Kirja-arvio: Edith Södegranin elämän päällä oli salaisuuksien usva: ”Arvoituksellisuus lisää kuvitetun runokirjan tenhoa”
Edith Södergranin runot tunnetaan laajalti, mutta hänen valokuvansa ovat uusia tuttavuuksia. Lue tuottaja Liina Putkosen kirja-arvio.
© S&S
Miksi teos kiinnosti?
”Oman nuoruuteni kaiho ja tuskaisetkin tunteet löysivät kauneimmat tulkinnat Edith Södergranin (1892–1923) runoista. En koskaan unohda, kuinka aikuisuuden kynnyksellä sykähdytti runon Elämä alku.
Minä, oma vankini sanon näin: / elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu, / eikä hyväily, jonka saamme harvoin…
Sama runo tarjoaa nyt aivan uudenlaisen lukukokemuksen, kun sen vieressä on Södergranin itse ottama valokuva. Kuvassa on nainen Davosissa joskus vuosien 1912–1914 aikoihin. Asu on aikaan sopiva, katse hymyä hakeva, mutta arvoituksellinen.
Södergran vietti pitkiä aikoja Davosissa Sveitsissä olevassa keuhkoparantolassa. Oliko nainen hänen potilastoverinsa, paikan työntekijä vai aivan joku muu? Sitä emme saa koskaan tietää. Arvoituksellisuus lisää kuvitetun runokirjan tenhoa.”
Mitä pidin?
”Olin innoissani, kun sain sukeltaa silmilläni arvostamani runoilijan elämään. Hänen omakuvansa olivat tarkan tutkiskeluni kohde. Millainen on nainen, joka jo todella nuorena hallitsi sanojen taian niin uskomattomalla tavalla?
Runot soljuvat aina yhtä ihanasti, mutta kuvien kanssa ne muodostavat omanlaisensa tarinan. Voi Edith, kunpa olisit kirjannut ylös vähän enemmän kuvien taustoista. Mutta et ole. Sekin on osa runoilijan tarinaa, salaisuuksien usva taiteilijaelämän yllä.”
Arvio: ****
Kirja sai minut…
…kaivamaan esiin muitakin runokirjoja, sillä huomasin, että elämä on paljon suloisempaa kauniiden sanojen kera.”
Tahdon pian ojentua lepotilalleni, / pienet hengettäret peittävät minut valkoisin hunnuin / ja siroittavat punaisia ruusuja paareilleni. / Kuolen – sillä olen liian onnellinen.