”Kirjailijan ja toimittajan ammatti on vaarallinen – Suomessa ei siinä sentään henki mene”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia
"Paljon on maita, joissa kirjailijan kohtalona on äkkiä vankila tai maanpako tai mikä vielä pahempaa – kuolema. Sama koskee valitettavasti myös toimittajia", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Kylmä pohjoinen henkäys ja jo mentiin kellojensiirtoviikonloppuna pakkasen puolelle. Suuri toivomus oli, että siirto olisi ollut viimeinen, mutta se ei toteudu. Eivät toteutuneet ensimmäiset maakuntavaalitkaan. Ne piti hallituksen suunnitelman mukaan järjestää viikonloppuna. Ken elää, näkee. Ehkä.

Kato eduskunnasta jatkuu. Yhä useampi konkari ilmoittaa, että jo riitti. Kaikki eivät tunnistaudu kusitolpiksi, mutta rivien välistä huokuu, että tietyn sorttista väsymystä on ilmassa. Eikä se johdu pelkästään korkeasta iästä. Työstä on tullut ikävää, ilmapiiristä raskas. Sisko siskoa syö ja veli veljeä, mutta ulospäin näytetään kaunista naamaa.

Ei eduskunta silti tyhjene. Paljon suurempi on se joukko, joka haluaa uusia huhtikuun vaaleissa paikkansa. Kellot kilisevät jo. Istuville kansanedustajille on palkkaa tulossa enää kuudelta kuukaudelta. Moni on huomannut, että kansanedustajan postissa on myös monta hyvää puolta. Etuja vähätellään, mutta useimmille ansiotaso on sellainen, ettei siihen ole siviilihommissa mitään mahdollisuuksia.

Esikoiskirjailija Noora Vallinkoski on joutunut Helsingin Sanomien mukaan poikkeuksellisen viharyöpyn kohteeksi. Romaanissaan Perno Mega City hän kertoo elämästä Pernon lähiössä Turussa. Kuva on karu, työtä ja työttömyyttä, viinaa, köyhyyttä, syrjäytymistä. Osa pernolaisista on ottanut kirjan henkilökohtaisena loukkauksena ja ilmoittanut poliisille, että Perno Mega City kertoo tunnistettavasti heistä tai heidän läheisistään. Jos väite on totta, olisi kirjailija syyllistynyt yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.

Poliisi tutkii syytöksiä, mutta itsekin Pernossa asunut kirjailija kiistää ne jyrkästi. Tietoisesti hän ei ole henkilöitään elävästä elämästä poiminut. Samoja hahmoja on hänen mukaansa löydettävissä mistä tahansa Suomen lähiöstä.

Koikkalaiselle tulee väkisinkin mieleen Heikki Turusen vuonna 1973 ilmestynyt esikoinen Simpauttaja. Tämä ronski maalaiselämän kuvaus on helposti yhdistettävissä Turusen kotikylään Lieksan Vuonislahteen. Simpauttaja oli heti menestys ja nyt jo klassikko, mutta sekin herätti vastaavanlaisia tuntoja. Moni oli tunnistavinaan itsensä kirjan sivuilta ja höykytti kirjailijaa kovin sanoin.

Kerrankin Koikkalainen voi nyt puhua itse asiasta kuulleena. Mestaria takavuosina tavatessaan Koikkalainen kuuli Turuselta itseltään, minkälaisia olivat aikalaisten reaktiot. Ne olivat kiittävät ja kiukkuiset. Nopeasti aika ne kyllä pehmensi. Seuraavan romaanin ilmestyttyä samat ihmiset olivat pettyneitä, kun heitä ei enää siinä mainittukaan.

Kirjailijan ammatti on vaarallinen. Suomessa ei siinä sentään henki mene, mutta paljon on maita, joissa kirjailijan kohtalona on äkkiä vankila tai maanpako tai mikä vielä pahempaa – kuolema. Sama koskee valitettavasti myös toimittajia.

Katoavaista on mainen kunnia. Viisinkertainen Keski-Euroopan mäkiviikon voittaja Janne Ahonen, 41, on ilmoittanut kilpauransa olevan lopullisesti ohi. Kadulle asti on riittänyt huutelijoita, että siirry pappa jo sivuun veronmaksajien rahoja kuluttamasta.

Se on ollut katteetonta kaunaa ja ikärasismia. Verorahoja Janne Ahonen ei syönyt, mutta kuului vielä viime talvena yhden käden sormilla laskettavien Suomen huippuhyppääjien joukkoon. Ei niillä ansioilla mies voi kehä- saati hyppyrimäkiraakki olla, mutta näin vain mölyää Suomi suurille pojilleen.

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

X