”Sodat on aina ollut helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa – se on varma tapa lykätä syrjään todelliset ongelmat”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia
"Vaikea on sanoa, onko tämä kaikki koko ajan käynnissä olevaa hiljaista sotaa, jossa ulospäin osoitetaan vakavin naamoin päinvastaista, mitä todellisuudessa tehdään", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Ei uutta auringon alla. Mustallamerellä tapahtui marraskuun loppupäivinä. Sopivasti näitä vuodenaikoja ja itsenäistä Suomea ajatellen se oli kuin toisinto episodista Karjalan kannaksella lähes 80 vuotta sitten. Silloin alkoi Krimin niemimaasta 2 000–3 000 kilometriä pohjoisempana talvisota. Sitä edelsivät kuuluisat Mainilan laukaukset.

Valkeasaaren Mainilan kylän tykinlaukaukset neljine kaatuneine venäläisine rajavartijoineen olivat pelkkää lavastusta, mutta Neuvostoliitolle mainio tekosyy käynnistää Helsingin pommituksilla sotatoimet Suomea vastaan. Isolle karhulle talvisota oli rajakahakka, mutta Suomelle 105 päivän henkiinjäämistaisto.

Asovanmerellä ja Kertšinsalmella törmäiltiin ja ammuttiin 26.11.2018. Kolme ukrainalaista alusta kaapattiin ja niiden merimiehet vangittiin. Venäjä syytti Ukrainaa provokaatiosta ja tunkeutumisesta merialueelleen. Kiista jatkuu, eikä kukaan tiedä, miksi välikohtaus voi vielä kääntyä. Ukrainan ja Venäjän välit ovat olleet jääkylmät siitä lähtien, kun Venäjä valloitti Krimin niemimaan vuonna 2014.

Sodat on aina ollut helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Syyt aloittamiseen on helppo kehitellä ja johdatella samanaikaisesti oman maan kansalaiset raivoisaan kansallistuntoon. Se on varma tapa lykätä syrjään todelliset ongelmat.

Siinä ei järki enää toimi, se kaikki on vain kuohuntaa ja turvattomuudentunteella pelottelua. Se on kyynistä peliä, jossa vallassaolijoiden perimmäinen tavoite on vain pysyä edelleenkin vallassa. Inhimillisen kärsimyksen määrää ei kysy kukaan – eikä sitä, miksi muutoinkin niukat voimavarat suunnataan täysin toisarvoisiin tarkoituksiin. Sotien pääkysymys ei ole koskaan ollut, mitä lysti maksaa.

Ikävä on näistä asioista kirjoittaa – etenkin näin vuoden pimeimpään aikaan, kun taloudessakin on taantuman merkit. Kriisejä syntyy, milloin tarkoituksella kehiteltyinä isojen poikien kiusantekoina, milloin vain mistäkin syystä kehkeytyneinä. Vaikea on sanoa, onko tämä kaikki koko ajan käynnissä olevaa hiljaista sotaa, jossa ulospäin osoitetaan vakavin naamoin päinvastaista, mitä todellisuudessa tehdään.

Talvisodan käyneet miehet ovat kohta poissa joukostamme. Yhtä tärkeän kotirintaman naisia on elossa enemmän. Jatkosotaan osallistuneidenkin keski-ikä on jo reippaasti yli 90 vuotta.

Vuodet vierivät, miespolvet painuvat unholaan. Muutos odottaa jo lähes 200 vuotta ilmestynyttä Virallista lehteäkin, Suomen vanhinta edelleen ilmestyvää julkaisua.

Paperille painettu Virallinen lehti lakkaa, mutta ensi vuonna se ilmestyy sähköisesti kahdesti viikossa. Niin pitää ollakin, koska Virallisella lehdellä on lakisääteinen velvoite julkaista ilmoitukset, kuulutukset ja muut asiakirjat, jotka laki, asetus tai muu säädös määrää juuri siinä julkaistaviksi.

Jari Linhalan päätoimittama Virallinen lehti on oman tiensä kulkija. Rahaa ei haaskata värikuviin eikä hienoon paperiin, mutta asiat ovat protestilistoja myöten sitäkin painavammin kohdallaan. Lehteä karttavat jopa pahimmat pintajulkkikset.

Lehden piskuinen toimitus muotoilee asemansa näin:

Virallinen lehti kertoo asiat yleensä vasta silloin, kun jollakulla menee todella huonosti tai asioihin ei saada muuten selkoa. Virallinen lehti onkin pääsääntöisesti julkaisu, jonka sivuille ei kannata pyrkiä.”

Ei pyri Koikkalainenkaan. Ja jos suinkin mahdollista, niin mieluummin nimi vaikka muutettuna lehteen.

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

X