Väinö Karjalainen, 28, on muusikko, äänittäjä, miksaaja, tuottaja. Tiisu-yhtyeessä hän toimii basistina. © Juha Eronen
Väinö Karjalainen kuuli musiikkia jo lapsena laidasta laitaan kotonaan – ”Tarpeen tullen äiti perehdytti teoriakysymyksiin ja isä vaikkapa bluesiin”
Tuottajakomeetta, musiikin monitoimimies Väinö Karjalainen tuo musiikin taustajoukkojen ääntä esiin paluun tekevässä Levyraadissa.
Väinö Karjalainen, 28, on muusikko, äänittäjä, miksaaja, tuottaja. Tiisu-yhtyeessä hän toimii basistina.
Musiikin monitoimimies Väinö Karjalainen on pianisti-laulaja-näyttelijä Kati Bergmanin ja pitkän linjan kansansuosikki J. Karjalaisen poika. Hän tuli tunnetuksi jo lapsena isänsä vuonna 1996 levyttäneestä Missä se Väinö on? -kappaleesta.
Millaisen musiikillisen kasvatuksen sait kotona?
”Kuulin laaja-alaisesti musiikkia pienestä pitäen. Äidillä oli muun muassa klassisen puolen kokemusta. Isä teki kaikkea Lännen-Jukan juurimusiikista sähköbändiin.
Ikinä minulle ei musiikkia tyrkytetty väkisin, vaan sain löytää asioita itse. Oli kuitenkin mahtavaa, että tarpeen tullen äiti perehdytti teoriakysymyksiin ja isä vaikkapa bluesiin.”
Onko sinulla lapsuudesta muistoja Levyraadista?
”Olen sen verran nuori, ettei minulla ole mitään henkilökohtaista kokemusta. Levyraadin tapainen viihde on totta kai minulle tuttua, jo illanvietoista kavereiden kanssa.”
Mikä sai sinut lähtemään mukaan ohjelmaan?
”Hyvää musaa tulee niin monessa eri paketissa. Tietenkin jokin laji puhuttelee enemmän, mutta on aina hienoa löytää jotakin oman laatikon ulkopuolelta.
Tämä on minusta hieno tilaisuus saada uutta suomalaista musiikkia kuuluville ja näkyville. Samalla pystyn omalta osaltani edustamaan meitä taustajoukkojen tekijöitä.”
Mistä haaveilet?
”Minulla on tosi hyvä, onnellinen tilanne, sillä pystyn elättämään itseni tekemällä musiikkia omalla studiollani – ja vieläpä sellaisten artistien kanssa, joiden musiikista pidän valtavasti. Se ei ole itsestään selvää.
Yksi haaveeni on päästä tekemään joskus myös kansainvälisiä töitä – esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, josta tulee paljon diggailemaani musiikkia. Haaveilen myös maailmasta, jossa kaikki musiikintekijät taustoistaan riippumatta voisivat elää ja tehdä musiikkia vapaasti, ilman sortoa tai sotaa.”
Olet ollut tuottamassa esimerkiksi Arpan, Lyytin, Ursus Factoryn ja oman isäsi ylistettyjä albumeita.
Olisiko niistä käyntikorteiksi siihen suuntaan?
”Jos joku niitä kuuntelee, saa ehkä käsityksen, että kyllä tuo jotain osaa tehdä.”