Raija Eeva puhuu yksinasuvien puolesta: ”Pieniä asuntoja tarvitsevat yksinasujat ovat joutuneet asuntosijoittajien uhriksi”

Yksinasuvien määrä on lähes kaksinkertaistunut runsaassa kolmessakymmenessä vuodessa. Yksinasuvia suomalaisia on liki 1,3 miljoonaa, mikä tarkoittaa vajaata neljäsosaa kaikista suomalaisista. Jos ajatellaan Suomen asuntoja, niistä noin puolessa asuu vain yksi ihminen.

Puhutaan siis erittäin merkittävästä väestöryhmästä. Silti heidät on unohdettu, sanoo Yksinasuvat-yhdistyksen puheenjohtaja, turkulainen vastaava diakoniatyöntekijä Raija Eeva.

Eevan mukaan yksinasuvat on unohdettu joka paikassa: lakipykälissä, tutkimuksissa ja tilastoissa, palveluissa, etuuksissa, politiikassa, mediassa sekä yhteiskunnallisessa hyvinvointi- ja elinkustannuskeskustelussa.

”Tämä johtuu siitä, että yksinasumista on tarkasteltu pääasiassa ihmissuhteisiin liittyvänä asiana. Mutta kyseessä on yhteiskunnallinen asia, sillä yksinasuvat ovat väestöryhmä kuten perheelliset. Meidän on jo aika tiedostaa, tunnustaa ja huomioida yksinasuminen omana elämänmuotonaan.”

Edelleen ennakkoluuloja

Eeva on Suomessa niitä harvoja, jotka pyrkivät saamaan yksinasuvien ääntä kuuluviin. Helppoa se ei ole, koska yksinasuvat eivät aina itsekään tiedosta olevansa yksin­asuvia.

Kun hän on kysellyt yksinasuvia mukaan yhdistyksen toimintaan, on vastaus usein ollut, että en minä ole yksinasuva. Perusteluina esimerkiksi se, että en ole yksinäinen, minulla on lapsia ja he käyvät luonani usein tai että olen seurustelusuhteessa.

”Minä selitän, että jos sinä asut yksin ja olet yksin kirjoilla asunnossasi, olet yksinasuva. Moni yksinasuva ei halua tulla kutsutuksi sillä termillä, koska siihen liittyy edelleen ennakkoluuloja ja oletuksia, kuten että yksinasuva etsii parisuhdetta tai on yksinäinen.”

Syitä yksinasumisen lisääntymiseen on monia, kuten se, että nuoret muuttavat kotoa pois aiemmin ja että suuret ikäkuokat ovat siinä iässä, että moni heistä jää leskeksi.

Eeva korostaa kuitenkin isompia yhteiskunnallisia kehityskulkuja.

”Yksinasumista on lisännyt hyvinvointivaltion kehittyminen ja elintason nousu. Avioliittonormi on murentunut eli enää ei ole sosiaalista pakkoa mennä naimisiin. Lisäksi naisten aseman parantuminen on johtanut siihen, että nainen voi tehdä ratkaisun ja lähteä pois huonosta ihmissuhteesta.”

Missä tutkimustieto?

Eevan toiminta yksinasuvien parissa alkoi, kun hän tuli diakonityöntekijäksi Turun tuomiokirkkoseurakuntaan 1990-luvun loppupuolella. Kartoitettuaan uuden työpaikkansa alueen väestörakennetta kävi ilmi, että vajaassa 70 prosentissa alueen kotitalouksista asui vain yksi ihminen. Tarvittiin jotain muuta kuin Eevan edellisessä työpaikassa tutuksi tullutta perhetyötä.

Vuonna 1998 hän aloitti työikäisille yksinasuville tarkoitetun sinkkutoiminnan.

”Nyt minua kaduttaa sinkku-termin käyttö, sillä siinä syyllistytään juuri siihen, että määritellään yksinasuminen ihmissuhteiden kautta. Mutta se oli sitä aikaa.”

Eeva kiinnostui laajemminkin yksinasujista väestöryhmänä ja alkoi etsiä tutkimustietoa aiheesta. Joka paikassa tuli seinä vastaan: tietoa ei ollut. Ainut tutkimus, jonka hän tuolloin löysi, oli Nordean tekemä tutkimus yksinasuvista.

”Tutkimus oli ilmeisesti tehty perus­tuen siihen oletukseen, että yksiasujat ovat varakkaita. Haluttiin selvittää, millaisia sijoittajia he olisivat. Mutta yhtä kaikki, sain siitä hyvää perustietoa aiheesta.”

Yksinasuvien asia vei hänet mukanaan. Yhdistyksen hän perusti 2009, jotta yksin­asuvien sosiaalista, terveydellistä, taloudellista ja oikeudellista asemaa saataisiin parannettua.

Opiskellessaan 2010-luvulla valtiotieteiden maisteriksi Eeva tutki yksinasumista ja siitä käytyä keskustelua pro gradu -tutkielmassaan.

”Tutkielma on vuodelta 2014. Tilanne ei ole kuitenkaan hurjasti muuttunut, sillä monet siinä esitetyt väitteet ja johtopäätökset pätevät yhä.”

Yksinasuvista on edelleen niukalti tutkimusta saatavilla. Eeva mukaan yksi syy tähän on se, että koska aihetta ei pidetä yhteiskunnallisesti kiinnostavana, siihen on vaikea saada rahoitusta.

Monenlaista epätasa-arvoa

Nordean tutkimuksesta Eeva luki, että 80 prosenttia yksinasuvista ei ollut valinnut elämänmuotoaan vaan elämä oli vain kulkenut niin.

