Kun lennätät dronea, ole perillä nyt näistä asioista – Lennokkien lennättämiseen luvassa uusia sääntöjä vielä vuoden 2019 aikana

Jaa kaverilleTilaa Seura
Tunnetko vastuusi lennokin lennättäjänä? Lue tämä, ennen kuin nostat dronen ilmaan.
© iStock
Dronet eli kauko-ohjattavat lennokit yleistyvät nopeasti. Väärin käsiteltynä koneet voivat aiheuttaa ikäviä vaaratilanteita.

Drone häiritsemässä lentoliikennettä, drone vakoilemassa lappilaista mökkiyrittäjää…

Viime vuosina julkisuuteen on noussut tapauksia, joissa pääosaa esittää kauko-ohjattava lennokki. Lennokit yleistyvät nopeasti.

Uutisista voisi päätellä, että rikkomuksia ja vaaratilanteita tapahtuu paljon.

Poliisin mukaan rikkomuksia yllättävän vähän

Ylikomisario Sami Hätönen poliisihallituksesta kertoo, että droneihin liittyviä tehtäviä tulee eteen satunnaisesti – ei edes päivittäin.

”Toistaiseksi rikkomuksia ja rikoksia on kirjattu yllättävän vähän.”

Yleensä poliisi valvoo droneliikennettä muiden tehdäviensä ohessa. Poikkeustapauksia ovat isot tapahtumat, erityisesti, jos alueelle on haettu ilmatilarajoitus.

”Silloin poliisi valvoo ilmatilaa aktiivisesti ja puuttuu matalalla kynnyksellä kaikkiin rikkomuksiin”, Hätönen sanoo.

Toistaiseksi poliisin tietoon on tullut lähinnä ilmailurikkomuksia.

”Siihen voi syyllistyä hyvinkin helposti rikkomalla ilmailulakia tai -määräystä. Pelkästään tiettyjen lennon valmisteluun liittyvien huolellisuusvelvotteiden laiminlyönti voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön”, Sami Hätönen sanoo.

”Sen sijaan esimerkiksi kotirauhan rikkominen ja salakatselu dronella tehtyinä ovat  harvinaisia – kuten käytännössä kaikki muutkin ilmailurikkomusta vakavammat rikokset.”

Dronen lennättäminen yleistyy

Droneharrastajien määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti samalla, kun laitteiden hinnat ovat tulleet alas.

Tulevina vuosina kasvu jatkuu nopeana. EU:n arvion mukaan vuonna 2035 dronet työllistävät Euroopassa 100 000 ihmistä, ja niiden ympärillä pyörii kymmenen miljardin euron bisnes.

Ilmatila täyttyy siis vähitellen pienistä pörräävistä koneista.

Uudet säännöt helpottavat lennokkien valvontaa

Kehitys on saanut myös lainsäätäjät kaivamaan lakikirjansa esiin. Viime maaliskuussa Euroopan komissio hyväksyi yhteiset pelisäännöt, jotka koskevat lennokkien lennättämistä.

Lain valmistelu on vielä kesken, mutta näillä näkymin uudet säännöt voivat tulla voimaan jo tänä vuonna. Säännöt helpottaisivat lennokkien valvontaa.

Niin ikään lennokkien rekisteröintiin ja lennättäjän koulutusvaatimuksiin tulisi entistä yhdenmukaisemmat pelisäännöt.

Dronen lennättäjän ABC

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on ollut mukana kehittämässä uusia normeja.
EASA:n käytännölliset ohjeet löytyvät myös tästä linkistä:

1. Varmista, että sinulla on kattava vakuutus.
2. Tarkista dronen kunto ennen jokaista lennätyskertaa.
3. Pidä drone aina näkyvissäsi.
4. Älä tuunaa dronea, ellei muutokselle ole valmistajan hyväksyntää.
5. Älä lennätä dronea yli 120 metrin korkeudessa.
6. Älä lennätä dronea lentokentän tai helikopterikentän läheisyydessä. Vältä paikkoja, joissa on paljon pelastusajoneuvoja.
7.  Tarkista ennen lennättämistä, ettet ole lähellä lentokieltoaluetta.

Ole myös tietoinen Suomen lentokieltoalueista.

Ennen kuin lennokki nousee ilmaan, kannattaa tutustua myös Traficomin infopakettiin dronen lennätyksestä.

Lisäksi poliisi kehottaa kaikkia dronen lennättäjiä hienotunteisuuteen. Dronen ääni tai läsnäolo saattaa häiritä muita, vaikkei toiminta olisi varsinaisesti laitonta.

X