Minna Rytisalon uudessa kirjassa avioero on itse valittu uusi alku: ”Hän päättää itse, että lähtee, mukanaan vain pari matkalaukkua”
Minna Rytisalon uusi romaani Jenny Hill kertoo naisesta, joka vapautuu, vahvistuu ja kasvaa omaksi itsekseen.
”On ihan sattumaa, että kaikilla kirjoillani on naisen nimi”, Minna Rytisalo kertoi Marja-Terttu Yli-Sirniölle. © Tommi Tuomi
Minna Rytisalon uuden romaanin nimihenkilö Jenny Hill on keski-ikäinen nainen, joka tarinan alkaessa on juuri jättänyt taakseen 24 vuotta kestäneen avioliiton ja elämän hienossa merenrantatalossa. Mitä kirjailija itse ajattelee teoksestaan?
Minna Rytisalo, mitä haluaisit kertoa romaanin synnystä ja syntyvaiheista?
”Kahden historiallisen romaanin jälkeen itselleni oli selvää, että seuraavaksi tekisin jotain ihan muuta.
Jenny Hillissä lähdin haastamaan omaa kirjailijuuttani tekemällä asioita eri tavalla kuin tähän asti. Halusin kokeilla, miten voisin kertoa nykypäivästä, ja osaisinko kirjoittaa sellaisella kielellä, joka puhuttelee tätä aikaa.
Halusin myös kokeilla, osaisinko kirjoittaa teoksen, jossa on erilaisia tekstitasoja ja eri kertojia. Lähtökohtani oli siis enemmän tekninen kuin mikään tietty aihe.
Aiheen puolesta romaanin voi nähdä osana teosteni jatkumoa, niissä kaikissa käsitellään erilaisia suhteita: Lempissä oli nuori, kiihkeä rakkaus, Rouva C:ssä kypsä ja arvostava liitto ja Jenny Hill on avioerotarina.”
Jenny on elänyt ulkoisesti hyvää elämää, mutta enemmän muiden odotusten mukaan ja ollut siksi vähän hukassa itseltään. Avioero tarjoaa hänelle mahdollisuuden kasvaa omaksi itsekseen. Eikö olekin kiinnostavaa, että usein ihminen näkeekin ikävien asioiden hyvät puolet vasta myöhemmin?
”Ihmisellä täytyy olla oikeus kasvaa ja muuttua, ja Jenny Hill ottaa tässä romaanissa itselleen oikeuden kehittyä. Ero on hänelle itse valittu uusi alku, joka sekin on olennaista. Hän päättää itse, että lähtee, mukanaan vain pari matkalaukkua.
Ehkä tämä päätös on syntynyt pitkän ajan kuluessa, ja ehkä siihen ovat vaikuttaneet äänet, joita hän on pään sisällään kuunnellut. Voi ajatella, että nämä äänet, joita Ajattaret romaanissa puhuvat, ovat pään sisäistä hälyä, jota meillä kaikilla koko ajan on.”
Jennyn tarinan kautta lukijan eteen avautuu laajempi kuva naiseudesta ja niistä vaatimuksista, joita naisiin ulkopuolelta asetetaan. Mitä ajattelet tästä?
”Muistan muutama vuosi sitten katsoneeni kioskilla erään naistenlehden kantta, jossa oli kahdeksan käskyä liittyen naisen ulkonäköön tyyliin piilota, häivytä, meikkaa oikein, värjää luonnollisesti, korosta.
Kaikenlaisia ohjeita ja käskyjä tulee joka suunnasta, ja olen miettinyt, mitä kaikkia käskyjä ja ohjeita me yritämme orjallisesti noudattaa. Se on ihan kauheaa. Tämä liittyy myös siihen, miten naisen pitää käyttäytyä.
Valitettavasti luulen, että tämä ei ole vain oman ikäisteni naisten kokemus maailmasta. Opettajan ammatistani ovat tuttuja kouluterveyskyselyt, joista näkyvät nuorten tyttöjen kokema ahdistus, paineet ja stressi kaikesta, mitä heidän pitää tehdä ja suorittaa.
Jospa niitten kanssa voisi ottaa rennommin. Kuunnella ehkä välillä sitä lempeää Ruususen ääntä, joka romaanissa puhuu.”
Äitiys on Jennylle elämän tärkein rooli, vaikka lapset ovatkin jo aikuisia. Myös kahdessa aiemmassa romaanissasi äitiys on ollut keskeinen teema. Mistä tämä mielestäsi kertoo?
”Äitiys ja se, että saa lapsia tai ei saa lapsia, määrittää meitä naisia tosi pitkälle, ja se on minulle itselleni tärkeä teema. Kun on kerran äidiksi tullut, on äiti aina, vaikka mitä tapahtuisi.
Minulla on paljon ystäviä, joiden lapset ovat jo isoja ja lähteneet kotoa. Se tuntuu olevan monelle naiselle kriisi. Mikä on minun paikkani, kun en ole enää niin äiti? Nämä kokemukset ehkä kuuluvat tässä romaanissa.”
Olet hiljattain jäänyt opettajan työstä vapaaksi kirjailijaksi. Kuinka elämäsi ja työsi kirjailijana on muuttunut?
”Minun tapaukseni ei ollut mikään onnellinen ammatinvaihtotarina. Sairastuin työuupumukseen, jonka jälkeen minun ei ollut mahdollista palata siihen ammattiin, jota rakastin.
Jääminen vapaaksi kirjailijaksi on muuttanut elämääni tosi paljon. Kärsin unettomuudesta, mutta opettajana en koskaan jättänyt menemättä töihin, vaikka olisin nukkunut vain kaksi tuntia. Nyt, jos valvon yöllä, se ei haittaa, koska voin nukkua aamulla. Se on ollut iso pelastus.
Viime talvena minulla oli työhuone vuokralla. Siellä pystyin keskittymään pelkästään kirjoittamiseen. Työpäivät olivat pitempiä ja intensiivisempiä. Ja tietysti minulla on nyt enemmän tilaa ajatella kirjoittamista kuin ollessani vielä opettaja.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti