Väkivaltaisen isän varjo sai Kimmo Ohtosen lähtemään nuorena Englantiin: ”En saanut lapsena hyvää miehen mallia”

Väkivaltaisessa kodissa kasvaneelle kirjailija-dokumentaristi Kimmo Ohtoselle jalkapallo oli lapsuudessa elämänlanka. Lopulta hän löysi oman laumansa Englannista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kimmo Ohtonen, 42, toimittaja-kirjailija, dokumentaristi. Uusin teos on Tunturikettu – Pohjolan naalin tarina.

Väkivaltaisessa kodissa kasvaneelle kirjailija-dokumentaristi Kimmo Ohtoselle jalkapallo oli lapsuudessa elämänlanka. Lopulta hän löysi oman laumansa Englannista.
Teksti:
Linda Martikainen
Kuvat:
Sercan Alkan

Vuonna 2003 Kimmo Ohtonen haki Tam­pereen yliopistoon lukemaan tiedotus­oppia, mutta hän jäi pisteen päähän opiskelupaikasta. Hän oli tuolloin 22-vuotias ja töissä äitiysloman sijaisena Radio 99:ssä Lahdessa. Silloin hän tapasi urheilutoimittaja Teemu Niikon, joka oli töissä radioasema Putkiradiossa.

Nuorena jalkapalloilijana Kimmo Ohtonen oli kiinnostunut brittikulttuurista ja ajatteli, että olisi kiva asua ulkomailla. Hän haki opiskelemaan myös Englantiin Manchesterin yliopistoon radiotyön linjalle. Hämmennyksekseen hän kuuli, että Teemu oli hakenut samaan yliopistoon tv-linjalle kaverinsa Tuomas Lampenin kanssa.

Lopulta kaikki kolme pääsivät samaan yliopistoon ja lensivät Englantiin yhdessä. Kolmikko muutti asumaan kampuksen ulkopuolella olleeseen rivitaloon ja asui kaksi ensimmäistä lukukautta yhdessä.

”Se oli yksi elämäni käännekohdista”, Kimmo Ohtonen kertoo.

Kimmo Ohtonen oli jo nuorena yhdistelmä futaria ja runopoikaa

”Ajattelin heti, että rakentaisin elämäni Englantiin. Olin jo kauan halunnut pois Lahdesta ottaakseni selvää siitä, kuka oikein olin.

Pelasin ensimmäisenä yliopistovuotena futista, ­mutta en tuntenut pelikavereiden kanssa oikein yhteyttä – he olivat liian perinteisiä ”ladeja”. Itse en halunnut bilettää vaan keskittyä opiskeluun.

Lapsuudenystäväni Mika Väyrynen sanoi joskus, että olin jo nuorena yhdistelmä ­futaria ja runopoikaa. Englannissa tajusin, että haluan ­karistaa futispojan itsestäni ja antaa tilaa runopojalle.

Olen jälkikäteen tajunnut, millainen elämänlanka jalkapallo ja kaveripiiri sen ympä­rillä olivat lapsuudessani. ­Minulla oli turvallinen ­paikka ja lauma, jonka luokse mennä. Jalkapallon kautta pääsin kiinni myös englantilaiseen elämään.

En saanut lapsena kovin hyviä kokemuksia miehen mallista, sillä isäni oli väkivaltainen. Kotoa saamani miehen malli vaikutti siihen, että halusin mennä Englantiin. Se ei ollut pääsyy, mutta kotitilanne vaikutti siihen, että halusin lähteä kauas kotoa rakentamaan identiteettiäni ja elämääni.”

Kimmo Ohtoselle Englannissa vietetyt vuodet olivat käännekohta. © OHTOSEN KOTIALBUMIKUVA

Äidin kuolema sai osaltaan palaamaan Suomeen

”Sain ensimmäisestä esseestä hylsyn ja ajattelin olevani ihan paska. Halusin oppia kielen niin hyvin, että voisin työskennellä Englannissa, ja keskitin kaikki voimani opiskeluun.

Pääsin työharjoitteluun ITV:lle, jossa löysin elinikäisiä ystäviä. Kokosin ITV:llä laumani uudelleen ja pidin työskentelystä valtavasti.

Muutin Englannista takaisin Suomeen vuonna 2009. Paluuseen vaikutti äitini kuolema, mikä oli minulle tosi kova pala. Sain tukea ystäviltäni ja kävin Englannissa suruterapiassa. Minulle tuli silti vahva tunne siitä, että oli tultava Suomeen.

Aluksi pelotti, ­pääsisinkö enää takaisin Englantiin. ­Pomoni ITV:llä oli ymmärtäväinen, ja sain vuoden sapatti­vapaata. En voinut olla Suomessa vuotta tekemättä mitään, joten hain ja sain luontotoimittajan paikan Ylen Puoli seitsemän -ohjelmasta.

Innostuin työskentelystä Suomessa, ja vuosi venähti toiseksi ja kolmanneksi. Lopulta päätin jäädä pysyvästi Suomeen. Sekin vaikutti, että olin tavannut vaimoni Lauran.”

Lue myös: Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen menee metsään kirkastaakseen ajatuksensa: ”Usein on kaiken sosiaalisuuden vastapainoksi päästävä metsään tuijottamaan kääpiä”

”Nuoren ihmisen naii­vius on toisinaan hyväksi”

”Kummallista on, että ollessani Manchesterissä Laura asui Lontoossa. Tapasimme Helsingissä, mutta näytimme molemmat tutuilta toisillemme. Olemme monesti miettineet, olemmeko voineet kohdata toisemme joskus jo Englanti-vuosien aikana?

En usko kohtaloon, ­mutta ­uskon, että ennakkoluulottomalle saattaa tapahtua hyviä juttuja. Välillä kaikki ­menee päin seiniä, mutta se ­kuuluu elämään. Paljon on kiinni omasta asenteesta. Merkittäviä käänteitä tapahtuu, kun ei epäröi liikaa. Nuoren ihmisen naii­vius on toisinaan hyväksi.

Haaveilemme Lauran kanssa Englantiin muutosta edes joksikin aikaa. Tyttäremme Uma on alle vuoden, joten se käänne olisi nyt hyvä toteuttaa. ­Olisi hienoa palata Englantiin perheenä ja antaa Umallekin mahtava kokemus. Ehkä haaveemme toteutuu joskus.

Lue myös: Laulaja Jussi Rainion rankka elämä: ”Vaikka olisinkin kelvannut muille ihmisille, itselleni en koskaan”

X