”Neljänneksi suurin maa itsenäistyi, kiitos teinien” – Nuoria ei pidä aliarvioida, historioitsija David Van Reybrouck esimerkein muistuttaa
Historioitsija David Van Reybrouck on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Hän näkee, että siirtomaa-aika jatkuu edelleen.
Belgialaistutkija David Van Reybrouckin mukaan kolonialismi jatkuu ilmastokriisin muodossa edelleen.
Kulttuurishistorioitsija David Van Reybrouck, 52, iloitsee nähdessään nuoria ilmastoaktivisteja. Nuoria ei ole koskaan historian saatossa pidetty poliittisena voimana – ehkä siksi ettei heille ole annettu äänioikeutta.
”Nuoria ei pidä aliarvioida. He ovat Länsi-Euroopassa jo vähemmistö, mutta sellaisissa maissa, kuten Indonesia, Kongo tai Palestiina, he ovat enemmistö ja tuovat elinvoimaa. Puolet gazalaisista ovat teinejä tai lapsia, sama monissa Afrikan ja Aasian maissa”, David Van Reybrouck sanoo.
Historioitsija tietää, mistä puhuu. Vuonna 2013 hän kirjoitti palkitun teoksen Kongon historiasta (Siltala). Lokakuussa hänet toi Helsinkiin Revolusi – Indonesia ja modernin maailman synty (Siltala).
”Nuoret saivat Indonesian vallankumouksen aikaan”
Kun nuorison muutosvoimaa vähätellään, historioitsija muistuttaa aina Indonesian tapahtumista.
”Nuoret saivat Indonesian vallankumouksen aikaan. Kyse oli 15–25-vuotiaista. Kirjoitin kirjaa samaan aikaan, kun teinit taistelivat ilmaston puolesta. Heitä vähätellään ja väitetään, että nuoret eivät voi saada muutosta aikaan. Katsokaa Indonesiaa, jos ette usko. Maailman neljänneksi suurin maa itsenäistyi, kiitos teinien.”
Indonesia on väkiluvultaan maailman suurin maa heti Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen jälkeen, mikä tekee siitä samalla maailman kolmanneksi suurimman demokratian. Valtio oli ensimmäinen, joka onnistui murtamaan kolonialismin kahleet.
Indonesialaiset halusivat olla vapaita kaikista
Ensin Indonesia oli Alankomaiden siirtomaa 350 vuotta. Vuonna 1942 Japani miehitti valtion noin 3,5 vuodeksi. David Van Reybrouckin mukaan japanilaiset tulivat isoveljen elkein Indonesiaan ja kohottivat paikallisten kansallistuntoa.
”Japanilaiset muuttivat koulusysteemit, jotka perustuivat luokkaan ja rotuun. Indonesialaiset olivat nähneet elokuvia vain peilikuvana. He joutuivat katsomaan niitä ulkoilmateattereissa väärältä puolelta, koska hollantilaiset istuivat kankaan edessä. Japanilaiset pistivät indonesialaiset kankaiden eteen.”
Elokuvat käsittelivät muun muassa, kuinka olla hyvä aasialainen. Ensin japanilaiset politisoivat indonesialaiset, vuotta myöhemmin aseistivat. Kouluissa opetettiin liikuntaa ja taistelun perusteita. Japanilaiset iskostivat indonesialaisten päähän amerikkalais- ja brittivastaisuuden.
Van Reybrouckin mukaan japanilaiset olivat hyviä propagandassa, mutta huonoja alueen hallinnassa. Vuonna 1944 alkoi suuri nälänhätä ja japanilaisiin suututtiin. Oli luonnollista, että juuri nuoret asettuivat barrikadeille.
”16-vuotias indonesialainen poika koki ylpeyttä aasialaisuudesta. Sotilaaksi kouluttamisen myötä hänellä oli fyysistä voimaa. Hänen isänsä oli saattanut kadota japanilaisen rakennusprojektin vuoksi pakkotyöleirille, sisko joutua raiskatuksi tai prostituutioon japanilaisten sotilaitten toimesta. Äiti on saattanut kuolla nälkään. Indonesialaiset halusivat olla vapaita kaikista.”
Dominopalikat kaatuvat ja maat julkistautuvat itsenäisiksi
Kun toinen maailmansota päättyi Japanin tappioon, Indonesia julistautui itsenäiseksi valtioksi ensimmäisenä siirtomaana. Hollantilaiset yrittivät saada alueen takaisin itselleen, mutta epäonnistuivat.