Vain 20 prosenttia ilmoitti, että yksinasuminen oli tietoinen päätös. Asiaa ei ole sittemmin tutkittu, mutta Eevan käsitys on, että lukemat eivät ole 26 vuodessa paljon muuttuneet.

”Silti yksinasumista pidetään ennen kaikkea valintana, mistä seuraa, että yksin­asuvat voidaan jättää pois yhteiskunnallisesta keskustelusta. Ajatuksenkulku on se, että koska olet valinnut yksinasumisen, sinun on myös kannettava vastuu siitä, että vaikkapa elinkustannuksesi ovat muita väes­töryhmiä korkeammat.”

Yksinasuvat ovat usein eriarvoisessa asemassa muihin nähden. Eeva mainitsee muun muassa omaishoidontuen, kotitalous­vähennyksen ja työasuntovähennyksen.

”Omaishoidon tuki kohdistuu pääasiassa pariskuntiin. On vaikea täyttää omaishoidon tuen vaatimuksia, jos asuu yksin ja haluaisi, että joku muu kuin puoliso tulisi omaishoitajaksi. Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, mikä asettaa yksinasuvat ja pariskunnat eriarvoiseen asemaan. Kotitalousvähennyksen pitäisi olla kotitalouskohtainen.”

Työasuntovähennys tarkoittaa sitä, että jos aviossa olevan työpaikka on vaikka Helsingissä ja puoliso asuu Kotkassa, hän voi hankkia itselleen asunnon työkaupungistaan ja vähentää siitä aiheutuvia kuluja verotuksessa.

Yksinasuva ei voi näin tehdä, vaan saadakseen työasuntovähennyksen hänellä pitäisi olla toisessa kaupungissa eri työnantaja.

”Yhdellä ihmisellä pitäisi siis olla kaksi työnantajaa kahdessa eri kaupungissa. Yksinasuvan on käytännössä pakko muuttaa työn perässä toisaalle.”

Yksinasuvien näkökulma jää Eevan mukaan pimentoon myös esimerkiksi asuntomarkkinoilla.

”Kukaan ei ole huolissaan siitä, että pieniä asuntoja tarvitsevat yksinasujat ovat joutuneet asuntosijoittajien uhreiksi.”

Työikäisiä ja pienituloisia

Löytyisikö tyytyväinen yksinasuja, joka on itse valinnut asumismuotonsa. Näin media lähestyy Eevaa, kun se on tekemässä juttua yksinasumisesta ja etsii juttuun haastateltavaa.

”Yksinasuva ei saisi olla tavallinen ihminen iloineen ja suruineen – vaikka sellaisia he ovat. Joukkoon kuuluu niin nuoria, aikuisia kuin vanhuksiakin. Osa on tyytyväisiä yksinasumiseen ja osa toivoisi asuinkumppania.”

Usein oletetaan, että yksinasuvat ovat pääasiassa nuoria, mutta Eeva huomauttaa, että yksinasujista noin 700 000 on työikäisiä eli 25–63-vuotiaita.

Yksinasuminen ja yksinäisyys eivät kulje käsi kädessä, mutta yksinasujista noin puolet kärsii yksinäisyydestä. Eeva on sitä mieltä, että yksinasuvien yksinäisyys ei kumpua pelkästään sosiaalisten suhteiden puutteesta, sillä heillä on usein paljon sosiaalisia suhteita, vaan siitä, että he jäävät ulkopuolelle yhteiskunnallisesta keskustelusta.

”Se on sellainen kollektiivinen yksinäisyydentunne, joka syntyy tunteesta, että meistä ei välitetä eikä meistä huolehdita.”

Yksinasujia yhdistää kaksi asiaa: elinkustannusten korkeus ja pienituloisuus. Eeva näyttää Tilastokeskuksen tilastoista tekemäänsä diaa, joka kertoo tilanteen vuonna 2020.

Tuolloin pienituloisten osuus eri väes­töryhmissä oli seuraava: yhden hengen taloudet 29 %, yhden huoltajan taloudet 24 %, parit, joilla lapsia 7 %, ja lapsettomat pariskunnat 6 %.

Lue myös: Uusi elämä asuntovaunussa – Anna Ahola, 25, kyllästyi korkeisiin vuokriin ja pinnalliseen yhteiskuntaan: ”Asun tässä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä”

Niukkuutta jaossa

Vaikka yksinasuvia on asuntokunnista lähes puolet – ja suurimmissa kaupungeissa jo yli puolet – yhteiskuntaa rakennetaan edelleen perheiden ympärille, sanoo Eeva. Hän huomasi sen myös taannoisissa eduskuntavaaleissa.

”Jos yritti löytää ehdokasta, joka ajaisi yksinasuvien asiaa, niin vaikeaksi meni. Ja nyt uusi hallitus suunnittelee leikkauksia asumistukeen ja muutoksia toimeentulotukeen. Nämä toimet kohdistuvat pienituloisiin, siis ennen kaikkea yksinasuviin. Samaan aikaan perheitä tuetaan, vaikka monella perheellä menee tosi hyvin.”

Eeva pelkää, että yksinasuvien tilanne vain heikkenee, kun elämä muuttuu entistä niukemmaksi. Hän lisää, että myös terveyserot ovat suurimmat yksinasuvien ja muiden väestöryhmien kesken.

”Jos yhteiskunta haluaa huolehtia kaikista jäsenistään, sen on ryhdyttävä ottamaan paremmin huomioon yksinasuvien väestöryhmä ja yksinasuvien tarpeet, sillä hyvinvointi, osallisuus ja oikeudenmukaisuus on kaikkien oikeus.”