
Suuseksikin voi yllättää ikävästi jälkikäteen – Älä maksa nautinnosta liian suurta hintaa!
Seksitautitartuntojen määrä on jatkanut kasvuaan tänä ja viime vuonna. Miksi kondomia tai suuseksisuojaa ei aina käytetä seksin aikana riskeistä huolimatta?
Kondomi ja suuseksisuoja ovat ainoita keinoja suojautua seksitaudeilta.
Seksitautitartuntojen kasvu osoittaa, ettei taudeilta aina suojauduta oikeaoppisesti tai suojaus jää kokonaan käyttämättä.
Seksitaudeilta suojaavat vain kondomit ja suuseksisuojat. Lisäksi prep-lääkitys estää hiv-tartunnan, mutta muilta tartunnoilta se ei suojaa.
Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksen erityistason seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salosen mukaan syitä sille, ettei kondomia käytetä, on monia. Kondomi voidaan esimerkiksi kokea häiriötekijänä tai se voi tuntua epämukavalta.
”Joillekin peniksen herkkyys ei ole sama kuin ilman kondomia. Voidaan myös ajatella, että kondomin asettaminen keskeyttää intiimin hetken.”
Böhling-Salonen muistuttaa, että käyttökokemukseen voi vaikuttaa etsimällä itselleen oikeanlaisen kondomin. Nykyajan tuotteista löytyy eripaksuisia kondomeja ja erilaiset allergiat on huomioitu. Lisäksi on olemassa vulvallisten omia kondomeja.
Intiimitilanne puolestaan ei keskeydy, kun kondomin laittaminen otetaan osaksi seksiä.
”Kondomin voi laittaa paikalleen eri tavoilla, jolloin siitä tuleekin kiihottava asia”, Böhling-Salonen neuvoo.
Tieto seksin turvallisuudesta voi myös lisätä saatavaa nautintoa.
Lue myös: Harrastatko suojaamatonta seksiä? Lue asiantuntijan vinkit

Suojauksen vaatiminen voi viestiä toiselle luottamuksen puutetta
Välinpitämätön asenne on myös suuri syy siihen, ettei kondomia käytetä.
”Ei uskota, että juuri minä voisin saada jonkun seksitaudin tai kumppanillani voisi olla sellainen”, sanoo eritystason seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salonen.
Ihminen voi ajatella seksitautien hoidon olevan niin helppoa, ettei tartunnan saamisella ei ole väliä. Moni saattaakin pelätä tauteja enemmän raskautta.
Böhling-Salosen mukaan muita syitä kondomin käyttämättömyydelle voivat olla tuotteen hinta, päihtymystila sekä seksin spontaanius.
Lisäksi voidaan pelätä, että kondomin käytön vaatiminen aiheuttaa kumppanissa vääriä oletuksia.
”Se voi toiselle viestiä luottamuksen puutetta.”

Seksi vaatii myös omat rajat
Seksitilanteessa, jossa kumppani ei halua käyttää kondomia, vaikka itse haluaisikin, Tiina Böhling-Salonen neuvoo muistamaan omat rajansa. Antaako periksi kumppanin vaatimuksille?
Omia rajojaan on hänen mukaansa hyvä pysähtyä välillä miettimään.
”Tilanteeseen saattaa liittyä myös häpeä. Jos ei koe seksistä puhumista luontevana, ei välttämättä uskalla ehdottaa kondomin käyttöä.”
Suojauksen käytöstä olisi hyvä Böhling-Salosen mielestä puhua ennen seksin harrastamista. Samalla kumppanin kanssa voi keskustella muista tarpeista ja toiveista intiimissä kanssakäymisessä.

Suuseksi voi myös tartuttaa seksitaudin
Seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salonen muistuttaa, että varsinkin uusien kumppanien kanssa suojausta tulisi käyttää myös suuseksin aikana. Näin ehkäistään seksitautien tarttuminen suuhun.
”Se on ehkä sellainen asia, mitä ei ole täysin ymmärretty, että myös vulvalliselle suuseksiä annettaessa pitää suojautua”, Böhling-Salonen sanoo.
Tätä varten ainakin apteekeissa ja seksivälinekaupoissa myydään suuseksisuojia. Toimivan suojan saa myös leikkaamalla kondomin kahtia pystysuunnassa.