Sen jälkeen, vuonna 1955, Indonesia oli mukana järjestämässä Bandungin konferenssia, ensimmäistä maailmankonferenssia ilman länsimaita.
”Indonesia ruokki ja sai liikkeelle muita valtioita dekolonisaatiossa, mikä on yksi 1900-luvun suurimmista tapauksista. Bandungin konferenssi oli tärkeä itsenäisyysliikkeiden alullepanija. Viisi vuotta myöhemmin 18 Afrikan maata julistautui itsenäiseksi.”
Kunnia kuuluu Van Reybrouckin mukaan Indonesian ensimmäiselle presidentille, Sukarnolle (1901–1970), joka halusi kutsua konferenssiin mukaan nekin valtiot, jotka ovat vielä kolonialismin ikeen alla.
Historioitsija ei pidä siitä, että kolonialismi nähdään vain kansallishistoriana. Se on tärkeä osa koko maailman historiaa, jonka juuret yltävät nykypäivään asti.
Ilmastonmuutos on todiste kolonialismin jatkumisesta
David Van Reybrouck on sitä mieltä, että kolonialismi ei ole vieläkään ohi. Kirjan alaotsikossa mainitaan ”modernin maailman synty”, koska menneisyys jatkuu vielä tänäkin päivänä.
Historioitsija ei perusta näkemystään pelkästään siihen, että monissa entisissä siirtomaissa on vieläkin vääränlaisia koulukirjoja, patsaita ja kadunnimiä. Hän näkee ilmastonmuutoksen suurimpana todisteena kolonialismin jatkumisesta, koska sen vaikutukset ovat niin siirtomaakeskeisiä.
”Kehittyneet maat pohjoisella pallonpuoliskolla aiheuttavat ilmastonmuutoksen ja alikehittyneet trooppiset maat, entiset siirtomaavaltiot, kärsivät siitä eniten.”
Viime kesän Pakistanin tulvat järkyttivät. Noin kaksi miljoonaa joutui jättämään kotinsa ja kolmasosa koko maasta oli veden varassa.
”Pakistan ei ole aiheuttanut ilmaston lämpenemistä, mutta kärsii siitä kuin passiivinen tupakoitsija.”
Tietoisuus nykyisyydestä tärkeää
Van Reybrouckin mukaan museoiden pitäisi lahjoittaa varastetut esineet symbolisena eleenä takaisin niihin maihin, joista ne on aikanaan viety, mutta rakenteelliseen epätasa-arvoon olisi syytä kiinnittää huomiota sitäkin enemmän.
”Vanhojen patsaiden takaisin antaminen ja samaan aikaan ilmastonmuutoksen aiheuttaminen on helppoa. On tärkeämpää, että luomme tietoisuutta menneestä olemalla tietoisia nykyisyydestä.”
Hänen mielestään rasismin torjunnan ja nykyisen kolonialismin eteen tekee enemmän sellainen poliitikko, joka pyrkii eroon fossiilisista polttoaineista, ei se joka haluaa pyyhkiä historian piiloon ajamalla patsaat alas.
”Emme puhu enää avusta, vaan velasta, kuten Greta Thunberg sanoi. Sanomme vieläkin globaalille etelälle, että velat täytyy maksaa, mutta mekin olemme velkaa heille – emme rahaa vaan hiilidioksidia.”
Ilmasto ja siirtomaat liittyvät yhteen
Kolonialismi on enemmän, kuin kaukomaiden omistaminen jossain trooppisessa maassa. Belgialaishistorioitsija lainaa Greta Thunbergiä mielellään: Greta oli sanonut, että Ruotsilla ei pitäisi olla kolonialistista historiaa, mutta näkemys voi olla erilainen, jos muistaa saamelaiset.
”On monta syytä, miksi sitä voisi kutsua sisäisen kolonialismin muodoksi”, Van Reybrouck huomauttaa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että nigerialaiset teinit tulevat kärsimään ilmastonmuutoksesta enemmän, kuin mieltään osoittavat ruotsalaiset tai suomalaiset. Ilmastoliike on melko läntinen ilmiö, mutta Van Reybrouck toivoo, että siitä tulisi vielä globaali.
