Naiset olkapäälläni – Näin Sari Havas valaa uskoa itseensä: ”Sijoitan olkapäälleni istumaan jonkun ihailemani ihmisen, joka kannustaa”

Aina välillä elämä koettelee ja pakottaa polvilleen. Joinakin aamuina tuntuu, että haluaisin jäädä koko päiväksi peiton alle. Että uusi päivä painaa hartiat kasaan.
Rooli, jota odotin meni toiselle. Kroppa kärsii kivuista. Olo on vetämätön, olen liian lihava ja saamaton. Minulla on sellainen Loputon marraskuu -olo.

Mistä saisin voimaa nousta tästä suosta? Kaivan hätävarasuklaalevyn kaapista, sillä sitä vartenhan se on sinne kätketty.

Voiman ja rohkeuden esikuva

Lapsena uskoin Peppi Pitkätossuun. Tai oikastaan uskoin, että olin Pepin inkarnaatio, maailman vahvin tyttö. Ihmettelin, miksi kotitalomme ei kaatunut voimastani. Peppi oli esikuva, joka uskalsi ravistella auktoriteetteja, kysellä tyhmiä ja vaihtaa näkökulmia. Hän antoi esimerkillään voimaa ja rohkeutta.

Aikuisena olen ymmärtänyt, että Pepin tarinassa on kyseenalaisia piirteitä. Pepin on täytynyt kärsiä yksinäisyydestä, olihan hänen äitinsä enkeli ja isä seilasi maailman merillä. Ehkäpä Peppi sairastui pärjäävyyteen: Siihen, että koskaan ei saanut olla heikko. Hän oli myös rajaton ja väkivaltainen. Voi Peppi parka!

Vanhat voimahahmot eivät toimi enää. Jos tarvitsen lisäuskoa, sijoitan olkapäälleni istumaan jonkun ihailemani ihmisen, joka kannustaa ja valaa uskoa itseeni.

Tänä vuonna heitä onkin jo aikamoinen liuta. Ensinnäkin sinnikäs Pamela Tola. Hän taisteli vuosia oman ideansa puolesta ja kirjoitti sekä ohjasi elokuvan Teräsleidit. Hän nosti elokuvan pääosiin naiset, vieläpä kypsät sellaiset. Nämä naiset tekevät päätöksiä, joita eivät ole aikaisemmin uskaltaneet tehdä.

Voisin nostaa olkapäälleni johtotähdekseni Teräsleidien näyttelijät Seela Sellan, Leena Uotilan ja Saara Pakkasvirran. Heitä katsoessa ymmärrän, että näyttelijän ura voi jatkua loputtomiin. Että tilaisuuksia tulee vielä. Että kaikki ei olekaan ohi. Että ei kannata naulata vielä arkkua kiinni.

Sari Havas: ”Iän myötä kehittynyttä osaamista ja taitoa on alettu arvostaa”

Uskon, että minuunkin tulee vuosi vuodelta lisää kiinnostavia kerrostumia, henkisiä ja näköjään myös fyysisiä. Lisääntyneet vuosirenkaat voin kääntää voitoksi, viisaudeksi ja henkisten voimavarojen kasvuksi. Kehossani näkyy eletty elämä, minun oma ensyklopediani. Koska kaikki viisaus ei mahdu päähän, sen on levittäydyttävä kehon muihinkin osiin.

Yksi voimahenkilö on Lenita Airisto: laatunainen, joka ei pienennä itseään eikäsuostu alennustavaraksi. ”Jos keikka menee ohi, aina voi suunnitella, opiskella ja kehittää itseä”.

Toinen on Aira Samulin, yli 90-vuotias tanssin ikiliikkuja.

Iän myötä kehittynyttä osaamista ja taitoa on alettu arvostaa. Tämä on asennemuutos, joka antaa uskoa. Oma rintakin alkaa nousta rottingille. Katse suuntautuu tulevaisuuteen.

On rohkeutta sanoa ääneen, että kaikki ovat välillä heikkoja. Siksi oleskelen tänään lököttävissä verkkareissa ja katselen leffoja. Syön suklaata, jos huvittaa. Juon viiniä, jos huvittaa. En syytä itseäni, vaan katson armollisella silmällä.

Huomenna katson tulevaisuuteen ja totean: Eteenpäin, sano mummo lumessa.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/20.

Sari Havas ei halua itseään kutsuttavan äitipuoleksi. ”Olen Riston puoliso ja yksi perheen aikuisista.” © Tommi Tuomi / Otavamedia

Lue myös: Sari Havas nauttii arjesta, jonka saa nyt jakaa puolisonsa kanssa: ”Iän myötä minulle on konkretisoitunut se, että ei täällä ihan loputtomiin hilluta”

Lue myös: Ystävysten Satu Tiivolan ja Aira Samulinin uskomattomat elämät ja kohtaamiset – Pelkäsivät samassa pommisuojassa vuonna 1944

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti