, mikä ei aina ole itsestäänselvyys.

Kun Silja Kosonen oli lapsi, naisten moukarikisoihin ei saatu aina edes tarpeeksi osallistujia – tai ne heitettiin esikisana ennen varsinaisen tapahtuman alkua.

Mia Strömmer, Sini Pöyry ja Merja Korpela pitivät lajia aikanaan jotenkin tiedossa, mutta Kososen ja Krista Tervon menestyspoten­tiaali ja mutkattomat persoonat ovat nostaneet sitä uudella tavalla esille.

”En heitä huomion takia, mutta onhan se kivempi kilpailla yleisön edessä kuin jossain tyhjällä pikkukentällä. Moukarikarnevaaleilla on aina hyvä tunnelma, mutta muuten tämä on aika yksinäistä hommaa, viskoa menemään jossain sorakuopalla lumisateessa”, Kosonen sanoo ja naurahtaa.

Silja Kosonen suhtautaa sosiaaliseen mediaan jalat maassa -asenteella. © Anselmus Athletics

Silja Kosonen suhtautuu sosiaaliseen mediaan jalat maassa -asenteella. © Anselmus Athletics

Julkisuus osa alaa

Kun osaaminen kasvaa ja kansainvälinen huippu lähenee, kasvavat myös paineet. Kosonen suhtautuu ulkopuolelta tuleviin menestysodotuksiin käytännöllisesti: julkisuus kuuluu kuvaan siinä kuin vaikkapa dopingtestaus.

Sosiaalinen media on muuttanut myös urheilualaa ja sitä, millä tavoin urheilijat ovat esillä. Etenkin nykyisistä naisyleisurheilijoista osa on ”tuotteistanut” itsensä niin hyvin, että yhteistyökumppanit kuva- ja viestipalveluissa ja muissa kuvioissa mahdollistavat yhdessä mahdollisten apurahojen kanssa täysipäiväisen urheilijaelämän.

Tämä on tietenkin yksilöille positiivista, mutta soraääniäkin on kuulunut. Osa perinteisemmästä urheiluväestä on epäillyt ”jatkuvan poseeraamisen” vievän aikaa ja uskottavuutta itse asialta. Jotkut urheilijat taas kokevat, että sponsoreita saadakseen pitäisi olla valmis asioihin, jotka eivät tunnu omalta.

Silja Kososella ei ole ongelmia somen kanssa. Tukijatahot ovat sellaisia, joiden kanssa on yhteisymmärrys, eikä hänestä ole iso vaiva päivittää kuulumisiaan suhteellisen säännöllisesti.

”Mutta ymmärrän sen, että jotkut urheilijat haluavat säilyttää suuremman yksityisyyden tai kokevat, etteivät halua olla jatkuvasti ottamassa kantaa milloin mihinkin. Tärkeintä olisi, ettei ketään pakoteta mihinkään – somessa tai muuten.”

Kososen taloudellista tilannetta helpottaa, että hän asuu yhä lapsuudenkodissaan Raisiossa. Vastapainoa urheilijan arjelle tuovat saksan kielen opinnot Turun yliopistossa.

”Kiirettä valmistua ei ole, mutta koetan saada opintoihin ranskaa tai englantia sivuaineeksi. Minusta on aika huolestuttavaa, että kaikki pakotetaan nykyisin samaan luonnontieteellisten aineiden eli matematiikan, kemian ja fysiikan putkeen jo lukiossa.”

Kun hän kirjoitti saksan ylioppilaskirjoituksissa viime syksynä, lyhyen kielen lukijoita oli kokeessa kolme.

”Ei matikassa mitään vikaa ole, mutta ei se ole ainoa asia, jota maailmassa tarvitaan.”

Vastuu vain itsestä

Myös yksilö- ja joukkuelajien jännitteinen suhde on kestoaihe suomalaisessa urheilussa, tosin enemmän johto- ja valmennustasolla kuin urheilijoiden kesken. Kuitenkin varhaisen herkkyysiän taito- ja arvostelulajeja lukuun ottamatta käytännössä kaikilla menestyneillä huippu-urheilijoilla on takanaan monipuolinen lajitausta.

Niin Kososellakin. Hän harrasti lapsena ja varhaisnuorena eri yleisurheilulajeja, tanssia, suunnistusta, ringetteä, jalkapalloa… Lisäksi kiinnostivat partio ja pianonsoitto. Kosonen on soittanut pianoa viisivuotiaasta ja harrastaa sitä yhä, kun aikaa jää.

Joukkueurheilusta viimeisenä jäi pois jalkapallo, ja sitä Kosonen myös ikävöi pisimpään lopettamisensa jälkeen.

”Tai eniten kaipasin kavereita ja joukkuehenkeä. Yhdellä kaudella hävittiin kaikki pelit, mutta edes se ei pahemmin haitannut, kun oli niin hyvä porukka. Jännitin kyllä futiksessa paljon enemmän kuin moukarihäkissä: kentällä tiesi, että jos mokaa, koko joukkue kärsii siitä. Nyt olen vastuussa vain itsestäni.”

Unelmana olympiamitali

John Irvingin klassikkoromaanissa Kaikki isäni hotellit (Tammi, 1981) päähenkilö Johnin äiti Mary ajattelee yhdessä kohtauksessa: ”Minä olen yhdeksäntoistavuotias, ja koko elämä on edessä.”

Etenkin nuorten elämä pakotettiin tauolle koronarajoitusten aikana, mutta nyt ne ovat ohi. Missä 19-vuotias Silja Kosonen näkee itsensä kymmenen vuoden päästä?

”Ainakin yhä urheilijana: moukarissa ollaan parhaimmillaan vähän vanhempana. Opinnot ovat toivottavasti myös edenneet, mutta niiden kanssa minulla ei ole kiirettä. Mutta kyllä minä uskallan sanoa, että tavoitteena on olla silloin aikuisten arvokisamitalisti, mieluiten olympialaisissa.”

Lue myös: Keihäänheittäjä Oliver Helander on Suomen suurin mitalitoivo – tavoittelee MM-huipputulosta nuoruutensa idolin, Tero Pitkämäen, valmennuksessa

Oliver Helander, Tero Pitkämäki

Oppipoika Oliver Helanderista on tulossa valmentaja Tero Pitkämäen tapaan mestari. Keskinäinen arvostus säteilee kauas kaksikon ympärille. © Juha Harju

X