”Kun käyn luennoimassa näistä aiheista, kolonialismia käsiteltäessä yleisö on tummaa ja ilmastoa käsiteltäessä valkoista. Näiden yleisöjen pitäisi yhdistyä.”
Hän on havainnut viime vuosina lännenvastaista liikehdintää isossa osassa Afrikkaa. Sitä edistää moni asia, kuten muun muassa se, että löytyy vielä monia eurooppalaisia, jotka haikailevat siirtomaa-aikojen perään.
Hän viittaa tutkimukseen, jonka mukaan hollantilaisista jopa 50 prosenttia oli ylpeä ja 25 prosenttia haikailee siirtomaa-aikaa.
”Afrikassa on iso yhteenliittymä, joka ajattelee lännen olevan syypää kaikkeen. Ilmastonmuutosta ajatellen he eivät ole ihan väärässä. Olen yllättynyt, että Afrikka on pysynyt niin rauhallisena, kun ajatellaan maanosan historiaa ja mitä kaikkea heille on tehty. Nälänhätä Madagaskarilla ja hurrikaanit Mosambikissa ovat ilmastonmuutoksen syytä, eivätkä afrikkalaiset ole aiheuttaneet sitä.”
”Afrikan politiikka on typistynyt Euroopan siirtolaispolitiikaksi”
Länsimaiden tulisi olla kiinnostuneempia siitä, mitä Afrikassa tapahtuu. Mantereen politiikkaan ei uskalleta Van Reybrouckin mukaan puuttua, koska sen pelätään kaikessa syyllisyydentunnossa olevan neokolonialistista.
Afrikka on ikään kuin unohdettu – hän sanoo, että 80-luvun teinit tiesivät afrikkalaisten presidenttien nimet, mutta nykyään kukaan ei tunne heitä.
”Myötätuntomme alkaa vasta, kun afrikkalaisia hukkuu Välimereen. Apu ei ala vedessä, vaan maalla. Sitten oikeisto ja vasemmisto kamppailevat siitä, pitäisikö heitä auttaa vai ei. Vasemmisto näkee siirtolaiset muutenkin positiivisena ja oikeisto negatiivisena.”
Historioitsijan mukaan tärkeämpää olisi pitää huoli siitä, ettei ihmisten tarvitsisi alkaa siirtolaisiksi.
”Minusta on outoa, että keskustelu Afrikan politiikasta on typistynyt Euroopan siirtolaispolitiikaksi.”
Pyyhkeitä Van Reybrouck antaa myös pandemia-ajasta – Euroopassa oli koronarokotteita nelinkertaisesti alueen tarpeisiin nähden, mutta rokotteita lähetettiin Afrikkaan vasta, kun ne olivat menossa vanhaksi.
”Martti Ahtisaari oli mestari”
Vaikka Indonesian vallankumous on suhteellisen huonosti tunnettu, Van Reybrouckin mielestä se on historiallisuudessaan samassa sarjassa Ranskan tai Venäjän vallankumousten kanssa, joista on puhuttu Euroopassa enemmän.
”Ranskan vallankumouksessa käsitelty teesi tasa-arvosta ei ole toteutunut. Olemme yrittäneet saada sitä kansallisella tasolla aikaan, mutta emme maailmanlaajuisesti. Jos emme tee sitä, tulemme taistelemaan toisiamme vastaan silloinkin, kun pitäisi taistella ilmastonmuutosta vastaan.”
Myös presidentti Martti Ahtisaarella (1937–2023) oli merkittävä rooli Indonesian historiassa. Ahtisaaren kuolema tuli Van Reybrouckille yllätyksenä.
Vuonna 2005, Ahtisaaren johdolla neuvoteltiin rauha lähes 30 vuotta kestäneeseen Acehin konfliktiin, jonka osapuolina olivat Indonesia ja Vapaa Aceh -liike. Indonesian delegaatio tuli Helsinkiin neuvottelemaan rauhasta Ahtisaaren johdolla.
”Ihailen häntä ja kaikkia, jotka pystyvät neuvottelemaan rauhasta. Se vaatii paljon diplomaattista kykyä ja psykologista kanttia. Olen järkyttynyt kuullessani, että hän on menehtynyt. Maailma tarvitsee viisaita ihmisiä. Martti Ahtisaari oli mestari ymmärtämään ihmisten eri näkökulmat. Tarvitsemme hänen kaltaisiaan ihmisiä enemmän kuin koskaan.”
